Simon Fairweather

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Simon Fairweather
Simon Fairweather
Maa: Australian lippu Australia
Miesten jousiammunta
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Sydney 2000 Henkilökohtainen kilpailu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Krakova 1991 Henkilökohtainen kilpailu
Pronssia Pronssia Krakova 1991 Joukkuekilpailu

Simon John Fairweather (s. 9. lokakuuta 1969 Adelaide) on australialainen jousiampuja. Hän edustaa seuratasolla Canberra Archery Clubia.[1]

Fairweather osallistui olympialaisiin ensimmäistä kertaa Soulissa 1988, jossa hän oli henkilökohtaisessa kilpailussa kuudestoista ja ampui maansa kolmanneksitoista sijoittuneessa joukkueessa. Hän sai ensimmäisen suuren voittonsa vuoden 1991 MM-kisoissa Krakovassa, kun hän sai kultaa henkilökohtaisesta kilpailusta.[2] Fairweather voitti samoissa kisoissa myös pronssia joukkuekilpailusta.[3] Kisojen jälkeen hänen tulevaisuutensa näytti valoistalta; Fairweather valittiin vuoden nuoreksi australialaiseksi 1991[4] ja hän sai myös kahden vuoden sponsorisopimuksen.[2] Fairweather ei kuitenkaan onnistunut säilyttämään tasoaan, sillä hän sijoittui seuraavan vuoden olympialaisissa henkilökohtaisessa kilpailussa vasta 25. tilalle.[1] Hän oli kisoissa myös yksi maansa seitsemänneksi sijoittuneen kolmihenkisen[5] joukkueen jäsenistä.[1] Fairweather sijoittui Atlantan olympialaisissa 1996 52. tilalle ja vaikka Australia oli joukkuekilpailussa neljäs, hän harkitsi urheilu-uransa lopettamista.[1][2] Hän kuitenkin tutustui vuonna 1997 entiseen Etelä-Korean valmentaja Ki Sik Leehen, joka suostutteli Fairweatheria jatkamaan ja teki työtä australialaisjousiampujan tekniikan ja asenteen kanssa.[2]

Fairweather oli vuonna 2000 vireessä, sillä hän ampui Sydneyn olympialaisissa järjestään taulun keskipisteeseen 70 metrin etäisyydeltä puuskaisesta tuulesta huolimatta[2]. Hän sivusi henkilökohtaisen kilpailun ensimmäisellä kierroksella vanhaa olympiaennätystä eikä hermoillut myöskään ratkaisevassa mittelössä, jossa hän voitti helposti amerikkalaisen Vic Wunderlen.[2] Kyseessä oli Australian ensimmäinen ja toistaiseksi myös ainoa olympiakultamitali jousiammunnasta.[6] Fairweather lopetti uransa kertaalleen pian olympialaisten jälkeen, mutta palasi myöhemmin radoille erityisesti menestyäkseen Ateenan olympialaisissa 2004.[7] Hän kuitenkin putosi kisojen henkilökohtaisessa kilpailussa jo ensimmäisellä kierroksella.[2] Fairweather kilpaili myös maansa kuudenneksi sijoittuneessa joukkueessa.[1]

Simonin vaimo Jackie (o.s. Gallagher) on triathlonin maailmanmestari[8] vuodelta 1996[9]. Simonin sisko Kate taas on olympiatason jousiampuja.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.