Tatjana Nikolajevna Romanova

Tatjana Nikolajevna
Venäjän suuriruhtinatar
Syntynyt	Tatjana Nikolajevna Romanova 10. kesäkuuta 1897 Pietarhovin palatsi, Pietarin kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut	17. heinäkuuta 1918 (21 vuotta) Jekaterinburg, Neuvosto-Venäjä
Hautapaikka	Pietari-Paavalin katedraali, Pietari
Suku	Romanov
Isä	Nikolai II
Äiti	Aleksandra Fjodorovna
Uskonto	ortodoksisuus
Nimikirjoitus

Tatjana Nikolajevna Romanova (ven. Татьяна Николаевна Романова; 10. kesäkuuta 1897 Ala-datša, Pietarhovin palatsialue, Venäjän keisarikunta – 17. heinäkuuta 1918 Jekaterinburg, Neuvosto-Venäjä) oli venäläinen aatelinen ja Romanov-sukuinen suuriruhtinatar. Hän toimi myös sotasairaalan leikkaussalihoitajana ensimmäisen maailmansodan aikana vuosina 1914–1916.

Suku

Hän oli Venäjän viimeisen keisari Nikolai II:n ja keisarinna Aleksandra Fjodorovnan toiseksi vanhin lapsi. Hänen sisaruksiaan olivat Olga Nikolajevna Romanova, Marija Nikolajevna Romanova, Anastasia Nikolajevna Romanova ja Aleksei Nikolajevitš Romanov.

Suuriruhtinatar

Tatjana oli välinpitämätön koulutuksen ​​ja taiteiden suhteen. Hän opiskeli kieliä, maalasi ja soitti pianoa, mutta vailla intohimoa tai inspiraatiota. Hänen pianonsoiton tekninen hallintansa oli ilmeinen, mutta ilmaisu oli kuivaa ja akateemista. Hän suosi toimissaan käytännön asioita eikä ollut mitenkään akateemisesti kunnianhimoinen.

Vaikka sisarukset olivat täysin venäläisiä, he puhuivat englantia äitinsä kanssa, venäjää isänsä ja veli Aleksein kanssa ja sekä englantia että venäjää keskenään. He pystyivät kommunikoimaan vaivatta molemmilla kielillä. Pikkulapsina heillä oli irlantilainen lastenhoitaja nimeltä miss Margaretta Eagar, jolta he omaksuivat irlantilaisen aksentin. Kun keisarinna alkoi valmistella tyttäriään mahdollisia englantilaisia ​​avioliittoja varten, hän hankki "oikean" englanninopettaja Charles Sidney Gibbesin parantamaan ääntämistä, jota tämä kutsui "skotlantilaiseksi". Eristyksissä ulkomaailmasta tytöt kehittivät omituisen, lapsekkaan tavan puhua venäjää, minkä jotkut ulkopuoliset kokivat hämmentäväksi. Teini-iässä he käyttivät edelleen keskenään lastenkamarin fraaseja, mikä antoi vaikutelman, että heidän kehityksensä oli jotenkin pysähtynyt.

Tatjana oli sisarista olemukseltaan kuninkaallisin, hän oli heidän luontainen johtajansa ja ohjaili kotiopettajajatarmaisella äidillisyydellä nuorempia sisaruksiaan.

Tatjana Nikolajevna 7-vuotiaana vuonna 1904.

