Reunuskirves

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bruchsalin kaupunginmuseossa kuvattu reunuskirves varttamisehdotuksella, ajoitettu 1100 eaa.

Reunuskirves on sekä kuparista että pronssista kaksipuoliseen valumuottiin valamalla valmistettu ohutteräinen kirves, jota on käytetty todennäköisesti työkirveenä. Kupariset reunuskirveet on valmistettu yleensä sekä valamalla että takomalla niitä niiden eri valmistusvaiheissa. Pronssiset ainoastaan valettiin. Tällainen kuparikirves oli myös Ötzillä[1] käytössään juuri ennen kuolemaansa. Reunuskirves on ollut pronssikaudella Suomessa harvinaisuus, sillä vielä toistaiseksi ei ole löydetty kuin yksi reunuskirves[2]. Se on kuitenkin ollut yleinen työkirves pronssikautisessa Länsi- ja Keski-Euroopassa, Anatoliassa ja Lähi-idässä.[3][4]

Määritelmä ja nimityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pronssikirves on reunuskirves, jos se on pääosin levymäiseksi muotoiltu, jos se vartetaan ja sitomalla kiristetään halkaistuun puuvarteen ja jos sen kääntymistä estetään varren reunoja seuraavilla reunuksilla.[5]

Kirveellä on esiintymisalueellaan erikielisiä vastineita: tansk. randlisteøkse, ruots. kantyxa, saks. randleistenbeil, engl. flanged axe ja vir. rantkirves.[6][7]

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oscar Montelius selvitti pronssikirveiden kehitysvaiheet Skandinavian pronssikaudella jo 1800-luvun puolella. Ensimmäinen reunuskirveeseen johtanut työkirveen muoto oli laakakirves, joka oli kuin tasapaksua kupari- tai pronssilevyä, joka oli kirveen muotoinen. Laakakirveellä oli pitkä varsi, joka työnnettiin halkaistuun puuvarteen ja sidottiin narulla siihen kiinni. Ratkaisu ei ollut kovin hyvä, sillä tätä kokeiltaessa puun varsi halkeaa helposti ja iskettäessä terä kääntyy lopulta vinoon. Vinoon kääntymistä ehkäistiin valamalla varren sivuille korokkeet. Nyt puuvarsi sai reunuksien korokkeista tukea eikä terä enää iskettäessä kääntynyt vinoon. Voidaan ajatella, että reunuskirves oli aluksi vain eräs laakakirveen kehitysmuoto, joka myöhemmin erityi omaksi kirvestyypiksi. Silloin sen reunukset saattoivat olla varsin korkeat. Ongelmaksi jäi vielä puuvarren halkeaminen. Sitä yritettiin ehkäistä valamalla varren puoliväliin olka, jolloin saatiin olkakirves. Olka otti vastaan iskun eikä päästänyt puuvartta liikkumaan eteenpäin. Kokeiltaessa tätä kirvestä on senkin huomattu halkaisevan puuvarsia. Lopullinen ratkaisu varren halkeiluun oli putkikirves.[3]

Reunuskirveen reunukset seuraavat litteän terän varren molempien puolien kumpaakin reunaa. Reunus voi olla matala tai korkea, mikä vaikuttaa terän varttamiseen. Laakateräisen kirveen rinnalla käytettiin reunuskirveitä, ja kun laakakirveet hävisivät, käytettiin reunuskirveen rinnalla myös olkakirveitä. Kaikkialla ja koko ajan oli käytössä kivikirveitä, joiden määrä ylitti metallikirveiden määrän aina.lähde?

Leviäminen ja kirvestyypin ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laakakirveitä, joissa oli mukana reunukset, tai siitä kehittyneitä korkeareunuksisia kirveitä, esiintyi varhain Välimeren itäosissa ja sen itäpuolella. Levantissa, Mesopotamiassa ja nykyisessä Iranissa käytettiin kuparisia reunuskirveitä 5.- tai 4. vuosituhannella eaa., mutta tätä ajanjaksoa tunnetaan huonosti ja kirveen kehityskaari jää siltä ajalta tuntemattomaksi. Kirveet olivat siellä kuparisia vielä 3200 eaa. Tutkimustilanteesta huolimatta näyttää kuitenkin siltä, että reunuskirveet olivat tulossa Anatoliaan 3800–3400 eaa., jolloin niitä esiintyi ainakin Anatolian itäosissa, ja 3. vuosituhannen jälkeen niitä esiintyi myös Länsi-Anatoliassa.[4]

