Sani Abacha

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kenraali Sani Abacha (20. syyskuuta 19438. kesäkuuta 1998) oli Nigerian sotilasdiktaattori 19931998.

Abacha otti vallan 1993 sekavissa oloissa Ernest Shonekanin virkamieshallitukselta, joka oli nostettu valtaan kun Ibrahim Babangida oli julistanut Kashimawo Olawale Abiolan vaalivoiton mitättömäksi. Vaalivoittaja Abiola laitettiin vankilaan, jossa hän oli koko Abachan valtakauden ajan, minkä johdosta Nigeria erotettiin Kansainyhteisöstä ja se joutui diplomaattisesti erityksiin.[1]

Abachan hallinnon aikana ihmisoikeuksia rikottiin yleisesti. Yhdeksän ogoni-aktivistin, mukaan lukien Ken Saro-Wiwan hirttäminen vuonna 1995 todennäköisesti tekaistujen syytteiden perusteella veti kansainvälisen huomion Nigerian tilanteeseen.

Nigerian armeija johti kuitenkin Afrikan valtioiden interventiota, joka palautti Sierra Leonen siviilivaltaan maaliskuussa 1998.[1]

Abachan kuoli 54-vuotiaana sydänkohtaukseen; juorujen mukaan tapaukseen sisältyy Viagran liika-annostus ja kaksi intialaista prostituoitua.[2] Abacha polttohaudattiin seuraavana päivänä, mikä lisää huhuja tahallisesta tai tahattomasta myrkytyksestä. Abachan kuoleman jälkeen valtaan nousi presidentti Olusegun Obasanjo. Hänen hallituksensa on syyttänyt Abachaa perheineen valtion kassan tyhjentämisestä ja korruptiosta, joka yltää Mobutu Sese Sekon kanssa tasoihin tai jopa siitä ohi.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Abacha dies at 54 BBC. Viitattu 29.07.2007.
  2. Big men, big fraud and big trouble Economist. Viitattu 29.07.2007.
Nigerian lippu Nigerian valtionpäämiehet
Nnamdi Azikiwe | *Johnson Aguiyi-Ironsi | *Yakubu Gowon | *Murtala Mohammed | *Olusegun Obasanjo | Shehu Shagari | *Muhammadu Buhari | *Ibrahim Badamasi Babangida | †Ernest Oladeinde Shonekan | *Sani Abacha | *Abdulsalami Abubakar | Olusegun Obasanjo | Umaru Yar'Adua | Goodluck Jonathan
* sotilas, † väliaikainen