Hän rakasti kirjeiden kirjoittamista. Ystävien saaminen oli hänelle erittäin tärkeää, ja kuten sisarensa Olga, hän etsi heitä innokkaasti. Vaikka hän oli viehättävä ja innokas tapaamaan uusia ihmisiä, hänen oli vaikea rakentaa tyydyttäviä ystävyyssuhteita. Ihmisten oli lähes mahdotonta unohtaa kuka hän oli, ja hovin edelleen jäykkä muodollisuus teki suhteista tavallisten ihmisten kanssa "sopimattomia" seurapiirien silmissä. Tytöillä oli jäykkä aikataulu, jonka muut olivat suunnitelleet heille etukäteen, ja spontaaneja tapaamisia samanikäisten ihmisten kanssa oli vaikea järjestää. Kymmenet ihmiset järjestelivät pelkän yksinkertaisen vierailun ystävän luona. Jopa satunnaiset epäviralliset kävelyt puistoissa tai kaduilla olivat iso operaatio. Salainen poliisi seurasi heitä jatkuvasti, piiloutui pensaisiin ja jopa ajoi ihmisiä pois heidän edestään poluilla. Tatjana jakoi suuren huoneen Aleksanterin palatsissa vanhemman sisarensa Olgan kanssa. Seinät olivat vaaleanpunaiset, ja seinien yläosa sekä katto oli koristeltu sudenkorentoja esittävällä friisillä. Jokaisessa nurkassa oli ikoneja ja esillä oli paljon valokuvia sekä seinillä että pöydillä. Huonekalut olivat valkoisen ja vihreän sävyisiä, ja sisustus oli yksinkertainen, lähes spartalainen. Huonessa oli sohva kirjailtuine tyynyineen ja armeijan kenttäsänky, jota voitiin siirrellä ympäri huonetta aina lämpötilan ja valon mukaan, kesäkuumalla se joskus jopa vietiin parvekkeelle. Sama sänky otettiin mukaan lomille Krimille Livadijan palatsiin, ja Tatjana nukkui siinä myös vankeusaikanaan Siperiassa. Vieressä oleva suuri, kahtia verholla jaettu huone, toimi suuriruhtinattarien yhteisenä pukeutumishuoneena ja kylpyhuoneena.

Suuriruhtinatar Tatjana 13-vuotiaana, virallinen muotokuva postikortissa 1910.

Suuriruhtinattarien elämä oli melko yksitoikkoista. Varhaisamiainen oli kello 9.00, lounas kello 13.00 tai sunnuntaisin kello 12.30. Teetä tarjoiltiin kello 17.00 ja päivällinen kello 20.00, ruoka oli melko yksinkertaista ja vaatimatonta. Iltaisin tytöt ratkaisivat toistensa esittämiä kuva-arvoituksia ja tekivät kirjontaa, isänsä lukiessa heille ääneen. Varhain aamulla oli tapana ottaa kylmä kylpy ja kun tytöt tulivat vanhemmiksi, illalla myös lämmin kylpy, johon lisättiin muutama tippa hajuvettä. Tatjana piti Cotyn jasmiinintuoksuisesta hajuvedestä.

Odotettu päivä oli sunnuntai, jolloin tyttöjen täti suuriruhtinatar Olga Aleksandrovna otti heidät vastaan talossaan lastenkutsuille, jossa on myös tanssia. Kesälomat Suomessa olivat koko perheen rakastamia: kesäkuussa vietettiin pari viikkoa keisarillisella huvijahti Štandartilla lähinnä purjehtien Koivistolla sekä viettäen rannoilla piknikkejä, tehden kävelyretkiä ja pelaten tennistä vartavasten Virolahdelle rakennetulla kentällä. Loput kesästä vietettiin Ala-datšassa Pietarhovin palatsialueella sekä Livadijan palatsissa Krimillä, jossa vierailtiin syksyllä 1911 ja 1913 sekä keväällä 1912 ja 1914, usein monen kuukauden ajan kerrallaan.

Syksyllä 1910 Tatjana ja Olga matkustivat vanhempiensa kanssa Saksaan, ensin Freiburgin linnaan enonsa Hessenin suurherttua Ernst Ludwigin vieraiksi Baden-Württembergiin ja sen jälkeen Nauheimiin, jossa keisarinna yritti hoitaa terveyttään kylpylöissä. Heitä ei tunnnistettu kaupungilla, joten tytöt kävelivät äitinsä ja tätiensä kanssa katsellen kauppojen ikkunoita kuin mitkä tahansa turistit.

