Keskustelu:5G

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Neutraali vai ei?

[muokkaa wikitekstiä]

Kysymys on sm-säteilyn vaikutuksesta terveyteen. Siitä ei taida olla positiivista vaikutusta. Negatiivista vaikutusta on. Siksi on kai mahdoton olla siinä suhteessa neutraali, siis esittää myös terveyttä kohentavia vaikutuksia. Mielestäni kyseenalaistaminen on aiheeton.

Lisäsin kappaleen ja siirsin lähteeksi YouTube videon linkin. Katsoin huolella sen videon ja totesin asialliseksi ja aihetta valaisevaksi. Siinä on hyvät asiantuntijat.

Ehdotan neutraalisuuden kyseinalaistamisen poistamista. --Tutkamestari (keskustelu) 24. marraskuuta 2019 kello 16.14 (EET)[vastaa]

Kyse ei ole siitä, onko 5G-teknologian aiheuttamassa säteilyssä positiivisia terveysvaikutuksia vai ei. Tällä hetkellä terveysvaikutukset-otsikon alla pelotellaan ihmisiä hurjillakin negatiivisilla terveyshaitoilla. Pitäisi kertoa myös tutkimuksista, joiden tulokset eivät osoita negativiisia vaikutuksia tai niiden kasvua verrattuna 4G-teknologiaan.
Venäjä on laajalti rahoittanut tätä peloittelua. Suosittelen lukemaan tämän pdf-tiedoston sekä tämän New York Timesin artikkelin.
Itse koen, että näitä tutkimuksia ja näkökulmia tulee saada kuulla artikkelissa ennen kuin neutraalius kyseenalaistettu -merkintä poistetaan. Mamelukki (keskustelu) 24. marraskuuta 2019 kello 18.35 (EET)[vastaa]
Sitten saadaan odottaa vuosikymmeniä. Sellaisia tutkimuksia ei tiettävästi ole. Jos joku löytää niitä niin varmaan sitten kirjoittaa. Mainittuja ASUT:n ja New York Timesin esittämiä valeuutisleikkeitä ja pelottelua ei ole tänne tuotu, eikä tuoda.
Mielestäni paransin neutraalisuutta lisäämällä kappaleen, joka esittelee asian molemmat puolet lähteensä mukaisesti. Huomautan, että asioille on oltava lähteet, ja jos lähteiden määrä ei ole tasapuolinen se ei tee artikkelia epäneutraaliksi. Neutraalisuus ei synny rivien määrällä vaan sisällöllä. --Tutkamestari (keskustelu) 25. marraskuuta 2019 kello 12.01 (EET)[vastaa]
Terveysvaikutukset-osiossa on viimeisimmän muokkaukseni jälkeen saavutettu mielestäni Wikipedian laatuvaatimukset täyttävä objektiivisuus; eri näkemykset ovat nyt esitettynä vertailukelpoisesti, neutraalisti ja asiantuntijoihin viitaten ja koen, että terveysvaikutukset-osiossa vallitsee sen johdosta tarpeeksi suuri neutraalius, jotta "neutraalius kyseenalaistettu" -mallineen poisto saattaisi olevan kohdallaan. Toisaalta 5G-teknologian terveyshaittoja korostetaan terveysvaikutukset-osiossa liikaa verrattuna tutkijoiden jakautumiseen asian suhteen, eli kyseessä taitaa olla tasapuolisuusharha. Toivoisin kolmatta osapuolta ottamaan kantaa keskusteluun minun ja Tutkamestarin lisäksi konsensuksen saavuttamiseksi. Mamelukki (keskustelu) 2. joulukuuta 2019 kello 22.49 (EET)[vastaa]
Lähetin vertaisarviointipyynnön. --Tutkamestari (keskustelu) 3. joulukuuta 2019 kello 17.16 (EET)[vastaa]
5G on oikeasti vaarallinen.--62.248.190.150 19. joulukuuta 2019 kello 22.06 (EET)[vastaa]
Ei ole. Säteilyturvakeskuksen Tommi Toivosen mukaan kunhan laitteet asennetaan oikein, minkäänlaista vaaraa ei ole. Vaara-propagandaa levittävät Venäjän rahoittamat mediatahot ja kyseenalaiset, yksittäiset tutkimukset, joissa ollaan sorruttu cum hoc ergo propter hoc -argumentaatiovirheeseen. Korrelaatio ei tarkoita kausaliteettia.
Tämä keskustelu ei kuitenkaan kuulu "neutraali vai ei" -otsikon alle, jos jatkat, tee erillinen. Mamelukki (keskustelu)

