Seija Järvinen (musiikinopettaja)
Seija Tertta Sinikka Järvinen (ent. Saarikko, o.s. Saloheimo;[1] 23. tammikuuta 1931 Helsinki – 12. toukokuuta 2020[2]) oli suomalainen pianonsoitonopettaja ja musiikin lehtori.[3] Hän perusti vuonna 1972 yhdessä puolisonsa Klaus Järvisen kanssa Oulunkylän pop & jazz -opiston.[4]
Järvinen vietti lapsuutensa Käkisalmella ja Sortavalassa, jonne perhe muutti Helsingistä tuomari-isän työn vuoksi. Toisen maailmansodan aiheuttaman aluemenetyksen vuoksi he joutuivat siirtymään Mikkeliin. Hän aloitti 1950-luvulla musiikinopettajana Helsingin uudessa yhteiskoulussa. Tutustuessaan Klaus Järviseen hän oli perheellinen. Poikansa skitsofrenian vuoksi Järvinen ryhtyi ajamaan skitsofreenikkojen asiaa, muun muassa hoitokotien perustamista.[4] Hänen aloitteestaan perustettiin vuonna 1993 Alvi-koti mielenterveysongelmista kärsiville miehille ja vuonna 1996 Elvi-koti naisskitsofreenikkoja varten. Myöhemmin avattiin vielä kolme vastaavaa hoitokotia.[2]
Työstään skitsofreenikkojen hyväksi Seija Järviselle on myönnetty sosiaalineuvoksen arvonimi.[4] Vuonna 2015 Seija ja Klaus Järvinen saivat Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahaston tunnustuspalkinnon elämäntyöstään musiikkikasvattajina.[5]
Järvinen on televisio-ohjaaja Tertta Saarikon äiti ja näyttelijä Outi Mäenpään täti.[4]
Järvisen äiti oli omaa sukua Hjelt, ja hänen isoisänsä isä oli arkkiatri Otto E. A. Hjelt.[1]
Seija Järvinen kuoli 89-vuotiaana toukokuussa 2020 hoitokodissa, jossa hän oli asunut saatuaan aivohalvauksen edellisenä kesänä. Hänen miehensä Klaus Järvinen oli kuollut kolme kuukautta aiemmin.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 Kerttula, Suvi: Seija ja Klaus Järvinen: ”On ollut myönnettävä, että olemme tulleet vanhoiksi.” Ilta-Sanomat 25.8.2018, Plus-liite, s. 2–5. Helsinki: Sanoma Media.
- 1 2 3 Kerttula, Suvi: Klaus Järvisen Seija-vaimo on kuollut – ei saanut koskaan tietää miehensä menehtyneen kolme kuukautta sitten Ilta-Sanomat. 12.5.2020. Viitattu 12.5.2020.
- ↑ Otavan Iso Musiikkitietosanakirja 3, s. 308. Helsinki 1978. ISBN 951-1-04553-9
- 1 2 3 4 Laitinen, Jaana: Karjalan tyttö kiljuu sairaiden puolesta. (80-vuotishaastattelu.) Helsingin Sanomat, 23.1.2011, s. C 8. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 14.5.2020.
- ↑ Musiikkineuvos Klaus Järvinen on kuollut 18.1.2020. Yle Uutiset.