Sulawesinsika

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sulawesinsika
Sus celebensis.png
Uhanalaisuusluokitus: Silmälläpidettävä [1]
Silmälläpidettävä
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Siat Suidae
Alaheimo: Siat Suinae
Tribus: Suini
Suku: Siat Sus
Laji: celebensis
Kaksiosainen nimi
Sus celebensis
Müller & Schlegel, 1843[2]
Alalajit [2]
  • S. c. celebensis
  • S. c. floresianus
  • S. c. timoriensis
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Sulawesinsika Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Sulawesinsika Commonsissa

Sulawesinsika eli celebesinsika (Sus celebensis) on Indonesiassa elävä sikalaji. Se luokiteltiin aikaisemmin samaan lajiin käsnäsian kanssa, mutta tunnustetaan nykyisin omaksi lajikseen.[3] Sulawesinsika on villisian ohella ainoa sikalaji, joka on kesytetty kotieläimeksi.[4]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirros sulawesinsian kallosta 1800-luvulta

Sulawesinsika on keskikokoinen sikalaji.[5] Karjut ovat emakoita suurempia. Sulawesinsian pituus on 80-130 senttimetriä, ja paino 40-70 kiloa. Karjun säkäkorkeus on 60-70 senttimetriä, emakon vähemmän.[6] Etelä-Sulawesin luolista löytyneiden subfossiilien ja pleistoseenikautisten löytöjen perusteella nykyiset sulawesinsiat ovat edeltäjiään kookkaampia.[5] Sulawesinsialla on pitkä, tupsullinen häntä. Jalat ovat suhteellisen lyhyet. Selkä on lyhyt ja hieman kupera.[7] Naama on lyhyt ja korvat suhteellisen pienet.[6] Aikuisille koiraille kehittyy kolme paria käsniä, jotka kaikki kasvavat iän myötä. Suurin käsnäpari on silmien edessä, ja saavuttaa täyden mittansa vasta 8 vuoden iässä.[7]

Aikuisten sikojen karvoitus on yleensä tumma, mutta jotkin yksilöt ovat punaruskoita tai kellertäviä,[5] ainakin kyljiltä.[6] Toisinaan niillä on vielä vaaleampaa karvoitusta takamuksessa ja vatsassa.[5] Vatsa vaalenee iän myötä.[7] Päälaella ja toisinaan myös niskassa on paksuja, tummia karvoja, jotka muodostavat selkään tumman harjan. Tummassa naamassa on huomiota herättävä keltaisten karvojen muodostama viiru, joka kulkee kuonon yli silmien edestä. Poskissa on myös valeita karvatupsuja.[6] Porsailla on syntyessään viisi tummanruskeaa ja kuusi vaaleaa vaakasuorana kulkevaa raitaa. Raidat katoavat yleensä 6 kuukauden kuluessa.[7] Nuoret, vielä emensa kanssa liikkuvat yksilöt ovat vielä kokonaan punertavia.[6]

Ainoa sulawesinsian levinneisyysalueella elävä luonnonvarainen sikalaji on hirvisika, jolla on kuitenkin hyvin vähän karvoitusta. Hirvisian kuono on myös pidempi ja kapeampi. Karjuilla on myös kuonon läpi kasvavat syöksyhampaat. Visayanpartasialla on samanlainen viiru kuonossa kuin sulawesinsialla, mutta on väritykseltään harmaampi, eikä sillä ole samanlaisia näkyviä pahkoja naamassa. Karjujen harja on myös suurempi kuin sulawesinsian vastaava.[6]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulawesinsian luontaista levinnsisyysaluetta on Sulawesiin saari ja sen läheisyydessä sijaitsevat Selayrin, Butonin, Munan, Kabeanan, Pelengin, Lembehin saaret sekä eräät Togiansaarten saaret. Nykyään laji on hyvin harvinainen Sulawesin koillis- ja eteläosissa, ja sen uskotaan hävinneen kokonaan Selayrilta. Halmaheran saaren kanta on ilmeisesti perimältään lähempänä Uuden-Guinean sikoja kuin sulawesinsikaa.[1]

