Liittopankki

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Suomen Liittopankki)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuonna 1929 valmistunut Pauli Blomstedtin suunnittelema Liittopankin talo Helsingin Aleksanterinkadun ja Keskuskadun kulmassa. Rakennus toimi myöhemmin pitkään HOP:n pääkonttorina ja on nykyään osa Helsingin World Trade Centeriä.

Liittopankki oli vuosina 1920–1931 toiminut suomalainen liikepankki.

Suomen Liittopankki Osakeyhtiö 1920–1924

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Liittopankki Osakeyhtiö (ruots. Aktiebolaget Unionbanken i Finland) syntyi, kun Wasa Aktie Bank, Turun Osakepankki ja Landtmannabanken sulautuivat vuonna 1920. Pankin keskushallintoneuvoston puheenjohtajaksi tuli Gustaf Mannerheim.[1]

Kolmen pankin fuusion ajatus oli yhdistää voimavarat, järkeistää sivukonttoriverkostoa ja säästää menoja. Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet. Liittopankin osat toimivat kukin tahoillaan kuten ennenkin niin, että jokaisella oli omat johtajansa ja pääkonttorinsa.[1]

Suomen Liittopankki joutui vaikeuksiin jo heti ensimmäisenä toimintavuonnaan. Se johtui siitä, että pankki oli syntynyt kolmen suhteellisen heikon pankin yhdistyessä.[2]

Liittopankki Osakeyhtiö 1924–1931

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Liittopankin ongelmien ratkaisuksi vanha pankki päätettiin lopettaa ja perustaa sen tilalle uusi. Liittopankki Osakeyhtiö (ruots. Aktiebolaget Unionbanken) perustettiin vuonna 1924 siten, että kolmella vanhalla Liittopankin osakkeella sai yhden uuden pankin osakkeen. Uutta pääomaa kerättiin lisäksi 40 %. Gustaf Mannerheim jatkoi uuden pankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.[1]

Vuonna 1928 Liittopankkiin yhdistettiin vuonna 1917 perustettu Etelä-Suomen Pankki Oy, jonka rasitteena olivat Hella Wuolijoen omistamalle Aunuksen Puuliike O.Y.:lle myönnetyt luotot.

Helsingissä pääkonttoriaan pitäneen Liittopankin osakepääoma oli 100 miljoonaa markkaa ja sillä oli 60 sivukonttoria. Pankille valmistui 1929 Helsinkiin Keskuskatu 5:een uusi arkkitehti Pauli E. Blomstedtin suunnittelema pääkonttorirakennus.

1930-luvun lamakauden aikana Liittopankki ajautui vaikeuksiin luottotappioiden vuoksi. Tappioita syntyi erityisesti Aunuksen Puuliikkeestä. Pelastuakseen Liittopankki sulautui vuonna 1931 osaksi Helsingin Osakepankkia (HOP).[3]

HOP avasi oman pääkonttorinsa Liittopankin talossa. Helsingin Osakepankki siirtyi 1986 kaupalla Suomen Yhdyspankin (SYP) hallintaan.

Pörssihistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Liittopankin osakkeet noteerattiin Helsingin pörssissä vuosina 1921–1924. Seuraajayhtiön Liittopankki Osakeyhtiön osakkeet noteerattiin vuosina 1924–1931.[1]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b c d Kantanen, Pekka: Aikamatka pörssiin. Osakekirjat kertovat, s. 85–87. Helsinki: Talentum Media Oy, 2012. ISBN 978-952-14-1765-8.
  2. Blomstedt, Yrjö: Kansallis-Osake-Pankin historia I: 1889–1939, s. 291. Helsinki: Kansallis-Osake-Pankki, 1989. ISBN 952-90089-6-X.
  3. Blomstedt, s. 327