Tasapuolisuusharha

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tasapuolisuusharha (myös tasapainoharha tai false balance) on mediaan liittyvä ilmiö, jossa jostain asiasta halutaan kertoa kaksi näkökulmaa, mutta toinen näkökulma ei ole kunnolla perusteltu eikä sille löydy tieteellistä todistusaineistoa. Näkemykset eivät ole yhtä arvokkaita, mutta ne esitetään tasavertaisina.[1]

Tasapuolisuusharhasta on kyse esimerkiksi silloin, kun tutkija-asiantuntijan rinnalle tasapuoliseksi keskustelijaksi nostetaan itseoppinut maallikko tai vaikkapa uskomushoitojen puolestapuhuja.[1] Pitämällä ohjenuoranaan sitä, että "kolikossa on aina kaksi puolta", media on nostanut esimerkiksi ilmastonmuutosdenialismin kokoaan merkittävämmäksi liikkeeksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Raevaara, Tiina: ”Kun tietoa on tarjolla valtavasti, houkuttelevaksi muuttuukin tietämättömyys”, Voiko se olla totta?, s. 15-16. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]