Jeesuksen kadonnut hauta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta The Lost Tomb of Jesus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jeesuksen kadonnut hauta
The Lost Tomb of Jesus
Ohjaaja Simcha Jacobovici
Käsikirjoittaja Simcha Jacobovici
Tuottaja Felix Golubev
Ric Esther Bienstock
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat ja Kanada
Levittäjä E1 Entertainment U.S.
Netflix
Ensi-ilta 4. maaliskuuta 2007
Kesto 102 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
AllMovie

Jeesuksen kadonnut hauta (alkuperäisnimeltään "The Lost Tomb of Jesus") on Simcha Jacoboviciin ohjaama televisiodokumentti, joka esitettiin Discovery-kanavalla 4. maaliskuuta 2007. Yksi tuottajista oli James Cameron. Dokumentti käsittelee noin 2000 vuotta vanhaa Jerusalemin läheltä Talpiotista löydettyä hautaa. Dokumentin tuottajat väittävät, että kyseessä olisi Jeesuksen "perhehauta", ja että haudasta löydetyissä luuarkuissa olisivat Jeesuksen ja hänen perheensä jäsenten nimet.[1] Dokumentti on julkaistu yhdessä The Jesus Family Tomb -nimisen samaa aihetta käsittelevän kirjan kanssa.

Monet arkeologian ja eksegetiikan asiantuntijat ovat torjuneet dokumentin esittämät väitteet.[2][3][4] Heidän mukaansa nimet olivat tuohon aikaan hyvin yleisiä ja tuolla alueella on useita hautoja, joista löytyy samoja nimiä.[5] Myös luuarkuissa olevien osittain epäselvien nimien tulkinnasta on erilaisia mielipiteitä.[6][7][8]

Suomessa dokumentti esitettiin Nelosella 5. huhtikuuta 2007.

Talpiotin hauta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Talpiotin hauta

Dokumentti käsittelee Jerusalemin läheltä vuonna 1980 tehtyä hautalöytöä, jonka tutkimusta johti alun perin Amos Kloner. IAA:n (International Association of Actuaries) raportin mukaan hautaan olisi haudattu ainakin 35 henkeä, luultavimmin useasta sukupolvesta.[9] Haudan sisältä löydettiin kolme pääkalloa[10] ja kymmenen luuarkkua, joista yksi on kateissa, sekä luita. Luuarkuista kuuteen[11] oli kirjoitettu nimiä.

Dokumentin teoriat hautalöytöön liittyen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
"Jeesus Joosefin poika"

Dokumentin tekijät väittävät, että luuarkuista löytyvät muun muassa seuraavat nimet:[1]

  • Yeshua bar Yehosef (arameaksi: "Jeesus Joosefin poika")
  • Maria (latinankielinen muoto heprealaisesta nimestä "Miriam", kirjoitettu aramealaisella kirjoituksella)[12]
  • Yose (diminutiivi nimestä Joosef, joka mainitaan Markuksen evankeliumissa yhtenä Jeesuksen veljistä[13])
  • Yehuda bar Yeshua (arameaksi: "Judah [tai Juudas] Jeesuksen poika")
  • Mariamene e Mara (kreikaksi) – Dokumentin tekijät väittävät, että Mariamene e Mara tarkoittaa "Maria, tunnettu mestarina" (Mara = arameaa: "mestari").[14] Harvardin yliopiston uskonnonhistorian professorin Francois Bovon on ehdottanut, että Mariamene tai Mariamne olisi ollut Magdalan Marian oikea nimi".[12][15]
  • Matya (hepreaksi: "Matteus") – häntä ei ole väitetty evankelista Matteukseksi, vaan "mahdollisesti jonkun nimettömään luuarkkuun haudatun naisen aviomieheksi".[16] Dokumentin tekijöiden mukaan Jeesuksen äidillä Marialla oli useita sukulaisia, joiden nimi oli Matteus.[12]

Dokumentin keskeisiä väitteitä ovat, että:[17]

  • yhdessä arkussa todella lukee "Jeesus", ei "Hanun", mikä on toinen ehdotus (katso alempaa),
  • yhdestä luuarkusta löydetty "Maria" oli toisesta löydetyn "Jeesuksen" äiti,
  • "Mariamene" oli tämän "Jeesuksen" puoliso,
  • "Jose" oli tämän "Jeesuksen" veli.