Ihmisten siirtäminä sitä tavataan myös muilla Indonesian saarilla, joilla se on usein risteytynyt villisian kanssa.[1] Siat istutettiin saarille luultavasti sitä varten, että niitä voitaisiin myöhemmin tarvittaessa metsästää ruoaksi.[5] Siirtoistutuksista peräisin olevia kantoja tavataan Floresilla, Timorilla, Simeuleulla, Lendulla, Rotella ja Sawulla.[1] Molukeilla, Uudessa-Guineassa ja Salomonsaarilla elävien kantojen uskotaan polveutuvan sulawesinsikojen villisikojen välisistä risteymistä.[8] Mammal Species of the World -tietokannan luokituksessa Floresin ja Timorin kannat kuuluvat omiin alalajeihinsa.[2]

Sulawesinsikaa tavataan monenlaisissa elinympäristöissä, joihin kuuluvat sademetsät, rämeet, avoimet ruohotasangot, maatalousalueet. Sitä tavataan jopa lähes 2500 metrin korkeudessa sijaitsevissa pilvimetsissä, mutta on harvinainen yli 1500 metrin korkeudessa.[1] ja suosii laaksoja.[7]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulawesinsika on päiväaktiivinen.[7] Se on aktiivisimmillaan aamulla ja iltapäivällä. Keskipäivän se viettää rypemällä mutakuopissa, joita se on kaivanut kuonollaan. Kuivuneen mudan se hankaa usein pois puunrunkoa vasten, mikä luultavasti auttaa nahan hoitamisessa. Yöllä sika yleensä lepää, mutta alueilla joilla on ihmistoimintaa se muuttuu usein yöaktiiviseksi. Sulawesinsiat liikkuvat yksin tai 2-9 yksilön perheryhminä, joihin kuuluu yleensä yksi karju, useita emakoita niiden poikasia. Liikkeellä olevaa laumaa johtaa tavallisesti hallitseva karju. Karjut saattavat jättää hajumerkkejä naamarauhastensa eritteillä, mutta tätä käyttäytymismallia ei tunneta.[6] Verkkopytonin lisäksi lajilla ei merkittäviä luontaisia vihollisia.[9][6]

Sulawesinsika on kaikkiruokainen.[7] Sen ravinto koostuu pääosin juurista, nuorista versoista, lehdistä ja pudonneista hedelmistä,[10] myös pienistä selkärankaisista, hyönteisistä, madoista, äyriäisistä, kaloista ja raadoista.[10][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Max Frederick Rothschild, Anatoly Ruvinsky: The Genetics of the Pig. CAB International, 2011. ISBN-13: 978 1 84593756 0. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 20.2.2017). (englanniksi)
  • William. L. R. Oliver: Pigs, Peccaries, and Hippos: Status Survey and Conservation Action Plan. IUCN, 1993. ISBN 2-8317-0141-4. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 28.5.2017). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Burton, J. & Macdonald, A.A.: Sus celebensis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2008.6. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 19.2.2017. (englanniksi)
  2. a b c Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Sus celebensis Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 28.5.2017. (englanniksi)
  3. Ruvinsky, s. 8.
  4. Oliver, s. 159.
  5. a b c d e Oliver, s. 156.
  6. a b c d e f g h i Brent Huffman: Sulawesi warty pig (Sus celebensis) - Quick Facts Ultimate Ungulate. Viitattu 28.5.2017.
  7. a b c d e f g Nicole Noel: ADW: Sus celebensis: Information 2004. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 28.5.2017. (englanniksi)
  8. Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Sus scrofa Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 28.5.2017. (englanniksi)
  9. Oliver, s. 158.
  10. a b Oliver, s. 157.