Riikka Timonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Riikka Timonen (o.s. Väyrynen) eli Riikka on suomalainen laulaja, joka on vaikuttanut aiemmin muun muassa Värttinä- ja Adiemus-yhtyeissä. Hän julkaisi debyyttialbuminsa Käenkukuntayöt 5. maaliskuuta 2008. Riikka on itse sanoittanut levyn kappaleet ja ne on säveltänyt Ville Laaksonen. Soolouransa ohella Riikka laulaa AiA-lauluyhtyeessä.[1] Hänet tunnetaan myös suomenkielisestä pääroolista Disneyn animaatioelokuvassa Lumikki ja seitsemän kääpiötä.

Vuonna 2004 Riikka sijoittui Suomen Euro­viisu­karsinnoissa kolmanneksi kappaleellaan ”Toarie”. Riikka on laulanut Euroviisujen loppukilpailussa kahdesti: vuonna 1996 Oslossa Jasminen taustakuorossa ja vuonna 2004 Istanbulissa Jari Sillanpään taustalla. Riikka oli mukana myös vuoden 2009 Suomen Euroviisukarsinnoissa yhtenä kahdestatoista kutsuartistista ”Meren”-kappaleellaan.

Oman soolotuotantonsa lisäksi Riikka on tehnyt sanoituksia AiA-yhtyeelle, Ahavalle ja Lauluyhtye Lindarille.[2]

  1. AiA on modernia lähestymistä lauluyhtyemusiikkiin 12.9.2011. Yleisradio. Viitattu 28.4.2017.[vanhentunut linkki]
  2. Riikka Timosen sanoituksia Kansalliskirjasto. Viitattu 28.4.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.