Tina(IV)kloridi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tina(IV)kloridi

Tin(IV) chloride.jpgTin(IV)-chlorid.svg

Tunnisteet
CAS-numero 7646-78-8
Ominaisuudet
Molekyylikaava SnCl4
Moolimassa 260,51
Ulkomuoto Väritön neste, pentahydraattina värittömiä kiteitä[1]
Sulamispiste -33°C[1]
Kiehumispiste 114,1°C[1]
Tiheys 2,226 g/dm3 (20°C)[1]
Liukoisuus veteen Reagoi

Tina(IV)kloridi eli tinatetrakloridi tai stannikloridi (SnCl4) on tinan ja kloorin muodostama epäorgaaninen yhdiste. Ainetta käytetään muun muassa katalyyttinä, orgaanisten tinayhdisteiden valmistuksessa sekä pinnoitusaineena. Yhdisteen löysi saksalainen Andreas Libavius (1550-1616) ja sitä on kutsuttu hänen mukaansa nimellä spiritus fumans Libavii.[1][2]

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tina(IV)kloridipentahydraattia

Tina(IV)kloridi on huoneenlämpötilassa väritöntä tai kellertävää nestemäistä ainetta. Se liukenee kylmään veteen ja moniin orgaanisiin liuottimiin kuten metanoliin, bentseeniin ja tolueenin. Kuumassa vedessä se hydrolysoituu, jolloin muodostuu tinadioksidia tai hydratoitunutta tinadioksidia, jota nimitetään myös tina(IV)hydroksidiksi. Vesiliuoksista voi kiteytyä tina(IV)kloridipentahydraattia SnCl4·5H2O, värittömiä kiteitä, joita kutsutaan myös tinavoiksi. Hydraattia syntyy myös kostean ilman vaikutuksesta.[1][2][3][4][5]

SnCl4 + 2 H2O → SnO2 + 4 HCl

Tina(IV)kloridi on Lewis-happo. Se muodostaa komplekseja muun muassa kloridi-ionien, ammoniakin, fosfiinin, fosforipentakloridin, fosforyylikloridin ja rikkitetrakloridin kanssa.[2]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tina(IV)kloridia valmistetaan klooraamalla alkuainemuodossa olevaa tinaa tai tinajätettä 11o–115°C lämpötilassa. Prosessissa voi muodostua myös tina(II)kloridia, joka kuitenkin hapettuu kloorin vaikutuksesta tina(IV)kloridiksi. Yhdiste säilytetään sitä varten suunnitelluissa teräsastioissa.[1][2][4]

Sn + 2 Cl2 → SnCl4

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tina(IV)kloridia käytetään muiden tinayhdisteiden, erityisesti orgaanisten tinajohdannaisten valmistamiseen. Yhdisteen höyryä pinnoitettaessa esimerkiksi lasia. Lasinpinnalle muodostunut tina(IV)kloridikerros kuumennetaan 500–600°C lämpötilaan, jolloin muodostuu tinadioksidia, joka vahvistaa lasia. Jo paksuudeltaan alle 100 nm olevat kerrokset parantavat lasin kestävyyttä huomattavasti. Paksummat noin mikrometrin kerrokset ovat sähköä johtavia ja näin pinnoitettuja ikkunoita käytetään muun muassa lentokoneissa.[3][4][5]

Yhdistettä käytetään myös peittauksessa ja silkin värjäyksessä apuaineena. Lewis-happamuuden vuoksi se on käytetty katalyytti Friedel–Crafts-alkyloinnissa ja klooraus- sekä polymerointireaktioissa.[1][2][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 243. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b c d e Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 908. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 17.05.2011). (englanniksi)
  3. a b Geoff Rayner-Canham & Tina Overton: Descriptive Inorganic Chemistry, s. 353. 5th Edition. W. H. Freeman and Company, 2006. ISBN 978-1-4292-2434-5. (englanniksi)
  4. a b c d M. N. Gitlitz & M. K. Moran :Tin Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 17.05.2011
  5. a b Günter G. Graf: Tin, Tin Alloys, and Tin Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 17.05.2011

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.