Epigrafiset todisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljä tunnettua epigrafia on tutkinut luuarkkujen kirjoituksia dokumenttia varten.[18] Haudan luuarkkujen tekstejä ovat tulkinneet ja vahvistaneet mm. arkeologian professori Amos Kloner, professori Tal Ilan, tehnyt teoksen Lexicon of Jewish Names in Late Antiquity, emeritusprofessori Frank Moore Cross ja L.Y. Rahmani, tehnyt katalogiteoksen A Catalogue of Jewish Ossuaries in the Collection of the State of Israel, joka julkaistiin vuonna 1994, ja jossa kyseiset nimet mainittiin jo silloin.[19]

William G. Dever, Arizonan yliopiston eläkkeelle jäänyt arkeologian professori, joka on tutkinut muinaisia löytöjä Isralissa 50 vuoden ajan, sanoi joidenkin Talpiotin haudan kirjoituksista olevan epäselviä, mutta nimien olevan yleisiä.[20]

Dokumentin luuarkuissa olleista nimistä tekemiä oletuksia perustellaan seuraavilla väitteillä:[17]

  • "Mariamene" on "Maria"-nimen kreikankielinen muoto.
  • Magdalan Marian oletetaan saarnanneen kreikaksi.
  • "Jose" oli lempinimi, jota käytettiin Jeesuksen pikkuveljestä.
  • Talpiotin hauta on ainoa paikka, josta on löydetty luuarkuissa nimet "Mariamene" ja "Jose", vaikka nimien perusmuodot olivat hyvin yleisiä ja niitä on löydetty tuhansista luuarkuista.

Tilastotieteelliset todisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskeinen kysymys on, millä tilastollisella todennäköisyydellä ensimmäiseltä vuosisadalta peräisin oleva hauta sisältäisi samat nimet kuin Talpiotin hauta. Dokumentin tekijät esittävät tilastollisen laskelman, jonka suoritti Andrey Feuerverger, Toronton yliopiston matematiikan ja tilastotieteen professori. Laskelman mukaan saadaan todennäköisyydeksi 0,1–1 % sille, että ensimmäisellä vuosisadalla Jerusalemissa olisi elänyt jokin toinen juuri samannimisistä henkilöistä koostuva perhe.[21]

Feuerverger kertoi kunkin haudassa esiintyvän nimen esiintymiskerrat haudan aikakaudella muiden nimien esiintymiskerroilla. Hän havaitsi, että nimi "Jeesus Joosefin poika" esiintyi joka 190 kerta, Mariamne joka 160 kerta jne. Tästä saatiin tulokseksi 1:97 280 000. Tuloksesta jätettiin Matya eli Matteus pois, jolloin todennäköisyydeksi tulee 1:2 400 000. Tulos jaettiin neljällä historiallisten merkintöjen puutteellisuuden aiheuttaman vääristymän poistamiseksi, jolloin todennäköisyydeksi tulee 1:600 000 ja myöhemmin tuhannella, jotta tulos vastaisi ensimmäisen vuosisadan Jerusalemista tunnettujen hautojen määrää, jolloin lopulliseksi tulokseksi saadaan 1:600. Näin ollen dokumentin mukaan todennäköisyydeksi jää 0,16 %, että jostain toisesta alueen haudasta löydettäisiin juuri samannimiset henkilöt.[15][22][23]

Dokumentin mukaan Jaakobin luuarkku olisi haudasta sen löytöhetkellä kadonnut kymmenes arkku, joka päätyi lopulta antiikkikauppias Oded Golanin käsiin. Jos todennäköisyysyhtälöön otetaan mukaan Jaakob, todennäköisyydeksi tulee 1:30 000 eli 0,003 %, että juuri samannimiset henkilöt löydettäisiin alueen yli 900 toisesta haudasta. Dokumentissa Jaakobin luuarkusta otetut näytteet testattiin yhdysvaltalaisessa rikoslaboratoriassa ja ne täsmäsivät Mariamnen arkun kanssa täydellisesti, kun taas satunnaisesti muista haudoista valitut näytteet eivät täsmänneet.[23]

Dokumentissa esitetyt laskutoimitukset[24]

Nimet Jeesus ja Joosef olivat tuohon aikaan yleisiä nimiä, mutta Jeesus Joosefin poika on huomattavasti harvinaisempi yhdistelmä. Dokumentin tekijöiden mukaan tyypillisesti 20 %:ssa luuarkuista oli nimi, mutta kyseisen haudan arkuista 60 %:ssa.