Miehet pitivät Tatjanaa erittäin viehättävänä, ja vartijat Siperian vankeusaikana pitivät hänestä sisarista ​​eniten. Vaatteet, korut, turkikset ja hajuvedet kiinnostivat häntä suuresti, ja hän oli tietoinen siitä, kuinka viehättävältä hän saattoi näyttää tyylikkäässä mekossa. Tässä hän seurasi äitinsä jalanjälkiä, joka myös rakasti muotia. Tatjana oli taitava tekemään käsitöitä ja pystyi tekemään kampauksen äidilleen yhtä hyvin kuin ammattikampaaja.

Tatjana oli läheisin lapsi keisarinna Aleksandralle, ja hänet valittiin yleensä pyytämään äidiltään vaikeita asioita. Hänen tahdikkuutensa ja lempeä suostuttelunsa toimivat yleensä. Jotkut pitivät Tatjanaa vanhempiensa suosikkina, mutta nämä yrittivät kovasti olla osoittamatta hänen suosimistaan. Tatjana ymmärsi äitinsä persoonallisuutta ja mieltymyksiä paremmin kuin muut sisarensa; oli selvää, että hän nautti äitinsä seurasta enemmän kuin muut. Toisin kuin isosisar Olga, hän ei koskaan valittanut, kun vanhemmat pyysivät häntä auttamaan tai tekemään jotain askareita.

Suuriruhtinatar Tatjana isänsä Nikolai II:n kanssa Virolahden keisarillisella tenniskentällä n. 1913. Kuvassa näkyy Tatjanan pitkäkasvuisuus. Hiukset ovat ylhällä koska hän on jo ainakin 16-vuotias.

Suuriruhtinatar Tatjana 18-vuotiaana vuonna 1915.

Hänellä oli ranskanbulldoggi nimeltä Ortino, joka oli suuri perheen suosikki. Koira nukkui Tatjanan sängyssä ja sen kuorsaus ärsytti Olgaa.

Avioitumissuunnitelmia tai vakavasti otettavia kosijoita vielä nuorella, teini-ikäisellä Tatjanalla ei ollut kun ensimmäinen maailmasota puhkesi. Kerrottiin että Windsorin hallitsijasuku halusi naittaa hänet Walesin prinssin kanssa, ja tuleva Edvard VIII vakuutti olevansa vaikuttunut Tatjanan kauneudesta ​​ja tavasta, jolla hän hoiti nuorempaa veljeään. Väitetään myös, että Serbian kuningas Pietari I halusi Tatjanan morsiameksi nuoremmalle pojalleen, prinssi Aleksanterille. Tammikuussa 1914 Serbian pääministeri Nikola Pašić toimitti keisari Nikolaille kirjeen, jossa kuningas Pietari ilmaisi halunsa poikansa menisi naimisiin jonkun suuriruhtinattaren kanssa. Nikolai vastasi antavansa tyttäriensä päättää, kenen kanssa nämä menisivät naimisiin, mutta hän oli huomannut, että Serbian prinssi Aleksanteri oli katsellut usein Tatjanaa perhe-illallisilla hiljattaisilla Pietarin-matkoillaan.

Sairaanhoitaja

Ensimmäisen maailmansodan aikana hänestä tuli sairaanhoitaja äitinsä ja vanhemman sisarensa Olgan tavoin Tsarskoje Selon pieneen sotasairaalaan. Hän ei valittanut ja oli iloinen hoitamaan pätevästi työtehtäviään myös leikkaussalissa, toisin kuin isosisarensa Olga, mikä hänen kauneutensa ohella tekivät Tatjanasta erittäin suositun henkilökunnan ja potilaiden keskuudessa.