Arkistoitu vertaisarviointi

[muokkaa wikitekstiä]
Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Vertaiarvioinnin sisältö

[muokkaa wikitekstiä]

Toivoisin vertaisarviointia tälle artikkelille sen hajanaisen rakenteen vuoksi ja erityisesti sen osiolle Terveysvaikutukset. Osio on paisunut ja alkaa olla artikkelin pääasian luonteinen. Sen typistäminen ei näy onnistuvan ja erimielisyyttä on syntynyt myös neutraalista näkökulmasta. --Tutkamestari (keskustelu) 3. joulukuuta 2019 kello 17.07 (EET)[vastaa]

Asianharrastusta ei tunnu olevan. Arkistoin tämän kohta. Artikkeli olisi tarvinnut muokkausta ja konseksuksen siitä: onko neutraali näkökulma saavutettavissa? Onko neutraali näkökulma yksittäisen käyttäjän mielipide, kun muut käyttäjät eivät asiaan koske? Mielestäni ei voi olla niin, että neutraaliksi sanotaan vain omaa näkemystä. Ei voi myöskään luokitella lukijan puolesta lähteitä epäluotettaviksi ja sanoa artikkelia epäneutraaliksi sen perusteella.--Tutkamestari (keskustelu) 2. tammikuuta 2020 kello 15.12 (EET)[vastaa]
Pidän saksankielisen wikin jäsentelystä. Siellä on osio "kritikpunkte", englanninkielisessä "concerns" (suomenksi "huolenaiheita"). Tuollainen osio puoltaa kyllä paikkaansa. Jos se paisuu suhteettoman suureksi, voisi harkita sen siirtämistä omaksi sivukseen ja tähän tiivistelmä + pääartikkelimalline. Lääketieteellinen röntgenkuvaus- ja Mammografia-artikkeleissa on mielestäni sopivan kokoinen riskiosuus. --Tappinen (keskustelu) 2. tammikuuta 2020 kello 23.28 (EET)[vastaa]
Näissä aihepiireissä päädytään aika usein esittämään tuota kritiikkiä tasapuolisuusharhan kautta. Asiaa olisi mielestäni paras käsitellä käsitellä esim. viranomaisten tai luotettavien instituutioiden antamien lausuntojen kautta, sillä maallikkokirjoittajalle tuottaa haasteita asettaa aihepiirin metatutkimuksiakaan oikeaan skaalaan. Yksittäisiä tutkimuksia ei nähdäkseni pitäisi sisällyttää koko artikkeliin. Tappisen esiintuomat artikkelit ovat mielestäni hyviä malliesimerkkejä, joita voisi käyttää pohjana riskien käsittelylle. --Msaynevirta (k · m) 12. tammikuuta 2020 kello 21.20 (EET)[vastaa]
Matkapuhelimien säteilyn terveysvaikutukset on jo artikkeli. Merkitsin sen pääartikkeliksi ja siirsin sinne pääosan tekstistä. (Sekin on parantamista vailla, mutta saa odottaa nyt.) Tein tiivistelmän ja yritin keskittyä pääasiaan lyhyesti. Ihan noiden esimerkkien tyyliin en päässyt, mutta neutraaliksi kyllä, mielestäni.--Tutkamestari (keskustelu) 14. tammikuuta 2020 kello 17.31 (EET)[vastaa]
Päätin veraisarvioinnin ja arkistoin tähän.--Tutkamestari (keskustelu) 4. helmikuuta 2020 kello 19.50 (EET)[vastaa]