Siivo Peltonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Siivo Einer Peltonen (24. lokakuuta 1896 Pyhämaa14. toukokuuta 1989 Naantali) oli suomalainen jääkärikapteeniluutnantti ja merikapteeni. Hän oli ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa sotilaskoulutuksen saanut jääkäri. Hän sai tulikasteensa sotilaana Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan joukkojen kouluttajana ja lähettivääpelinä. Varsinaisen uransa hän loi merenkävijänä ja osallistui muun muassa talvi- ja jatkosotaan eri alusten päällikkönä.[1][2]

Perhe ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltosen vanhemmat olivat talonomistaja Sakarias Peltonen ja Fredriikka Susanna Sjölund. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1928 Vivi Irene Vesterholmin kanssa. Hän kävi kansakoulun ja aliperämiehentutkinnon Turun merenkulkukoulussa vuonna 1921 sekä yliperämiehentutkinnon vuonna 1926 ja merikapteenintutkinnon vuonna 1929 Rauman merenkulkuopistossa. Hän kävi Merisotakoulun reserviupseerikurssin laivastolinjan vuosina 1932–1933. [1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkäripataljoona 27:n 4. komppania.

Peltonen työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 9. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan 4. komppaniaan 21. joulukuuta 1915 alkaen. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltonen astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan koulutusaliupseeriksi 1. Jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, myöhemmin hän toimi lähettivääpelinä eversti Eduard Ausfeldin esikunnassa. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Raivolassa.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltonen määrättiin sisällissodan jälkeen 17. toukokuuta 1918 alkaen Suomen valkoisen kaartin 2. komppaniaan, missä hän toimi aluksi komppanianvääpelinä ja 19. kesäkuuta 1918 alkaen koulutusaliupseerina. Jalkaväestä hän sai komennuksen lento-oppilaaksi ilmavoimiin 3. marraskuuta 1918 – 1. huhtikuuta 1919 väliseksi ajaksi. Oppilasaikansa hän oli kirjoilla Helsingin etappipataljoonassa (myöhempi nimi Helsingin vartiopataljoona). Komennukselta palattuaan hän toimi vartiopataljoonan B-komppanian vääpelinä ja lyhyen ajan työkomennuskunnan päällikkönä. Vartiopataljoonasta hänet komennettiin 15. lokakuuta 1919 alkaen työnjohtajaksi armeijan elintarvikevarikolle, josta hän erosi 12. joulukuuta 1919. Armeijasta eronsa jälkeen hän työskenteli perämiehenä ja kapteenina eri yhtiöiden laivoissa, muun muassa J. A. Zachariassen & Co:n omistamalla VBTF Port Caledonialla, jolla hän joutui jopa meriseikkailuhin[3] ja Uudenkaupungin Laiva Oy:n Kuunari Wellamolla.[4] Uudelleen puolustusvoimain palvelukseen Peltonen astui 11. toukokuuta 1931 ja hänet sijoitettiin merivartiostoon pursimiehen vakanssilla. Merivartiostossa hänelle osoitettiin pesti Vartiolaiva Tiirassa. Seuraavaksi hän sai vielä sama vuonna Vartiomoottorivene 5:n päällikkyyden, mistä tehtävästä hänet siirrettiin vuonna 1932 Vartiomoottorivene 1:n päälliköksi. Lisäksi hän toimi Merivartiolaitoksen Ahvenanmaan piirin väliaikaisena päällikkönä vuosina 1935, 1937 ja 1939.[1][2]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan puhjettua Peltonen toimi edelleen Vartiomoottorivene 1. päällikkönä ja operoi panssarilaivojen Varmistuslaivueessa. Myöhemmin hänet siirrettiin Saattaja Auran päälliköksi. Vielä ennen sodan päättymistä hänet siirrettiin Ahvenanmaan Puolustusjoukkojen meripoliisipäälliköksi. Välirauhan aikana hän toimi aluksi samassa tehtävässä kun sodan aikana kunnes hänet siirrettiin varmistuslaivueen ja VMV 1:n päälliköksi. Jatkosodan puhjettua hän jatkoi VMV 1:n päällikkönä ja osallistui tässä tehtävässä Bengtskärin ja Somerin meritaisteluihin. Panssarilaiva Ilmarisen ajettua miinaan 13. syyskuuta 1941 Peltonen ajoi VMV 1:n uppoavan aluksen kylkeen ja pelasti sen köliltä 57 miestä.[5] Myöhemmin hänet siirrettiin ensimmäiseksi upseeriksi Aputykkivene Aunukselle. Vuonna 1943 Peltonen siirrettiin 2. meripoliisikomppanian päälliköksi, mutta palasi kohta takaisin Vartiomoottorivene 1:n päälliköksi. Hänet kumminkin siirrettiin vielä vuoden 1943 aikana päälliköksi Merivartiolaitoksen Itäiseen piiriin, missä tehtävässä hän toimi sodan loppuun saakka.[2]

Sotien jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltonen toimi sotien jälkeen Vartiolaiva Merikotkan päällikkönä vuoteen 1946 saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta. Armeijasta eronsa jälkeen hän toimi kauppa-aluksilla päällikkönä ja perämiehenä vuoteen 1961 saakka. Myöhemmin hän toimi Naantalin merimieskatselmusmiehenä vuoteen 1966 saakka ja opetti vuodesta 1968 alkaen Raision ja Naantalin työväenopistossa merenkulkuoppia. Hän toimi myös vuodesta 1954 alkaen Naantalin kaupungin raastuvanoikeuden meriasiantuntijana.[2] Hänet on myös nimitetty Naantalin Reserviupseerit ry:n kunniajäseneksi[6].


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Wakkanetti.fi (Arkistoitu – Internet Archive) Nelimastoinen teräsparkki Port Caledonia. Viitattu 21.4.2010.
  4. Wakkanet.fi (Arkistoitu – Internet Archive) Kuunarilaiva Wellamo. Viitattu 21.4.2010.
  5. Heinämies, Vilho.: Seitsemän minuuttia merellä : kuvaus panssarilaiva Ilmarisen tuhosta. WSOY, 1945. 58071495. Teoksen verkkoversio (viitattu 21.3.2020).
  6. Naantalin Reserviupseerit[vanhentunut linkki] 50-vuotishistoriikki vuodelta 1999. Viitattu 21.4.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Niilo Peltonen: Pyhämaan pojan hyyry. Siivo Peltosen muistelmia purjelaivoista merisotaan kirjassa Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen vuosikirja 2001-2002; Newprint Uusikaupunki 2002.