”Tohtori Derevenko, joka oli erittäin vaativa sairaanhoitajia kohtaan, kertoi minulle vallankumouksen jälkeen, että hän oli harvoin tavannut niin rauhallista, taitavaa ja tehokasta kirurgista sairaanhoitajaa kuin Tatjana Nikolajevna”, henkilääkäri Jegveni Botkinin tytär muisteli. Suuriruhtinattarien kanssa työskennellyt sairaanhoitaja ja hallintovirkailija Valentina Tšebotarjova kirjoitti päiväkirjaansa joulukuussa 1915 leikkauksesta, jossa hoidettiin vaikeaa mätäpaisetta: "Tatjana Nikolajevna on loistava sairaanhoitaja ... Hän keräsi ja keitti yksinään kaikki instrumentit, siirsi pöytiä ja valmisteli liinavaatteet. 25 minuutissa kaikki oli valmista. Leikkaus onnistui."

Hän oli hymyilevä ja luonnostaan ​​hellä, mutta ilman tarpeetonta tuttavallisuutta, helposti lähestyttävä, mutta kiistatta kuninkaallinen prinsessa. Monet upseerit, joista hän huolehti sodanaikaisessa sairaalatyössään, ihailivat Tatjanaa. Vuonna 1914 Tatjana rakastui henkivartiokaartin ”Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Aleksandra Feodorovnan Ulaani-rykmentin” nuoreen kornetti Dmitri Jakovlevitš Malamaan, jonka hän tapasi sotasairaalassa. Lokakuussa 1914 Dmitri antoi Tatjana Nikolajevnalle ranskanbulldoggin nimeltä Ortino, mikä antoi täti Olga Aleksandrovnalle syyn vitsailla: "Ulaani antoi sinulle koiran (nartun?) ja istuskelet usein hänen sängyllään, hyvin mielenkiintoista ...

Suuriruhtinattaret Olga ja Tatjana Punaisen Ristin sairaanhoitajan univormuissa kotonaan Aleksanterin palatsin parvekkeella 1916.

Sairaanhoitotyö antoi Tatjanalle ja Olgalle uusia kokemuksia. Tytöt nauttivat keskusteluista sairaalassa muiden sairaanhoitajien kanssa – naisten, joita he eivät olisi koskaan tavanneet ilman sotaa. He tiesivät lastensa nimet ja heidän perheidensä tarinat. Kerran, kun sairaalasta tyttöjä yleensä hakeva hovineiti oli estynyt tulemasta ja vaunut lähetettiin ilman saattajaa, tytöt päättivät mennä ostoksille tauon aikana. He käskivät kuskin pysähtyä ostosalueelle ja menivät Pietarissa kauppakeskus Gostinny Dvoriin, jossa heitä ei tunnistettu heidän sairaanhoitaja univormujensa vuoksi. He kuitenkin huomasivat, etteivät tienneet, miten ostaa mitään, koska he eivät olleet koskaan käyttäneet rahaa. Seuraavana päivänä he kysyivät sairaanhoitaja ja hallintovirkailija Valentina Tšebotarjovalta, miten kaupasta ostetaan tavaraa.

Sisarukset saivat pienen taskurahan kerran kuukaudessa, jolla he pystyivät ostamaan kirjepaperia, hajusteen tai pieniä lahjoja palvelusväelle. Tiukan hovietiketin estäminä he olivat käyneet vain Tsarskoje Selon tai Livadijan paperikaupoissa palatsien lähistöllä eikä heillä ollut kokemuksia mistään muuta.

Suuriruhtinatar Tatjana vaihtaa amputaatiopotilaan siteitä n. 1915-1916.