Jeesus Joosefin poika 1:190 × Mariamne 1:160 × Matya 1:40 × Yose 1:20 × Maria 1:4 = 1:97 280 000

Matya eli Matteus ei esiinny evankeliumeissa Jeesuksen perheenjäsenenä, joten se jätetään pois.

Jeesus Joosefin poika 1:190 × Mariamne 1:160 × Yose 1:20 × Maria 1:4 = 1:2 400 000

Tulos jaetaan neljällä historiallisten merkintöjen puutteellisuuden aiheuttaman vääristymän poistamiseksi

2 400 000 / 4 = 1:600 000

Jaetaan tulos tuhannella Jerusalemista löytyneellä hautakammiolla

1:600 000 / 1000 = 1:600 eli 0,16 %

Jos laskutoimitukseen lisätään mukaan dokumentin mukaan samasta haudasta peräisin oleva Jaakob Jeesuksen veli, todennäköisyydeksi saadaan 1:30 000 eli 0,003 %. Tästä dokumentin tekijät päättelevät, että olisi todella epätodennäköistä, että alueella olisi elänyt jokin toinen Jeesus perheineen. Tämän todennäköisyyden perusteella dokumentin tekijät esittävät haudan kuuluneen Raamatun uudessatestamentissa esiintyvälle Jeesukselle ja hänen perheenjäsenilleen, joiden nimet myös mainitaan evankeliumeissa.

DNA-todisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Jeesuksen" ja "Mariamenen" nimeä kantavista luuarkuista saaduista näytteistä on Lakeheadin yliopistossa tehtyjen mitokondrio-DNA-testien perusteella päätelty, etteivät haudatut olleet verisukulaisia äidin puolelta. Tästä dokumentissa päätellään, että kyseessä olisi ollut aviopari,[17] koska "muuten heitä ei olisi todennäköisesti haudattu samaan perhehautaan".[25] Isän puoleista verisukulaisuutta ei voitu tutkia näytteistä johtuen.

Yhteydet Jaakobin luuarkkuun

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historioitsija James Taborin mukaan samasta haudasta olisi peräisin aiemmin julkisuuteen tullut niin sanottu Jaakobin luuarkku, jossa luki "Jaakob, Joosefin poika, Jeesuksen veli". Kirjoituksen alkuosa todettiin aidoksi, mutta loppuosaa "Jeesuksen veli" väitetään väärennökseksi. Israelissa käytävä oikeudenkäynti asian suhteen on vielä kesken[26] Myös dokumentin tekijöiden mukaan eri teillä kulkenut Jaakobin luuarkku olisi haudasta puuttuva kymmenes arkku.[17][19]

Vastaväitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimukseen ja tutkimustuloksiin liittyy tulkinnanvaraisuutta ja ristiriitaisuuksia, minkä vuoksi dokumenttia kohtaan on esitetty paljon kritiikkiä ja asiantuntijat ovat laajalti tyrmänneet dokumentin menetelmät ja siinä esitetyt teoriat.[27][28][29]

Joe Zias, joka toimi Jerusalemin Rockefeller-museon antropologian ja arkeologian kuraattorina vuosina 1972–1992 ja luetteloi Talpiotin luuarkut niiden löydyttyä, kiisti kaikki yhteydet löydön ja Jeesuksen välillä. Hänen mukaansa dokumentin kaltaiset projektit tekevät pilkkaa arkeologiasta.[30] William G. Dever sanoi tienneensä luuarkuista muiden arkeologien tavoin useita vuosia, eikä kukaan heistä ajatellut, että kyseessä olisi nimien yleisyyden vuoksi mikään uutinen.[31]

Hautalöytöä alun perin vuonna 1980 tutkinut Amos Kloner, Israelin muinaismuistoviraston aiempi Jerusalemin aluearkeologi, sanoi, että luuarkussa olevat kirjoitukset ovat liian epäselviä. Hänen mukaansa löytö ei täytä arkeologisia standardeja, mutta tuottaa rahaa televisiossa. "Uusi todistusaineisto ei ole vakavastiotettavaa, enkä hyväksy, että se olisi yhteyksissä Jeesuksen perheeseen".[2] "He haluavat vain tehdä sillä rahaa".[3]

