Robin (iskelmälaulaja)
Esa Kari Simonen (3. marraskuuta 1944 – 12. tai 13. syyskuuta 2024 Hollola[1]), taiteilijanimeltään Robin, oli suomalainen laulaja ja lauluntekijä. Robin oli suosituimmillaan 1960-luvulla. Hänen suosituimpia hittejään olivat ”Vuonna 2525”, ”Prinsessa”, ”Mua onnitelkaa” ja ”Simo sanoo sen”. Simonen sanoitti ja sävelsi lauluja salanimellä Ola Elo.[2]
Robin lopetti esiintyvänä laulajana vuonna 1970 valmistuttuaan voimistelunopettajaksi[3] mutta palasi myöhemmin esiintymislavoille. Hän julkaisi myös lastenmusiikkia ja liikuntakasetteja sekä kiersi Suomea erilaisten show-esitysten vetäjänä.
Uran alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensi kerran Simonen nähtiin julkisuudessa vuonna 1952 Olympia-elokuvassa, jossa hän esiintyi yhdessä Tapio Rautavaaran kanssa. 1965 Simonen otti osaa kitarayhtyeiden SM-kisoihin Cary and the Teasersin solistina. He voittivat laulusolistien sarjan ja seurauksena Toivo Kärki kiinnitti Simosen Fazerille.
Simonen keikkaili uransa alussa tanssipaikoilla, mutta pääsi pian levyttämään kappaleen ”Tyttö”, joka oli käännösversio The Beatlesin kappaleesta "Girl". Simosen versio ei koskaan päässyt levytykseen, vaan laulu julkaistiin Kai Hyttisen versiona. Toivo Kärki uskoi Simoseen ja lopulta Robin sai levytettäväkseen kappaleen ”Iltapäivän aurinko” (alun perin The Kinksin ”Sunny Afternoon”), joka nousi listoille.
Vuonna 1969 Robin levytti kappaleen ”Prinsessa”, joka oli suomenkielinen versio Saksan euroviisukappaleesta ”Prima Ballerina”.
Hittien aikakausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosina 1966–1970 Robin levytti useita hittejä, joista tunnetuimpia ovat ”Mua onnitelkaa” (”Congratulations”, Cliff Richardin alun perin esittämä Britannian edustuskappale vuoden 1968 Euroviisuissa), ”Ei se pelaa joka pelkää” ja Robinin tunnetuin kappale ”Vuonna 2525” (alun perin Zager and Evansin hitti ”In the Year 2525”).
Robin teki myös kiertueita, joiden aikana hän hauskuutti yleisöä akrobaattitempuillaan kuten laulamalla yhdellä kädellä seisten. Vuonna 1968 Robin teki kiertueen ”Katso vielä kerran” yhdessä Katri Helenan ja Tapio Rautavaaran kanssa.
1970- ja 1980-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Robin lopetti aktiivisen esiintymisen vuonna 1971 aloitettuaan työn voimistelunopettajana Lahdessa. 1970-luvun alkupuolella hän toi Suomeen aerobicin ja ”jytäjumppakasetit”.[4] Hän levytti Suomeen juuri rantautuneesta rullalautailusta kertovan "Rullalauta ABC / Puhtaat purjeet" -singlen vuonna 1979.[5]
1980-luvulla Robin teki urheilushow'ta ja lapsille suunnatut Pupu Tupuna -show’t.lähde?.
Robin esiintyi naisten telinevoimistelun EM-kilpailuissa Helsingissä vuonna 1985 ja esitti tuolloin oman sävellyksensä ”Fly Fly Butterfly”.lähde?
1990- ja 2000-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2001 Robin vietti 35-vuotisjuhlavuottaan kiertämällä tanssiyhtye Robbarien kanssa Suomea ja Ruotsia tunnuslauseena ”35 vuotta tanssia ja henkistä hierontaa”.
Syksyllä 2001 Robin joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle, syynä pitkäaikaiset selkävaivat, jotka aiheutuivat selkänikaman murtumisesta. Hän jatkoi kuitenkin levyttämistä ja äänitti muun muassa kappaleen ”Don Quijote”.[6]
Myös Robinin Los Angelesissa Yhdysvalloissa useita vuosia asunut tytär Roberta on laulaja ja lauluntekijä.[7]
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Robin (1970, levytyksiä vuosilta 1966–1969)
- Laulu sulle (1976)
- Rakkauden karuselli (1977)
- Robin (1981)
- Suuren ikäluokan lapsi (1983)
- Fly Fly Little Butterfly (1985)[8]
- Huvimestari (1987)
- Mies tarvitsee naisen (1988)
- Kapteeni Amor (1990)
- 17 uutta erikoisuutta (1994)
- 20 suosikkia – Vuonna 2525 (1998, levytyksiä vuosilta 1966–1969)
- Ykkönen (1999)[9]
Jumppakasetit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jytäjumppa – Kuntoliikunnan pop-ohjelma (1972)
- Kuntohumppa (1973)
- Liikkuvat laulut 1 – Kroppa kuntoon (1975)
- Aerobicin muksujumppa (1982)
- Jumppamusaa (1985)[9]
EP:t
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Super Jytäjumppa Räime (1974)
- Isä tiedät sen (1977)
- Lauantaitanssit Tenhusilla (1978)
- Laulava huvimestari Robin saa luvan (1996)[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Mattila, Mikael: ”Alkuperäinen” Robin on kuollut Ilta-Sanomat. 13.9.2024. Viitattu 13.9.2024.
- ↑ Robin on showmies, joka tekee lauluja kun on asiaa. (Arkistoitu – Internet Archive) Haastattelu. Selvis 3/2001.
- ↑ http://www.turunsanomat.fi/ajassa/?ts=1,3:1007:0:0,4:7:0:1:1998-07-26,104:7:14740,1:0:0:0:0:0 (Arkistoitu – Internet Archive):
- ↑ Robin on showmies joka tekee lauluja kun on asiaa. Musiikintekijät. 14.10.2013. Viitattu 3.5.2020.
- ↑ Grahn, Ville: Lehti: Robin julkaisi rullalautailubiisin jo 1979 Keskisuomalainen. Viitattu 3.5.2020.
- ↑ Latva, Tony – Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas.
- ↑ Muistatko vielä alkuperäisen Robinin? Suomalaisartistin tytär Roberta luo nyt uraa Yhdysvalloissa: ”Olen isäni musiikkikoulun kasvatti.” Ilta-Sanomat. 2.5.2020. Viitattu 3.5.2020.
- ↑ Robin - Julkaisut Robinin kotisivu. Arkistoitu 11.3.2005. Viitattu 1.4.2024.
- ↑ a b c Robin Veikkotiitto.fi. Tiitto, Veikko. Viitattu 1.4.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Robinin kotisivut. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Robinin esitystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
|