Vallankumous

Helmikuun vallankumouksen jälkeen Nikolai II luopui duuman vaatimuksesta maaliskuussa 1917 kruunusta ja aikoi aluksi tehdä Alekseista perijänsä ja nuoremmasta veljestään suuriruhtinas Mihail Aleksandrovitšista tämän sijaishallitsijan, mutta totesi pojan olevan siihen terveydeltään liian hauras. Venäjän väliaikainen hallitus asetti maaliskuussa 1917 Aleksein ja hänen perheensä kotiarestiin Aleksanterin palatsiin — josta suurin osa hovin virkailijoista ja palvelijoista oli jo paennut — jossa he saivat elää täysin normaalisti ja esimerkiksi tehdä puutarhassa töitä kasvimaalla, mutta heitä vartioitiin eivätkä he saaneet poistua alueelta. Sieltä heidät siirrettiin lemmikkikoirineen ja 39 henkeä käsittäneessä seurueessa pääministeri Aleksandr Kerenskin käskystä elokuussa 1917 Länsi-Siperiaan Tobolskiin entiseen kuvernöörin vaatimattomaan taloon, jossa he elivät suhteellisen mukavasti tammikuuhun 1918 asti ja saivat jopa kävellä sunnuntaisin kirkkoon. Kartanon puutarhaan suljettuina Romanovit viettivät aikaa pelaamalla dominoa ja beziquea, tarkkailemalla uteliaita ohikulkijoita ja kirjoittamalla kirjeitä.

Vankeusaika oli Tatjanalle raskasta. Kuten hänen isosisarensa Olga, hänestä tuli entistä laihempi ja vetäytyvämpi. Tatjana oli uskonnollinen aivan kuten äitinsäkin ja hän oli inspiraation lähde muulle perheelle vankeudessa.

Tatjana ja Anastasia Ortino koiran kanssa kotiarestissa Aleksanterin palatsin puistossa keväällä 1917.

Maaliskuussa 1918 Lokakuun vallankumouksessa 1917 valtaan noussut bolševikki-hallitus alkoi rajoittaa heidän elämäänsä kieltämällä kahvin, voin ja lähettämällä pois 12 palvelijaa kuten ranskanopettaja Pierre Gilliard, englanninopettaja Charles Sydney Gibbes, vapaaherratar, ylimmäinen kamarirouva Sophie von Buxhoeveden, lastenhoitaja Alexandra Tegleva ja sisäkkö Anna Utkina. Myös ulkoilua rajoitettiin.

Suuriruhtinattaret ja tsarevitš kotiarestin aikana Aleksanterin palatsin puistossa toukokuussa 1917: Olga, Aleksei, Anastasia ja Tatjana.

Tobolskista keisariperhe seurueineen kuljetettiin 19 hevosvaunulla bolševikkien tukikohtaan Jekaterinburgiin huhtikuun lopulla 1918. Aleksei kärsi portaissa laskettelusta saamastaan verenvuotokohtauksesta ja matkusti perässä laivalla sisartensa Olgan, Tatjanan ja Anastasian kanssa toukokuun lopulla Jekaterinburgiin. Hän joutui käyttämään pyörätuolia tämän jälkeen. Kauppias Ipatjevin kaksikerroksisessa talossa olot muuttuivat vankeudeksi: ainoastaan venäjän puhuminen sallittiin (perheen kotikieli oli englanti), Kodak Brownie kamerat takavarikoitiin, heidän tavaransa käytiin lävitse ja vietiin lukkojen taakse, aamiainen oli teetä ja pelkkää mustaa leipää, lounas yksinkertainen liharuoka tai keitto. Pesuveden käyttöä rajoitettiin ja huoneesta ulospääsy esim. toilettiin menoa varten vaati kellolla soittamisen vartijoille. Vierailijoita, kuten ruhtinas Ioann Konstantinovitš Romanovin puoliso, Serbian prinsessa Elena Karađorđevićia ei päästetty sisälle. Hänet pysäytettiin aseella uhaten jo portilla.

Lisää palvelijoita kuten saksalainen sisäkkö Elisabet Ersberg, keisarinnan toinen kamarineiti Maria Tutelberg; kamarirouva, kreivitär Anastasia Hendrikova ja venäjänopettajatar Katharina Schneider lähetettiin pois; kaksi viimeistä teloitettiin Permissä syyskuussa 1918.

Viimeinen tunnettu kuva keisarinna Aleksandrasta, suuriruhtinatar Tatjanasta (vas.) ja suuriruhtinatar Olgasta Tobolskissa 1918.

