Rita Jeptoo

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rita Jeptoo Bostonin maratonilla 2013.

Rita Jeptoo Sitienei (s. 15. helmikuuta 1981) on kenialainen kestävyysjuoksija, joka on keskittynyt maratonjuoksuun. Hän on voittanut Bostonin maratonin kolme kertaa, minkä lisäksi hän on voittanut Chicagon, Tukholman ja Milanon maratonit. Jeptoo sijoittui maratonilla seitsemänneksi sekä 2005 Helsingin että 2007 Osakan MM-kilpailuissa. Vuoden 2004 puolimaratonin MM-kilpailuissa hän sijoittui 14:nneksi. Vuoden 2006 maantiejuoksun maailmanmestaruuskilpailuissa (20 km) hän sijoittui kolmanneksi ja sai joukkuekilpailusta kultaa.

Vuonna 2014 Jeptoo jäi kiinni epon käytöstä. Kenian yleisurheiluliitto antoi hänelle kahden vuoden kilpailukiellon.[1] Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF valitti tapauksesta urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen, joka pidensi kilpailukiellon neljään vuoteen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kenialaismaratoonarille tuomittiin kahden vuoden dopingpanna 30.1.2015. mtv.fi. Viitattu 30.1.2015.
  2. Karttunen, Anu: CAS tuplasi kilpailukiellon – kenialaismaratoonarille neljän vuoden panna yle.fi. 26.10.2016. Viitattu 26.10.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]