Suokirjosiipi
| Suokirjosiipi | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Eukaryootit Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
| Yläheimo: | Päiväperhoset Papilionoidea |
| Heimo: | Paksupäät Hesperiidae |
| Alaheimo: | Kirjosiivet Pyrginae |
| Suku: | Pyrgus |
| Laji: | centaureae |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Pyrgus centaureae |
|
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Suokirjosiipi (Pyrgus centaureae) on paksupääperhosten heimoon kuuluva melko pienikokoinen, soilla elävä perhoslaji. Suomessa se on nykyisin pahoin taantunut soiden ojitusten vuoksi.
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suokirjosiiven siivissä on tumman ruskeansävyisellä pohjalla selkeärajaisia, melko nelikulmaisen muotoisia valkoisia laikkuja ja siipiä peittää valkea karvoitus. Siipien pohjaväri on vaaleampi pohjoista kohti siirryttäessä. Takasiivissä on valkeita laikkuja ja etureunassa suuri valkoinen laikku. Siipien alapinnat ovat ruskeanharmaat, laajalti valkotäpläiset ja siipisuonet ovat kirkkaan valkoiset. Takasiipien alapinnan keskiosassa on yhtenäinen valkoinen vyö, jonka keskisarassa olevassa osassa on likimain suorakulmainen mutka. Siipiripset ovat valkoiset, suonten kohdilta tummat. Siipien kärkiväli on 26–28 mm.[1][2][3][4][5]
Toukka on mustaa päätä lukuun ottamatta kellertävä, sitä peittää lyhyt ja tankea karva.[6]
Laji muistuttaa suuresti muita Pyrgus-suvun perhosia. Tärkeä erottava tuntomerkki on verraten suuren koon lisäksi elinympäristö.[7]
Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suokirjosiipi on pohjoinen laji, jonka levinneisyys maailmalla ulottuu Norjasta, Ruotsista ja Suomesta Pohjois-Venäjän ja Siperian poikki Pohjois-Amerikkaan ja Labradorille saakka. Eteläisimmät elinalueet ovat Altai- ja Sajanvuoristoissa sekä Coloradossa.[2][5][8] Suokirjosiipi on harvinaistunut Etelä-Suomessa soiden ojituksen takia[9] ja nykyisin se esiintyy lähinnä Kainuun ja Lapin alueilla sekä Pohjanmaalla. Perhoset lentävät yhtenä sukupolvena kesäkuun alusta heinäkuun loppupuoliskolle.[10][11] Yksittäisellä elinpaikalla lentoaika on varsin lyhyt.[2]
Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suokirjosiipiä tavataan soilla sekä tunturien koivuvyöhykkeellä, sillä sen toukka syö lakan lehtiä. Perhonen ei siedä lainkaan elinpaikkansa ojittamista ja aikaisemmin lähes koko Manner-Suomessa tavattu perhonen onkin nykyisin hävinnyt kokonaan rannikolta ja on muutoin Etelä- ja Keski-Suomessa erittäin paikoittainen. Toukkakehitys on kaksivuotinen, minkä vuoksi tietyllä suolla perhosia voi havaita yleensä vain joka toinen vuosi.[7][8][2]
Naaras munii munat yksitellen ravintokasvien lehdille ja toukka, jonka elintavat tunnetaan muutoin huonosti, elää silkkirihmalla yhteen sidottujen lehtien välissä. Laji talvehtii toukkana kahdesti. Ensimmäisen talven pienenä, toisen täysikasvuisena toukkana tai ehkä joskus kotelona.[2][7]
Suomessa suokirjosiipi on vuoden 2010 uhanalaisarvioinnissa luokiteltu silmälläpidettäväksi (NT)[12]. Se on myös yksi Suomen kansainvälisistä vastuulajeista[13].
Tieteellinen lajinimi centaureae viitannee virheellisesti kaunokkeihin (Centaurea) perhosen ravintokasveina.[2]
Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toukan ravintokasvina on muurain (Rubus chamaemorus), pienenä toukkana ehkä myös vaivaiskoivu (Betula nana).[11][7] Pohjois-Amerikassa myös hanhikit (Potentilla) sekä mansikat (Fragaria).[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lionel G. Higgins, Norman D. Riley: Euroopan päiväperhoset, s. 326. Suomentanut Olavi Sotavalta. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7.
- ↑ a b c d e f g Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae, s. 133–134. ArtDatabanken, SLU, 2005. ISBN 91-88506-51-7.
- ↑ Svenska fjärilar (ruotsiksi)
- ↑ Suomen perhostutkijain seura: Pyrgus, Spialia, Muschampia, Carcharodus ja Erynnis -lajit (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Norges sommerfugler (norjaksi)
- ↑ Kimmo Silvonen: Pyrgus centaureae (valokuvia toukasta) kolumbus.fi. 1998. Arkistoitu 3.5.2007. Viitattu 28.9.2007.
- ↑ a b c d Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja, s. 111. BugBook Publishing, 2014. ISBN 978-87-993512-9-9.
- ↑ a b Tari Haahtela, Kimmo Saarinen, Pekka Ojalainen & Hannu Aarnio: Suomen ja Euroopan päiväperhoset, s. 34. Gummerus Kustannus oy, 2012. ISBN 978-951-20-8386-2.
- ↑ Suomen perhoset : Suokirjosiipi (Pyrgus centaureae) (myös valokuva aikuisesta) Iltalehti. Arkistoitu 29.5.2007. Viitattu 28.9.2007.
- ↑ Perhosviki (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Pertti Pakkanen: Suokirjosiipi. Suomen Perhostutkijain Seura.
- ↑ Jari-Pekka Kaitila, Kari Nupponen, Jaakko Kullberg & Erkki Laasonen 2010. Perhoset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Suomen kansainväliset vastuulajit: perhoset
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- LuontoPortti: Suokirjosiipi (Pyrgus centaureae)
- Suomen Perhoset: Suokirjosiipi
- Perhosopas: Suokirjosiipi (Pyrgus centaureae) (Arkistoitu – Internet Archive)
- Keskisuomalainen: Suokirjosiipi[vanhentunut linkki]
- ITIS: Pyrgus centaureae (englanniksi)
- Bestimmungshilfe des Lepiforums (Arkistoitu – Internet Archive) (saksaksi)
- Moths and Butterflies of Europe and North Africa (englanniksi)
| ||||||||||