Timo Mustakallio -laulukilpailu

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Timo Mustakallio -kilpailu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Timo Mustakallio -laulukilpailu on Savonlinnan Oopperajuhlien Timo Mustakallion säätiön ja Suomen kulttuurirahaston Eero Rantalan rahaston järjestämä laulukilpailu suomalaisille oopperalaulajille. Kilpailu on järjestetty vuodesta 1974.[1][2] Alkuun kilpailtiin joka vuosi, mutta 1990-luvun alusta lähtien kilpailu on pidetty kahden tai kolmen vuoden välein. Kilpailussa etsitään lupaavaa ja kehityskykyistä laulajaa ei niinkään teknisesti taitavinta esittäjää.[3]

Oopperalaulaja Timo Mustakallio perusti 1973 nimeään kantavan säätiön rohkaisemaan nuoria laulajia ja edistämään suomalaista laulutaidetta. Säätiön ja oopperajuhlien järjestämä kilpailu on avoin korkeintaan 30-vuotiaille Suomen kansalaisille. Vuodesta 2013 lähtien ikäraja on 28 vuotta. Ennen varsinaista kilpailua tehdään nauhoitusten perusteella esikarsinta. Vuonna 2015 voittajan palkinto oli 15 000 euroa, lisäksi Suomen kulttuurirahaston Eero Rantalan rahasto jakoi 10 000 euron stipendin.[1] Vuonna 2021 palkinnot olivat samansuuruiset.[3]

  1. a b c Timo Mustakallio -laulukilpailu oopperajuhlat.fi. Arkistoitu 22.7.2015. Viitattu 20.7.2015.
  2. Aurora Marthens voitti Timo Mustakallio -laulukilpailun 16.7.2017. Savonlinnan Oopperajuhlat. Viitattu 18.7.2017.[vanhentunut linkki]
  3. a b Tiikkaja, Samuli: Mustakallio-kilpailu lauletaan huomenna. Helsingin Sanomat, 17.7.2021, s. C 4. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.7.2021.
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w Haku Timo Mustakallio laulukilpailuun on nyt auki – tuomaristoon Karita Mattila 2021. Savonlinnan oopperajuhlat. Viitattu 19.7.2021.
  5. Marjukka Tepponen voitti Mustakallio-kilpailun YLE Uutiset. 20.07.2008. Viitattu 18.10.2009.
  6. Miina-Liisa Värelä voitti Timo Mustakallio -laulukilpailun hs.fi. 3.7.2011. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 7.7.2011. Viitattu 9.7.2011.
  7. Sopraano Tuuli Takala voitti Timo Mustakallio -laulukilvan Helsingin Sanomat. 7.7.2013. Viitattu 7.7.2013.[vanhentunut linkki]
  8. Lampila, Hannu: Nuori bassolaulaja voitti Timo Mustakallio -kilpailun ja 15 000 euroa HS.fi. 19.7.2015. Arkistoitu 20.7.2015. Viitattu 20.7.2015.
  9. Sopraano Aurora Marthens voitti korkeatasoisen Mustakallio-kilpailun Helsingin Sanomat. 16.7.2017. Viitattu 17.7.2017.
  10. Sopraani Iris Candelarian äänenväri herätti tuomariston mielenkiinnon ja toi voiton Timo Mustakallio-laulukilpailussa Helsingin Sanomat. 15.7.2019. Viitattu 15.7.2019.
  11. Krogius voitti Timo Mustakallio -kilpailun. Helsingin Sanomat, 19.7.2021, s. A 8. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.7.2021.
  12. Perinteisen Timo Mustakallio -laulukilpailun voitti sopraano Iirisilona Segerstam: ”Olo on häkeltynyt” Yle Uutiset. 17.7.2023. Viitattu 17.7.2023.