Saattue (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saattue
Tiedot
Tyylilaji doom metal, death metal
Kotipaikka Riihimäki, Suomi
Laulukieli Suomi
Jäsenet

Otto Haaparantalaulu
Harri Lampinenkitara
Tero Kalliomäki, kitara
Samu Lahtinen, basso
Mikael Ahlstenrummut

Levy-yhtiö

Spikefarm2007-2009
Endless Desperation Prod.2016

Aiheesta muualla
www.saattue.net/

Saattue on vuonna 2001 perustettu metalliyhtye. Yhtye julkaisi ensimmäisen Kivisydän-EP:n vuonna 2004 ja sitä seuranneen Ikiuneen-EP:n vuonna 2006. Joitakin biisejä julkaistiin myös Mikseri.netissä.[1] Vuonna 2007 yhtye allekirjoitti levytyssopimuksen Spikefarm Recordsin kanssa ja tämän tuloksena yhtyeen esikoisalbumi Jäähyvästi julkaistiin vuoden 2008 tammikuussa. Yhtyeen toinen pitkäsoitto, nimeltään Vuoroveri, julkaistiin 21. lokakuuta 2009.[2]

Alun perin bändi toimi nimellä Kiduttajat jolloin se julkaisi pari omakustannedemoa kunnes vuodesta 2004 nimeksi vakiintui Saattue[3].

Saattue julkaisi pienen levytystauon jälkeen Kärsimysnäytelmä-levyn vuonna 2016 venäläisen levy-yhtiön Endless Desperation Productions kautta. Levy on kuunneltavissa myös digitaalisesti Bandcamp-sivuston kautta. Samoihin aikoihin rummunsoittaja vaihtui joten ainakin levyllä kuullaan rumpalina Sameli Köykkä[4][5].

Saattue meni vuonna 2018 määrittelemättömän pituiselle tauolle. Lopettamishetkellä yhtyeellä on tekeillä EP-levy ja sen julkaisuajankohdasta ei ole tarkempaa tietoa.[6] Saattue kuitenkin julkaisi pari coverkappaletta.

Vuonna 2020 Saattue palasi tauolta uuden laulajan voimin ja julkaisi singlen "Jossain muualla" neljänneltä albumiltaan[7]. Samoihin aikoihin Mikael palasi rummunsoittajan paikalle.

Musiikissaan Saattue yhdistelee suomen kieltä synkkiin, raakoihin ja tunnelmallisiin elementteihin. Saattueen juuret ovat syvällä doom metallissa ja muissa äärimetallin alalajeissa.[8] Tämän lisäksi yhtyeen musiikkiin ovat vaikuttaneet Mana Manan kaltaiset synkät rock-aktit.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Samaeli Kyökkä - rummut (2016-2019)
  • P. Pauanne – rummut (2001–2002)
  • P. Salo – rummut (2002–2003)
  • V. Heinonen – basso (2001–2004)
  • T. Kristian – rummut (2003–2005)
  • V. Mänty – laulu/kitara (2001–2005)
  • Tuukka Koskinen – laulu (2005-2019)
  • Jani Koskela - kitara (2005-2019)

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit

EP:t

  • Kivisydän  (2004, omakustanne)

Singlet

  • Jossain Muualla (2020, omakustanne)
  • Saattoväki (2020, omakustanne)
Demot
  • Demo 2001  (2001, omakustanne)
  • Demo 2002  (2002, omakustanne)
  • Ikiuneen  (2006, omakustanne)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Saattue - Mikseri.net mikseri.net. Viitattu 10.7.2018.
  2. Saattue - Saattometallin salat Sue.fi. 15.10.2009. Arkistoitu 10.7.2018. Viitattu 10.7.2018.
  3. Saattue Imperiumi. 16.4.2017. Viitattu 1.11.2020.
  4. Kuuntele video – Saattuen kolmas albumi on raskasta saattoheviä Aamuposti.fi. 10.8.2016. Viitattu 10.7.2018.
  5. Saattue vaihtoi rumpalia kaaoszine.fi. 15.10.2010. Viitattu 2.11.2020.
  6. Saattue kuopattiin, kitaristi jatkaa oman sooloprojektin parissa – Kalliomäki esittää jouhikkometallia Inferno.fi. 9.1.2018. Viitattu 10.7.2018.
  7. SAATTUE JULKAISI UUDEN SINGLEN ”JOSSAIN MUUALLA” metalliluola.fi. 1.8.2020. Viitattu 27.9.2020.
  8. Levyarvostelu: Saattue - Jäähyvästi Savon sanomat. 02.02.2008. Viitattu 10.7.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]