Siirry sisältöön

The Show Must Go On

Wikipediasta
”The Show Must Go On”
Queen
Singlen ”The Show Must Go On” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Innuendo
 Äänitetty  1990
 Julkaistu 14. lokakuuta 1991
 Tuottaja(t) Queen ja David Richards
 Tyylilaji rock
 Kesto 04.23
 Levy-yhtiö EMI
Queenin muut singlet
These Are the Days of Our Lives
1991
”The Show Must Go On”
1991
Stone Cold Crazy
1991

The Show Must Go On on Queenin kappale vuoden 1991 Innuendo-albumilta, ja viimeinen, jonka yhtye julkaisi singlenä Freddie Mercuryn ollessa elossa. Single ilmestyi kuusi viikkoa ennen Freddie Mercuryn kuolemaa ja se nousi Ison-Britannian listalla kuudenneksitoista. Yhdysvalloissa julkaistu single Bohemian Rhapsody / The Show Must Go On nousi 1992 listakakkoseksi.

Kappaleen säveltäjäksi on merkitty koko yhtye, kuten muihin tuon ajan kappaleisiin, mutta sen on tosiasiassa säveltänyt ja sanoittanut kitaristi Brian May, joka inspiroitui basisti John Deaconin ja rumpali Roger Taylorin kokeilemasta sointukulusta. Sama sointukulku toimii kappaleessa sekä säkeistöjen että kertosäkeen pohjana. Toinen säkeistö moduloidaan ylemmäs, mutta kertosäkeessä palataan taas alkuperäiseen sävellajiin.

May kysyi Mercuryltä, voisiko hän tehdä kappaleen käsillä olevasta tilanteesta, jossa kuolemansairaus varjosti yhtyettä. Sanoitukset hän kirjoitti kuitenkin hyvin vertauskuvallisesti. Mayllä oli epäilyksiä, oliko Mercury enää riittävän hyvässä kunnossa äänittämään kappaleen lauluosuudet, mutta äänityssession tultua Mercury joi viski-shotin ja sai tehtyä vokaaliraidan parilla otolla.

Single-julkaisun yhteydessä kappaleesta julkaistiin musiikkivideo, joka on koottu Queenin aiemmista musiikkivideoista. Tämä ratkaisu yhdistettynä sanoituksiin vahvisti ihmisten epäilyjä, että Mercury oli vakavasti sairas.

Tammikuussa 2022 Helsingin Sanomat pyysi yli 70:ää suomalaista musiikkialan vaikuttajaa nimeämään korkeintaan 20 itselleen juuri sillä hetkellä tärkeintä laulua paremmuusjärjestyksessä, minkä perusteella lehti laati sadan parhaan laulun listan. ”The Show Must Go On” ylsi kyselyn kokonaistuloksissa sijalle 36.[1]

  1. 100 maailman parasta laulua. Helsingin Sanomat, 15.1.2022. Artikkelin verkkoversio (maksullinen). Viitattu 15.1.2022.
Tämä musiikkialbumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.