Sinikka Mäki-Lertola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sinikka Hannele Mäki-Lertola (s. 1954 Turku) on suomalainen kuvanveistäjä. Hän on opiskellut kuvanveistoa Turun piirustuskoulussa vuosina 1975–1979, Hämeen kuvanveistoa, Hämeenlinnan ammattikorkeakoulussa 1996–1997 ja 1999-2001 Turun ammattikorkeakoulussa valmistuen kuvataiteilijaksi (AMK). Vuonna 2003 hän aloitti opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa ja valmistui taiteiden maisteriksi vuonna 2005.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvakudos, Kaarina 1985.

Mäki-Lertola on pitänyt vuosien 1982 ja 2009 välillä 11 yksityisnäyttelyä ja osallistunut noin 40 yhteis- ja ryhmänäyttelyyn. Hänen teoksiaan on muun muassa Suomen valtion, Wäinö Aaltosen museon, Turun Taidemuseon, Turun kaupungin, Naantalin kaupungin ja Uppsalan kaupungin kokoelmissa.[1] Kaarinassa on Mäki-Lertolan julkinen veistos Lintukoto, joka on paljastettu vuonna 1989. Teos on Voivalassa Kaarinakodin pihalla.[2]

Mäki-Lertola on toiminut vuosina 1976–1987 kuvataiteen tuntiopettajana muun muassa Paimiossa, Raision työväenopistossa, Turun piirustuskoulussa, Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa ja Turun Taideakatemiassa. Vuodesta 1982 lähtien hän on toiminut Turun suomenkielisessä työväenopistossa, ensin tuntiopettajana, vuodesta 1995 vs. kuvataideosaston johtajana ja vuodesta 1998 kuvataiteen johtavana opettajana.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Mäki-Lertola, Sinikka: Sinikka Mäki-Lertola CV Kuvataiteilijamatrikkeli. Viitattu 23.4.2020.
  2. Lintukoto 28.2.2019. Kaarinan kaupunki. Viitattu 23.4.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]