Tiibetinbuddhalaisuus
| Osa artikkelisarjaa |
| Buddhalaisuus |
|---|
 |
Lamalaisuus eli tiibetiläinen buddhalaisuus tai tiibetinbuddhalaisuus on buddhalaisuuden erityinen tiibetiläinen suuntaus. Lamalaisuus alkoi kehittyä vajrayānabuddhalaisuudesta 700-luvulla. Tiibetinbuddhalaisuus on nykyään levinnyt etenkin tiibetiläisten ja mongolialaisten asuttamilla alueilla kuten Tiibet, Nepal, Intia ja Mongolia.
Tiibetinbuddhalaisuudessa on useita lahkoja, jotka erottuvat ulkoisesti vaatetuksen ja temppelien koristeluiden perusteella. Tsong-khapa (1357–1419) perusti gelugin, keltaisen lahkon, 1400-luvun alussa. Hän saavutti kahden oppilaansa, kolmannen dalai-laman ja ensimmäisen panchen-laman kanssa suurimman kannattajamäärän ja johtoaseman. Tiibetinbuddhalaisuudessa muiden buddhalaisuuden suuntauksien tavoin pelastus tarkoittaa täydellistä poistumista jälleensyntymisen kiertokulusta ja vapautumista nirvanaan.
Panchen-lama on tiibetinbuddhalaisuuden gelug-koulukunnan toiseksi korkein johtaja. Korkein johtaja on dalai-lama. Panchen-laman tehtävänä on muun muassa löytää uusi dalai-laman inkarnaatio ja päinvastoin. Panchen-lama käsitetään Buddha Amitabhan henkilöytymäksi.
Suomessa yksi tiibetinbuddhalainen stupa sijaitsee Kanta-Hämeen Jokioisissa, sen ollen maan suurin buddhalainen pyhättö.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Terhart Franjo, Schulze Janina: Nykymaailman uskonnot: alkuperä, historia, usko, maailmankuva, s. 175–176. Helsingin Kirjatukku, 2007. ISBN 978-1-4075-1183-2
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Piri-Lahti, Maarit: Buddhalaisuus on Suomessa kasvussa – hämäläisestä konehallista tuli pohjoismaiden suurin tiibetinbuddhalainen luostari Yle. 29.7.2025. Viitattu 31.7.2025.