Helsingin yliopiston Uuden testamentin eksegetiikan dosentti Timo Eskola kommentoi samaan sävyyn, että tutkijayhteisö on tiennyt löydöstä 27 vuotta, eikä se ole saanut aikaan mitään kohua, ennen kuin amerikkalainen mediamoguli keksi tehdä sillä rahaa.[32]

Antti Laato, Åbo Akademin Vanhan testamentin eksegetiikan professori, kommentoi, että dokumentti on "tieteen kannalta onnettoman surkeasti laadittu kokonaisuus" jolla ei ole "minkäänlaista tieteellistä pohjaa". Hänen mukaansa dokumentti on tutkijoiden parissa, huolimatta tutkijoiden luokittelusta liberaaleihin tai konservatiivisiin, tuomittu laajalla rintamalla puhtaana rahastuksena. Laadon mukaan Uuden testamentin evankeliumit vievät kriittisimpienkin tutkijoiden mukaan lähimmäksi historiallista Jeesusta, kun taas dokumentin tulkinnat eivät lainkaan vastaa tekstien antamaa kuvaa Jeesuksesta ja hänen perheestään.[28]

Lawrence E. Stager, Harvardin yliopiston Israelin arkeologian professori, viittasi dokumenttiin "Da Vinci -koodin alullepaneman trendin hyödyntämisenä". Hänen mukaansa ongelmana on se, että maailmassa on niin paljon raamatunlukutaidottomia ihmisiä, etteivät ihmiset osaa erottaa, mikä on vakavastiotettava väite ja mikä jotain, jota alalla kutsutaan "fantastiseksi arkeologiaksi".[2] Ben Witherington, Asburyn teologisen seminaarin raamatuntutkija, sanoi: "Tietysti haluamme tietää enemmän Jeesuksesta, mutta älkää loukatko älyämme antamalla meille jotain tällaista".[2]

Kirjoitusten tulkinta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aramean kääntäjä Steve Caruso, joka hyödyntää tietokonetta eri tulkintavaihtoehtojen visualisoinnissa, katsoi, että vaikka on mahdollista, että yhdessä arkuista lukee "Yeshua", yleisesti ottaen on hyvin suuri todennäköisyys, että tulkinnan pitäisi olla joku muu.[33] Dokumentissa haastateltu Stephen Pfann, Jerusalemin Pyhän Maan yliopiston johtaja ja seemiläisten kielten asiantuntija, katsoo, että kirjoitus on luettu väärin, ja ehdottaa, että lukutapa "Hanun" olisi oikeampi kuin "Yeshua".[34]

Pfannin mukaan "Mariamene e Mara" puolestaan tulisi lukea "Mariame ja Martta", ei "Mariam(e)ne, mestari". Hänen mukaansa kyseiseen luuarkkuun on siis sijoitettu kahden eri ihmisen luut, ja toinen nimi on lisätty arkkuun myöhemmin.[7]

Nimien yleisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Mavorah, Jerusalemin Israelin museon kuraattori, huomautti, että luuarkussa olevat nimet olivat hyvin yleisiä. "Tiedämme, että Joosef, Jeesus ja Mariamene olivat kaikki tuon ajan yleisimpien nimien joukossa. Jos otetaan lähtökohdaksi, että kaikki nämä nimet esiintyvät yhdessä samassa haudassa, ja loikataan siitä esittämään, että tämä on Jeesuksen hauta, se on hieman liian kaukaa haettua, ystävällisesti sanottuna".[4] Pfannin mukaan dokumentin esittämät laskelmat perustuvat tilastotieteen väärinkäyttöön ja sisältävät useita virheitä, koska ne eivät ota huomioon nimien yleisyyttä ja tunnettua esiintymistä luuarkuissa.[35]