Talon ikkunat maalattiin valkoisella kalkkimaalilla umpeen, vain yhtä pientä tuuletusikkunaa (fortuška) saatiin pitää auki tyttärien ja keisariparin makuuhuoneessa. Ulkona liikkumista rajoitettiin tiukasti kahteen puolen tunnin kertaan päivässä ja talo oli ympäröity 4 metriä korkealla aidalla, jota vielä korotettiin lisää. Keisarin adjutantti, kreivi Ilja Tatitšev ja neuvonantaja, ruhtinas Vasili Dolgorukov vietiin pois ja ammuttiin 10. heinäkuuta Jekaterinburgin Ivanovskojen hautausmaalla. Myös matruusit, tsarevitš Aleksein avustajat Klimenti Nagorny ja Ivan Sedkin ammuttin 13. heinäkuuta 1918. Keisarin henkilökohtainen hovimestari Terenti Žemodurov oli sairastunut toukokuussa, jolloin keisari vapautti tämän palveluksestaan, hän joutui sairaalan jossa hänet vangittiin, mutta bolševikit unohtivat tuomita hänet ja hän pääsi vapauteen heinäkuussa 1918.

Ainoat palvelijat, jotka saivat jäädä olivat henkilääkäri Jevgeni Botkin, kamarineiti Anna Demidova, pääkokki Ivan Haritonov ja miespalvelija Aleksei Trupp.

Kuolema ja jälkinäytös

Pääartikkeli: Romanovin perheen murha

Suuriruhtinatar Tatjana Nikolajevna Romanova murhattiin perheensä mukana 21-vuotiaana heinäkuun 17. päivänä vuonna 1918 Jekaterinburgissa, Ipatjevin talon kellarissa.

Neuvostoliiton salaisten arkistojen avauduttua tuli päivänvaloon teloitusta johtaneen Jakov Jurovskin muistiinpanot. Niissä oli yksityiskohtaisesti selostettu Romanovien salaisen haudan paikka Jekaterinburgissa. Hauta oli hätäisesti lapioilla kaivettu matala kuoppa metsätiessä, johon auto oli uponnut.

Hauta löydettiin vuonna 1991 ja Tatjanan jäännökset siirrettiin Pietari-Paavalin katedraaliin Pietariin vuonna 1998. Venäjän ortodoksinen kirkko vaati haudan avaamista, että voitiin varmistaa se, oliko vuonna 1998 haudattu vainaja todella suuriruhtinatar Tatjana Nikolajevna Romanova. Elokuussa 2007 järjestettyjen etsintöjen yhteydessä historian harrastaja Sergei Plotnikov löysi lopulta Koptjakin tien varresta seitsemän hammasta ja 36 luunkappaletta, joiden pituus vaihteli muutamasta millimetristä muutamaan senttimetriin. Hapon ja tulen polttamat jäännökset löydettiin 70 metrin päästä kohdasta, johon muu perhe ja palvelusväki oli haudattu.

Luut tunnistettiin kolmella erilaisella DNA-testillä keisariperheen jäsenille kuuluviksi. Tunnistuksessa käytettiin apuna myös vainajien jäännösten hampaista löydettyjä korkealaatuisia hopea-amalgaamipaikkoja, jotka olivat samanlaisia hallitsijaperheen muiden jäsenten hammaspaikkojen kanssa. Vuonna 2008 Venäjän viranomaiset ilmoittivat, että viimeiset löytyneet jäännökset oli DNA-testeillä tunnistettu kuuluviksi Alekseille ja Marialle.

Venäjän ortodoksinen kirkko ei usko Jekaterinburgista vuosina 1991 ja 2007 löytyneiden jäännösten kuuluvan Romanovin keisariperheelle ja heidän palvelusväelleen. Myöskään osa Romanov suvun edustajista ei usko 2007 löytyneiden jäännösten kuuluvan Alekseille ja Marialle.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tatjana Nikolajevna Romanova Wikimedia Commonsissa