Seppo Parkkila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Seppo Matti Olavi Parkkila (s. 8. marraskuuta 1966 Vihanti)[1][2] on Tampereen yliopiston anatomian professori vuodesta 2008 ja tutkimusvararehtori vuosina 2016-2018.

Tieteellinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parkkila valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Oulun yliopistosta vuonna 1991, väitteli lääketieteen tohtoriksi vuonna 1994 ja sai dosentin arvon Oulun yliopistossa vuonna 1999. Vuonna 2001 hän valmistui kliinisen kemian erikoislääkäriksi.[1]

Parkkilan tieteellinen tutkimustyö on kohdistunut kolmelle alalle: 1) elimistön happo-emästasapainon säätely, 2) elimistön rauta-aineenvaihdunnan säätely, 3) alkoholin aiheuttaman maksavaurion syntymekanismit. Hänen väitöskirjansa käsitteli happo-emästasapainoa sääteleviä entsyymejä.

Vuosina 1996–1998 Parkkila työskenteli tutkijana Yhdysvalloissa Saint Louisin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Vuonna 2002 hänet kutsuttiin lääketieteellisen teknologian ja bioteknologian professoriksi Tampereen yliopistoon.[1] Tässä tehtävässä hän toimi kuusi vuotta kunnes hänet valittiin anatomian professoriksi. Hän on ohjannut 16 tohtorin väitöskirjaa Oulun ja Tampereen yliopistoissa.[1]

Parkkilan tutkimusryhmän työ on erityisesti painottunut happo-emästasapainon fysiologisten säätelymekanismien selvittämiseen. Ryhmä käyttää tutkimuksessaan laajasti bioinformatiikan, geenitekniikan, proteiinikemian ja funktionaalisen genomiikan menetelmiä.

Vuosina 2016-2018 Parkkila toimi Tampereen yliopiston tutkimusvararehtorina.[2]

Luottamustehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parkkila on ollut kokoomuksen jäsen 1980-luvulta lähtien, jolloin hän toimi jäsenenä Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa. 1990-luvulla hän oli Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallituksen jäsen.

2000-luvulla Parkkila on toiminut useaan otteeseen asiantuntijatehtävissä Euroopan unionin tiedeprojekteissa sekä Tampereen yliopiston Lääketieteellisen Teknologian Instituutin sekä Lääketieteen Yksikön johtokuntien jäsenenä. Vuodesta 2007 lähtien hän on ollut Vesilahden ev.lut. seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen ja sen puheenjohtaja vuosina 2011-2018. Vuonna 2015 Parkkila oli Pirkanmaan Kokoomuksen asettama kansanedustajaehdokas. Vuonna 2020 hänet valittiin Kokoomuksen listalta kirkolliskokouksen jäseneksi. Vuodesta 2018 lähtien hän on toiminut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksessa ja Suomen Lääketieteen Säätiön neuvottelukunnassa sekä vuodesta 2019 lähtien UKK-insituutin hallituksen jäsenenä. lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Curriculum vitae Seppoparkkila.fi. Arkistoitu 19.2.2015. Viitattu 21.3.2015.
  2. a b Aaltio, Maija: Kiinnostus luonnontieteisiin veti lääkäriksi. Aamulehti, 8.11.2016, s. B9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]