Myös sellaiset asiantuntijat kuin Richard Bauckham[36] ja Amos Kloner[4] ovat huomauttaneet, että nimi "Jeesus" on löydetty hyvin monista haudoista. Professori Kloner sanoi, että nimi "Jeesus" on löydetty 71 tuon ajan haudasta.[4] Paul Maier, Western Michigan University historian professori, huomauttaa, että ensimmäisellä vuosisadalla vaikutti ainakin 21 "Yeshuaa" tai Jeesusta, jotka olivat tarpeeksi kuuluisia, että Josephus mainitsee heidät historiateoksissaan.[25] Laadon mukaan alueelta tunnetaan Herodeksen ajalta seitsemän "Jeesus Joosefin pojan" hautaa.[28]

Eskola on huomauttanut, että Jerusalemista on löydetty jo paljon aiemmin muun muassa hauta, josta löytyvät samasta haudasta nimet Jeesus, Maria, Joosef, Juuda, Johannes ja Martta, sekä paljon muita vastaavanlaisia hautoja, joista löytyy Jeesuksen ja Marian lisäksi lukuisia muita "raamatullisia" nimiä. Hänen mukaansa dokumentin vaikutus perustuu lähinnä siihen, etteivät länsimaiset ihmiset ole tottuneet siihen, että nimi Jeesus olisi muulla kuin Raamatun Jeesuksella.[32]

Bauckham kokosi seuraavan laskelman osoittaakseen, kuinka yleisiä luuarkuissa olevat nimet olivat:[37]

Kymmenen yleisintä miehen nimeä Palestiinan juutalaisten keskuudessa, 2625 miehen kokonaismäärästä:

Sijoitus Nimi Viittauksia yhteensä Löydetty luuarkuista Viittausten prosenttiosuus kokonaismäärästä (2625)
1 Simon/Simeon 243 59 9,3 %
2 Joosef 218 45 8,3 %
3 Eleazar 166 29 6,3 %
4 Juudas/Judah 164 44 6,2 %
5 Johannes/Yohanan 122 25 4,6 %
6 Jeesus/Jeshua 99 22 3,8 %
7 Hananiah 82 18 3,1 %
8 Jonathan 71 14 2,7 %
9 Matteus 62 17 2,4 %
10 Manaen/Menahem 42 4 1,6 %

Neljä yleisintä naisen nimeä Palestiinan juutalaisten keskuudessa, 328 naisen kokonaismäärästä:

Sijoitus Nimi Viittauksia yhteensä Löydetty luuarkuista Viittausten prosenttiosuus kokonaismäärästä (328)
1 Maria/Mariamne 70 42 21,3 %
2 Salome 58 41 17,7 %
3 Shelamzion 24 19 7,3 %
4 Martta/Martha 20 17 6,1 %

Bauckhamin mukaan "Jeesus" oli siis kuudenneksi yleisin miehen ja "Maria" yleisin naisen nimi tuona aikana. Siksi "Jeesuksen" ja "Marian" nimien löytyminen samasta haudasta ei ole hänen mukaansa tilastollisesti merkittävää.[36]

DNA-tutkimukset ja perheyhteydet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DNA-testeihin liittyen Witherington kirjoitti, että DNA-todisteet voivat kertoa vain, että eri ihmiset ovat sukua toisilleen. Tarvittaisiin riippumaton kontrollinäyte jostain Jeesuksen perheeseen kuuluvasta henkilöstä osoittamaan, että kyseessä olisi Jeesuksen perhe. Tällaista näytettä ei ole.[38]

Witherington huomautti lisäksi Jaakobin luuarkkuun liittyvästä ristiriidasta. Hänen mukaansa se löydettiin Silwanista, ei Talpiotista. Lisäksi luuarkussa oli maata, joka täsmäsi sen seudun maaperään. Talpiotin hauta sen sijaan oli kalliohauta, eikä siellä ollut vastaavanlaista maata. Hänen mukaansa on vaikea uskoa, että yksi perheen jäsenistä olisi haudattu erikseen niin kauas muista.[39]. Antiikkikauppias Oded Golanin oikeudenkäynnissä kävi lisäksi ilmi, että FBI:n laboratorion mukaan valokuva, jossa luuarkku näkyi, olisi otettu jo 1970-luvulla, jolloin arkku ei olisi voinut löytyä haudasta vasta vuonna 1980.[17] Jacobovici on ehdottanut, että valokuva on mahdollisesti tehty 1980-luvulla 1970-luvun paperille. Arvoitusta ei käsitellä itse dokumentissa, jossa myös itse antiikkikauppias Golan esiintyy.[17]

