Sulkakäärme

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sulkakäärme asteekkien Codex Borbonicusissa.

Sulkakäärme (náhuatliksi Quetzalcóatl, mayaksi Kukulcán) oli tärkeä jumaluus Mesoamerikan kansojen kuten asteekkien ja mayojen mytologiassa.

Sulkakäärmeen nimi niin asteekkien kuin mayojenkin kielellä tarkoittaa sulkapeitteistä käärmettä. Nimessä yhdistyvät maan ja taivaan elementit, jotka selittävät Sulkakäärmeen aspektit hedelmällisyyden, tuulen ja Aamutähden jumalana.[1]

Sulkakäärme on ilmeisesti ollut evolutionaarinen hahmo, johon on kasautunut aikojen kuluessa yhä moniulotteisempia piirteitä. Teotihuacanilaisen kauden taitteessa 300-luvulta 600-luvulle se oli eläinjumaluus, joka assosioitui lähinnä maanviljelykseen. Tolteekkien valtakaudella 900-luvulta 1200-luvulle Sulkakäärmeen palvonnasta tuli merkittävä kultti, ja se transformoitui eläinhahmosta ihmismäisempään muotoon.[1]

Sulkakäärmeen mytologia perustuu mahdollisesti osittain todelliseen tolteekkikuninkaaseen, joka eli 1100-luvulla ja käytti titteliä ”Sulkakäärme”. Hän pakeni perimätiedon mukaan kotimaastaan uskonnollisten konfliktien seurauksena mayojen maahan Jukataniin tuodakseen sinne Sulkakäärmekultin ja -kulttuurin.[1]

Sulkakäärmeen mytologian mukaan hän palaa tiettynä päivänä. Sattumalta espanjalainen konkistadori Hernán Cortés saapui miehineen Meksikoon juuri kyseisenä ajankohtana, jolloin asteekkikeisari Mochtezuma II piti häntä kohtalokkaasti Sulkakäärmejumalan lähettiläänä.[1]

Espanjalaisvalloituksen myötä 1500-luvulta alkaen Sulkakäärme ”valaistiin” jumalaksi, rauhan apostoliksi ja inhimillisen sivistyksen opettajaksi. Samalla tummaihoinen jumala sai vaalean ihon, tuuhean parran, paimensauvan ja asukseen kerjäläismunkkimaisen kaavun.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Hiltunen, Juha (toimittaneet Heino, Päivi; Westermarck, Harri; Vapaan sivistystyön toimikunta): Kadonneet kulttuurit, s. 120–122. Helsingin yliopisto, vapaan sivistystyön toimikunta, 1998. ISBN 951-45-7811-2.