Taloudellinen sodankäynti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yhdysvaltain ylläpitämän kauppasaarron seurauksena Kuuban autokanta on yksi maailman vanhimmista.

Taloudellinen sodankäynti on sodankäynnin muoto, jossa vastustajaa pyritään heikentämään, jopa voittamaan taloudellisin keinoin.[1] Koska termi taloudellinen sodankäynti kuulostaa aggressiiviselta politiikan ja diplomatian kielessä, yleensä sen sijalla käytetään neutraalimpia ja taloudellisen sodankäynnin toimiin viittaavia termejä, kuten esimerkiksi talouspakotteet.[2] Pelkän taloudellisen sodankäynnin keinoin käydyt sodat ovat sotia lähinnä teoreettisessa tai epäsuorassa mielessä, sillä niistä puuttuvat monet väkivallan keinoin käydylle sodalle tyypilliset tunnusmerkit, mutta toisaalta niillä voi olla hyvin tuhoava ja mullistava vaikutus niiden kohteiksi joutuneisiin osapuoliin.

Taloudellisen sodankäynnin keinoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloudellinen sodankäynti voi olla taktinen tai strateginen keino vahingon aiheuttamiseksi vastustajan sodankäynnille tai taloudelle. Apuna voivat olla muut sodankäynnin keinot, kuten esimerkiksi kemiallinen ja biologinen sodankäynti. Yksinkertaisimmillaan on kyse suorasta toiminnasta, kuten esimerkiksi lähiseudun viljapeltojen polttamisesta tai vesivarantojen myrkyttämisestä, jotta alueella oleskelevan vastustajan huolto vaikeutuisi. Suurimittainen vastustajan viljapeltojen tuhoaminen pommikoneista pudotettavalla kasvimyrkyllä on jo strategista sodankäyntiä, jolla pyritään yleisesti heikentämään vastustavan osapuolen sodankäynnin lisäksi myös siviilielämää.[1]

Epäsuoran taloudellisen sodankäynnin keinot ja tarkoitusperät ovat usein talouteen sidonnaisempia. Kauppa- ja huoltosaarrot, boikotit, liittolaissuhteiden hoito palkitsemisella, lahjominen, vastustajan talouteen kohdistetut suorat ja keskitetyt iskut ovat kaikki perinteikkäitä taloudellisen sodan keinoja.[1]

Talous on keskeinen osa totaalista sodankäyntiä ja vastustajan talouteen vaikuttava sodankäynti suuntautuu helpommin kotirintamaan, kuin varsinaisella taistelualueella oleviin joukkoihin. Ensimmäisen maailmansodan aikana liittoutuneiden ylläpitämä merisaarto vaikutti Saksan talouteen ratkaisevasti. Maa alkoi kärsiä tarvikepulasta ja lopulta nälänhädästä. Viimeisen sotavuoden aikana Saksan kotirintamalla puhkesi useita levottomuuksia ja kapinoita, jotka lopulta pakottivat maan rauhaan. Sodankäyntiin rintamalla saarrolla ei ollut suurta vaikutusta, sillä ensimmäistä kertaa vuosiin Saksa eteni saavuttaen voittoja taistelukentillä.[1]

Vastatoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saartojen ja pakotteiden kohteena olevat valtiot käyttävät vastatoimina mm. varjo- ja kulissiyrityksiä, joiden kautta kanavoidaan pakotteita kiertävää kauppaa ja rahaa. Maksuja suoritetaan salattujen pankkitilien välillä. Pakotteita kiertävät kauppaa tekevät valtiot ja yritykset saattavat turvautua tekaistuihin dokumentteihin peitelläkseen viennin ja tuonnin todellista luonnetta. Edelleen salakuljetuksen harhautuskeinoina voivat myös olla kauppatavaran kierrättäminen paikasta toiseen ennen sen saapumista lopulliseen määränpäähänsä, jolloin saarron alaista lastia on vaikeampi seurata ja jäljittää.[2]

Esimerkkejä taloudellisesta sodankäynnistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain taloudellinen interventio Chilessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentin palatsia La Monedaa pommitetaan Santiago de Chilessä 11. syyskuuta 1973.

Ensimmäistä kauttaan istuva presidentti Richard Nixon määräsi Yhdysvallat tekemään taloudellisen intervention Chileen syyskuussa 1970. Nixon, joka oli huolestunut sosialistisen Salvador Allenden valinnasta Chilen presidentiksi, ohjeisti CIA:n tulevaa toimintaa Chilessä sanoin "make the economy scream" ("pankaa talous huutamaan").[3][4] Nixonin huolena oli, että Allenden johdolla Chilestä tulisi uusi Kuuba, jota Nixon piti Neuvostoliiton johtaman kommunismin pesäkkeenä Yhdysvaltain etualueella.[5]

