Sata muistelmaa Pohjanmaalta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ensimmäisen suomennoksen ensimmäisen osan kansilehti vuodelta 1872. Suomentaja oli J. Aulén, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Juho Jäykkä.

Sata muistelmaa Pohjanmaalta (ruots. Hundrade minnen från Österbotten) on Sara Wacklinin kirjoittama teos, joka ilmestyi kolmena niteenä vuosina 1844 ja 1845. Ensimmäinen suomennos julkaistiin nimellä Satanen muistelmia Pohjanmaalta vuonna 1872. Kaikkiaan teos on suomennettu neljä kertaa. Kirja koostuu nimensä mukaisesti sadasta muistosta, jotka paikantuvat Wacklinin kotikaupunkiin Ouluun.

Muistelmien tarinat on ryhmitelty neljään osaan: tarinoihin 1700-luvun lopun Oulusta, Suomen sodasta (1808–1809) kertoviin muistoihin, kuvaukseen keisari Aleksanteri I:n matkasta Pohjanmaalle sekä "hajakuviin Oulun palosta vuonna 1822". Kuvaus 1700- ja 1800-luvun vaihteen Oulusta on aikalaiskuvauksena harvinainen, ja monet kirjailijat ja historioitsijat ovat sittemmin tukeutuneet siihen.

Kertomusten henkilöt ovat enimmäkseen pikkukaupunkilaisia porvareita, mutta joukossa on myös tunnettuja kulttuurihenkilöitä ja tarmokkaita naisia, jotka valinnoillaan kyseenalaistavat vallitsevat asenteet. Wacklin havainnollistaa yksittäistapausten kautta laajan yhteiskunnallisen ongelman, naisen oikeudettoman aseman ja sukupuolten välisen eriarvoisuuden.

”Vapaa valinta” on Muistelmien kertomuksista kenties tunnetuin. Se kertoo, kuinka ”höperö vanha tyttö”, Shaggin Huppa-Leena, valitsee ruumiskasasta itselleen sulhasen ja sulattaa tämän saunassa takaisin elävien kirjoihin. Kirjailija Anu Kaipainen lainasi tarinaa romaaniinsa Arkkienkeli Oulussa 1808–1809 (1967), ja onkin pitkälle Kaipaisen ansiota, että Wacklinin elämäntyö tunnetaan nykyään niin hyvin.

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wacklin, Saara: Satanen muistelmia Pohjanmaalta 1–3. Suomentanut J. Aulén. Turku: Wilén & Edlund, 1872–1876.
  • Wacklin, Saara: Satanen muistelmia Pohjanmaalta 1–3. Suomentanut Helmi Setälä. Kuopio: Otava, 1898–1900.
  • Wacklin, Saara: Satanen muistelmia Pohjanmaalta ynnä Saara Wacklinin kuoltua julkaistuja pohjalaisia kaskuja. Julkaissut ja elämäkerralla varustanut Helena Westermarck. Suomentanut K. A. Järvi. Jyväskylä: Gummerus, 1924.
  • Wacklin, Sara: Sata muistelmaa Pohjanmaalta. Suomentanut Katri Ingman-Palola. Helsinki: WSOY, 1966.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oulun kaupunginkirjaston Sara Wacklin -sivut.
  • Leppihalme, Ilmari: ”Tähtivauva, terva ja teknopolis – mitä muuta? Näkökulmia Oulua ympäröivään alue- ja identiteettipuheeseen”, Lukulampun valo: Liisi Huhtalan juhlakirja, s. 15–71. Toimittaneet Veijo Pulkkinen ym. Oulu: Oulun yliopisto, 2004.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]