Shawn Mendes

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Shawn Mendes
Shawn Mendes vuonna 2018.
Shawn Mendes vuonna 2018.
Henkilötiedot
Syntynyt 8. elokuuta 1998 (ikä 20)
Muusikko
Laulukielet englanti
Aktiivisena 2013–
Tyylilajit pop
Soittimet kitara, piano
Levy-yhtiöt Island Records
Aiheesta muualla
Kotisivut
MusicBrainz

Shawn Peter Raul Mendes (s. 8. elokuuta 1998 Toronto, Ontario, Kanada) on kanadalainen laulaja, laulunkirjoittaja ja malli. Mendes tuli ennen levytyssopimuksen saamista tunnetuksi Vine-videopalvelussa ja YouTubessa, joihin hän lähetti videoita itsestään laulamassa popkappaleiden cover-versioita.[1] Vuonna 2014 Mendes solmi levytyssopimuksen Island Recordsin kanssa ja julkaisi seuraavan vuoden huhtikuussa debyyttialbuminsa Handwritten. Handwritten debytoi Billboard 200 -listan kärkisijalle.[1] Myös hänen toinen albuminsa, syyskuussa 2016 julkaistu Illuminate, nousi listaykköseksi.[2] Mendesin kolmas albumi ”Shawn Mendes, The Album” nousi sen julkaisupäivänä, 25.5.2018 yli 75 maassa listaykköseksi.

Yhdysvaltalainen Time-lehti on nimennyt Mendesin kahdesti (2014 ja 2015) yhdeksi vuoden vaikutusvaltaisimmista teini-ikäisistä.[3][1] Vuonna 2016 Mendes oli talouslehti Forbesin 30 Under 30 -listalla, sillä lehden mukaan hän on yksi 30:stä alle 30-vuotiaasta musiikkialan vaikuttajasta.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c The 30 Most Influential Teens of 2015 Time. Viitattu 18.1.2016. (englanniksi)
  2. Shawn Mendes Earns Second No. 1 Album on Billboard 200 With 'Illuminate' Billboard.com. 2.10.2016. Viitattu 3.10.2016. (englanniksi)
  3. The 25 Most Influential Teens of 2014 Time. Viitattu 18.1.2016. (englanniksi)
  4. 30 Under 30: Shawn Mendes, 17 Forbes. Viitattu 18.1.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]