Yhdysvallat aloittivat sarjan toimia, jotka tähtäsivät Allenden hallituksen kaatamiseen taloudellisen sodankäynnin keinoin. Yhdysvaltalaiset kaivosyhtiöt nostivat kanteita chileläisiä yhtiöitä vastaan sotkeakseen maan tärkeimmän vientituotteen kuparin viennin. Kansainvälisiä pankkeja painostettiin, jotta nämä eivät myöntäisi lainoja Chileen. Teollisuus ja maatalous lakkasivat toimimasta, sillä chileläiset tuotantolaitokset eivät saaneet enää varaosia koneisiinsa. Samaan aikaan Yhdysvaltojen paikalliset liittolaiset levittivät huhuja, joiden mukaan talous romahtaisi. Huhujen ansiosta kansalaiset panikoivat ja tyhjensivät tilejään mikä heikensi pankkilaitoksen toimivuutta. Liittolaiset myös järjestivät tihutöitä, kuten tuhopolttoja ja sabotaasi-iskuja ja nostivat salaisilta sveitsiläisiltä pankkitileiltä rahaa, jolla rahoitettiin rekkakuskien lakko. Chilessä oli vain vähän rautateitä, joten lakolla oli murskaava vaikutus talouteen infrastukruurin kautta. Kun taloudellinen tilanne oli heikoimmillaan, Chilen armeija käynnisti vallankaappauksen, jossa presidentti Allende kuoli ja tuhansia hänen kannattajiaan vangittiin, kidutettiin ja surmattiin. Allenden tilalle tuli Yhdysvalloille myötämielinen kenraali Augusto Pinochetin johtama sotilasjuntta. Hyvinkin sotaisalla talouspolitiikallaan Yhdysvallat saavutti haluamansa lopputuloksen kolmessa vuodessa, vaikka se ei lähettänyt joukkoja Chileen tai käyttänyt muita perinteisiä sodankäynnin keinoja.[2]

Allenden hallinnossa Yhdysvaltain suurlähettiläänä toiminut ekonomisti Orlando Letelier kutsui interventiota "todelliseksi ekonomiseksi sodaksi".[6] Vallankaappauksen jälkeen Letelier sai turvapaikan Yhdysvalloista, mutta Chilen salainen poliisi DINA murhasi hänet Pinochetin käskystä autopommi-iskussa Washingtonissa 1976.[7]

Kuuban kauppasaarto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi tunnetuista käynnissä olevista tapauksista on Yhdysvaltain ylläpitämä Kuuban kauppasaarto, joka on ollut voimassa vuodesta 1962. Kauppasaarto on laaja ja vaikuttaa kaikkiin Kuuban ja Yhdysvaltain kanssa käyvien yritysten ja valtioiden kauppaan. Saartoa on yritetty purkaa YK:ssa useita kertoja, mutta hankkeet ovat kaatuneet Yhdysvaltain ja joidenkin sen liittolaisten vastustukseen. 188 YK:n jäsenmaata äänesti vuonna 2013 lakkauttamisen puolesta, kun vain Yhdysvallat ja Israel äänestivät saarron ylläpitämisen puolesta. Vuoden 2014 lopulla presidentti Barack Obama ilmoitti Yhdysvaltojen aloittavan toimet saarron purkamiseksi.[8][9] Marraskuussa 2017 presidentti Donald Trump ilmoitti peruuttavansa Obaman aikana tehdyt lievennykset.[10] Toukokuussa 2018 YK:n Latinalaisen Amerikan talouskomissio (ECLAC) arvioi vuosikymmeniä kestäneen saarron aiheuttaneen Kuuballe 130 miljardin menetyksen, mikä vastasi Kuuban omaa edellisvuonna julkistamaa arviota. Vaikka Kuuban yksipuoluejärjestelmää kritisoidaan kansainvälisesti, Yhdysvallat on menettänyt lähes kaiken tukensa kauppasaarron jatkamiseksi.[11]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Stanley Sandler et al.: Ground Warfare - An International Encyclopedia. ABC-CLIO, Inc., 2002. ISBN 1-57607-733-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Sandler et al. s. 251-252
  2. a b c R.T. Naylor: Economic Warfare: Sanctions, Embargo Busting, and Their Human Cost, s. 1-2. UPNE, 1999. ISBN 1555534996.
  3. CIA, Notes on Meeting with the President on Chile, September 15, 1970 The National Security Archive. Viitattu 22.1.2015.
  4. Chile and the United States: Declassified Documents Relating to the Military Coup, September 11, 1973 The National Security Archive. Viitattu 22.1.2015.
  5. The Nixon Administration’s Response to Salvador Allende and Chilean Expropriation Nixontapes.org. Viitattu 22.1.2015.
  6. Harmer, Tanya: Allende’s Chile and the Inter-American Cold War, s. 153. Univ of North Carolina Press, 2011. ISBN 0807869244.
  7. Franklin, Jonathan: Pinochet directly ordered killing on US soil of Chilean diplomat, papers reveal The Guardian, 8.10.2015. Viitattu 29.4.2019
  8. Valtaosa YK:n jäsenmaista vaatii Kuuban kauppasaarron lopettamista Yle. Viitattu 22.1.2015.
  9. Obama ja Castro tekivät historiaa: Kuuban ja USA:n 50-vuotinen vihanpito haudataan Helsingin Sanomat. Viitattu 22.1.2015.
  10. Wilkinson, Tracy: U.S. sets new restrictions on business ties and travel to Cuba Los Angeles Times, 8.11.2018. Viitattu 29.4.2019
  11. U.S. trade embargo has cost Cuba $130 billion, U.N. says Reuters, 9.5.2018. Viitattu 29.4.2019

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • R. T. Naylor: Patriots and Profiteers: Economic Warfare, Embargo Busting, and State-Sponsored Crime. MCGILL-QUEEN'S UNIVERSITY PRESS, 2008. ISBN 0773534741.