The Gathering
| The Gathering | |
|---|---|
The Gathering Budapestissa, tammikuussa 2010 |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1989- |
| Tyylilaji | progressiivinen rock, alternative rock, heavy metal |
| Kotipaikka | Oss, Alankomaat |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet |
René Rutten, kitara & huilu (1989–) |
| Levy-yhtiö |
Psychonaut, 1999– |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
The Gathering on vuonna 1989 perustettu alankomaalainen yhtye. Se perustettiin metalliyhtyeenä, ja myöhemmin yhtye on kuvannut musiikkiaan muun muassa "trip rockiksi".
The Gatheringin ensiesiintyminen tapahtui tammikuussa 1991, ja ensimmäinen demo levytettiin saman vuoden huhtikuussa. Samoihin aikoihin yhtye teki myös esiintymisiä Samaelin, Morbid Angelin ja Deathin konserttien avausaktina. Yhtye sai levytyssopimuksen Foundation 2000:lta ja julkaisi esikoisalbuminsa Always... vuonna 1992. Samalla levy-yhtiöllä julkaistiin myös Almost a Dance (1993).
Vuonna 1994 The Gatheringiin liittyi naislaulaja Anneke van Giersbergen. Yhtye vaihtoi myös levy-yhtiönsä Century Media Recordsiin. Mandylion (1995) oli ensimmäinen albumi sekä uuden laulajan kanssa että uudella levy-yhtiöllä. Albumin lisäksi listoille nousi siltä julkaistu single "Strange Machines".
The Gathering perusti vuonna 1999 oman levy-yhtiönsä Psychonaut Recordsin.
Vuoden 2007 elokuussa Anneke erosi yhtyeestä. Eroamispäätöksen takana oli useita syitä — hän halusi mm. keskittyä jatkossa perheeseensä ja omaan yhtyeeseensä Agua de Annique. Vuonna 2009 hänen tilalleen tuli Silje Wergeland yhtyeestä Octavia Sperati.
Anneken viimeiseksi esiintymiseksi Gatheringin laulajana jäi 4.8.2007 Ankkarockin keikka. Kyseessä oli samalla yhtyeen kiertueen viimeinen keikka.
Jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyiset jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- René Rutten – kitara, huilu (1989–)
- Hans Rutten – rummut (1989–)
- Frank Boeijen – kosketinsoittimet (1990–)
- Silje Wergeland – laulu (2009–)
- Hugo Prinsen Geerligs – basso (1989–2004; 2018–)
Entiset jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Bart Smits – laulu (1989–1993)
- Jelmer Wiersma – kitara (1989–1998)
- Marike Groot – laulu, taustalaulu (1992–1993)
- Niels Duffhues – laulu, akustinen kitara (1993–1994)
- Martine van Loon – laulu, taustalaulu (1993–1994)
- Anneke van Giersbergen – laulu, kitara (1994–2007)
- Marjolein Kooijman – basso (2004–2014)
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Studioalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Always... (1992)
- Almost a Dance (1993)
- Mandylion (1995)
- Nighttime Birds (1997)
- How to Measure a Planet? (1999)
- if_then_else (2000)
- Souvenirs (2003)
- Home (2006)
- The West Pole (2009)
- Disclosure (2012)
- Afterwords (2013)
- Beautiful Distortion (2022)
EP:t
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Black Light District (2002)
- City from Above (2009)
- A Sound Relief (2010)
- Afterlights (2012)
Demot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- An Imaginary Symphony (1990)
- Moonlight Archer (1991)
Kokoelmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Downfall – The Early Years (2001)
- Accessories – Rarities and B-Sides (2005)
- Sand and Mercury (2008, musiikkiboksi)
- TG25: Diving Into the Unknown (2015)
- Blueprints (2017)
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ”Strange Machines” (1995)
- ”Adrenaline / Leaves” (1996)
- ”Kevin's Telescope” (1997)
- ”The May Song” (1997)
- ”Liberty Bell” (1998)
- ”Rollercoaster” (2000)
- ”Amity” (2000)
- ”You Learn About It” (2003)
- ”Monsters” (2003)
- ”Alone” (2006)
Livealbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Superheat (2000)
- Sleepy Buildings – A Semi Acoustic Evening (2004)
- A Noise Severe (2007)
- TG25: Live at Doornroosje (2015)
Musiikkivideot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kinf for a Day (1992)
- Leaves (1995)
- Strange Machines (1995)
- In Motion #” (1995)
- Liberty Bell (1998)
- My Electricity (1998)
- Eléanor (2000)
- Life's What You Make It (2000)
- Monsters (2003)
- You Learn About it (2003)
- Forgotten (2007)
- Alone (2007)
- All You Are (2009)
- No Bird Call (2010)
- Heroes for Ghosts (2011)
- Echoes Keep Growing (2013)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Viralliset sivut (englanniksi), (saksaksi), (ranskaksi)
| Studioalbumit | |
|---|---|
| Kokoelmat |
|