Raamatuntutkija Darrel L. Bock huomautti, että "jos Jeesuksen perhe oli Galileasta, miksi heidän hautansa olisi Jerusalemissa?"[40]

  1. a b Discovery Channel: The Lost Tomb of Jesus
  2. a b c d The New York Times: "Crypt Held Bodies of Jesus and Family, Film Says", 27. helmikuuta 2007.
  3. a b CBS News: Documentary Shows Possible Jesus Tomb
  4. a b c d Guardian: Is this really the last resting place of Jesus, Mary Magdalene - and their son?. 27. helmikuuta 2007.
  5. ABS News: Bones of Contention - Archaeologist Disputes Claims in James Cameron's 'The Lost Tomb of Christ'. 27. helmikuuta 2007.
  6. Charlesworth, James H.: Reflections on the So-called “Lost Tomb of Jesus”
  7. a b Pfann, Stephen J.: "Mary Magdalene is now missing: A corrected reading of Rahmani Ossuary 701"
  8. Eskola, Timo: Onko Jeesuksen perheen hauta löydetty Jerusalemista?
  9. A Critical Look Inside The Jesus Tomb
  10. Jesus tomb claim sparks furor
  11. Jesus' Tomb Found in Israel, Filmmakers Claim. National Geographic.
  12. a b c Crypt Held Bodies of Jesus and Family, Film Says. The New York Times, 27. helmikuuta 2007.
  13. Mark. 6:3.: UT 1992: "Joosef"; UT 1938: "Joosee"
  14. Jesus Family Tomb: Mariamene e Mara
  15. a b Jesus Family Tomb Believed Found
  16. The Lost Tomb Of Jesus? Religious Scholar Provides Insight On The Controversy
  17. a b c d e f Jesus tomb claim sparks furor
  18. A response from my Christian Origins Professor
  19. a b FACT SHEET, luettu 6.3.2007
  20. Alan Cooperman: 'Lost Tomb of Jesus' Claim Called A Stunt 28.2.2007. WordPress.com. Viitattu 13.5.2008. (englanniksi)
  21. Scholars Balk At Stats In 'Jesus' Documentary 27. helmikuuta 2007
  22. Andrey Feuervergerin kirje työtovereilleen. 2. maaliskuuta 2006.
  23. a b The Lost Tomb of Jesus -dokumentti, esitetty Discovery-kanavalla
  24. Discovery: Explore the Evidence, luettu 5.2.2007
  25. a b Documentary examines supposed remains of Jesus and his family. International Herald Tribune, 28. helmikuuta 2007.
  26. ABC News: 'Jesus Dynasty' Author Asks: Were There Two Messiahs?
  27. Cooperman, Alan: Archaeologists shed doubt on Jesus' tomb discovery, Washington Post.
  28. a b c Antti Laadon haastattelu, Radio Dei, 11. maaliskuuta 2007 (uusinta 8.4.2007).
  29. Ahlroth, Jussi: Taas yksi salaliitto - Titanic-ohjaaja Cameron hyppää hölynpölyjunaan, Helsingin sanomat 5. huhtikuuta 2007.
  30. http://www.msnbc.msn.com/id/17328478/site/newsweek/
  31. 'Lost Tomb of Jesus' Claim Called a Stunt. Washington Post, 28. helmikuuta 2007.
  32. a b Timo Eskolan haastattelu, Radio Dei, 8. maaliskuuta 2007.
  33. http://www.aramaicdesigns.com/?title=Page:The_Lost_Tomb_of_Jesus
  34. Jesus tomb claim derided
  35. Pfann, Stephen: The Improper Application of Statistics in "The Lost Tomb of Jesus"
  36. a b Hollywood Hype: The Oscars and Jesus' Family Tomb, What Do They Share?
  37. The Jesus Tomb? ‘Titanic’ Talpiot Tomb Theory Sunk From The Start.
  38. The Jesus Tomb? ‘Titanic’ Talpiot Tomb Theory Sunk From the Start
  39. THE JESUS TOMB? ‘TITANIC’ TALPIOT TOMB THEORY SUNK FROM THE START
  40. No Need to Yell, Only a Challenge for Some who Need to Step Up and Could

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]