Nykyisissä Romaniassa ja Bulgariassa Tonavan alajuoksulla sekä Prutin ja Dnestrin varsilla, ja Karpaattien länsipuolella Unkarissa, Slovakiassa ja Tšekissä käytettiin kuparikirveitä piikirveiden rinnalla 4500–3800 eaa. Balkanin niemimaalla ja Mustanmeren länsirannoilla on löytynyt 3000–2500 eaa. ajoitettu kätkö, jossa oli vielä ohuita kuparisia reunuskirveen teriä. Romanian ympäristön pronssikausi alkoi Ezeron kulttuurissa 2500–2200 eaa., jolloin kaikki valmistus siirtyi käyttämään pronssia.[8][9]

Alpeilla ja niiden lähiympäristössä, kuten esimerkiksi Pohjois-Italiassa ja Koillis-Ranskassa, tulivat laakakirveet ja reunuskirveet kuparisena käyttöön kivikirveiden rinnalle 3500 eaa. alkaen. Kuparinen reunuskirves oli Ötzin käytössä neoliittisella kivikaudella noin 3300 eaa.[1] ja pronssisena se oli yleisessä käytössä varhais- ja keskipronssikaudella eli noin 2200–2000 eaa. alkaen. Vuoteen 2500 eaa. mennessä kuparinen ja matalareunuksinen reunuskirves levisi Välimeren pohjoisrannoilla Pyreneille asti ja pohjoisessa Itämeren Pommeriin asti. Ruotsin Malmöstä löydetyssä Pilen kätkössä oli 12 reunuskirvestä ja yksi laakakirves. Se on ajoitettu Skandinavian pronssikauden periodille I eli 1700–1500 eaa., jonka jälkeen tuonnin lisäksi sitä alettiin valmistaa itsekin valamalla. Reunuskirves on ollut niin sanottu peruskirves, jota on käytetty arkipäivän töissä todennäköisesti 1000 eaa. asti.[6][10][11][12]

Britteinsaarilla metallikirveiden aika alkoi 2500–2200 eaa., jona aikana kuparista valmistettujen kirveiden määrä kasvoi ja tuli hiljalleen kivikirveiden rinnalle arkikäytössä. Pronssikirveet ilmaantuivat 2200 eaa. alkaen. Aluksi kirveet olivat laakakirveitä, mutta niihin alettiin valaa pienet reunukset, joten tätä tyyppiä voidaan kutsua matalareunuksiseksi laakakirveeksi. Stuart Needham on luokitellut ne luokkiin 1–4, kun täysin kehittynyt reunuskirves (luokka 5) yleistyi 1800 eaa. alkaen. Niitä valmistettiin pitkään, vaikka noin 1700–1600 eaa. niiden rinnalle valmistettiin olkakirveitä muistattavia kirveitä (luokka 5B–5D). Täysin kehittyneet olkakirveet ilmaantuivat noin 1500 eaa. alkaen.[13][14]

Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Salezer-tyypin reunuskirves Saksasta, ajoitettu 2200–1950 eaa.
    Salezer-tyypin reunuskirves Saksasta, ajoitettu 2200–1950 eaa.
  • Varhainen pronssikautinen reunuskirves, Pohjois-Yorkshire, Englanti, ajoitettu 2150–1500 eaa.
    Varhainen pronssikautinen reunuskirves, Pohjois-Yorkshire, Englanti, ajoitettu 2150–1500 eaa.
  • Leveäteräinen reunuskirves Pohjois-Somersetista Englannista, ajoitettu 1700–1500 eaa.
    Leveäteräinen reunuskirves Pohjois-Somersetista Englannista, ajoitettu 1700–1500 eaa.
  • Kapeavartinen reunuskirves Doncasterista Englannista, varhainen pronssikausi.
    Kapeavartinen reunuskirves Doncasterista Englannista, varhainen pronssikausi.
  • Kapeavartinen reunuskirves kultaupotuksin Sveitsistä, ajoitettu 1800 eaa.
    Kapeavartinen reunuskirves kultaupotuksin Sveitsistä, ajoitettu 1800 eaa.
  • Museoesittelyssä (Italia) reunuskirveen varttaminen.
    Museoesittelyssä (Italia) reunuskirveen varttaminen.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Evans, J.: The Ancient Bronze Implements, Weapons and Ornaments of Great Britain and Ireland. London: Longmans and Co., 1881 (englanniksi)
  • Laux, Friedrich: Die Äxte und Beile in Niedersachsen. Teil 1. Flach-, Randleisten- und Absatzbeile., julkaisussa Prähistorische Bronzefunde. (Abt. 9, Bd. 23), Stuttgart, 2000, ISBN 3-515-07177-6 (saksaksi)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Artioli, Gilberto & al.: Long-distance connections in the Copper Age: New evidence from the Alpine Iceman’s copper axe. Plos One, 2017, 12. vsk, nro 7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.5.2018. (englanniksi)
  2. ↑ Kemiönsaarelta löytyi pronssikautinen kirves, Turun Sanomat, 27.10.2013, viitattu 25.5.2018
  3. ↑ a b Museovirasto: Pronssikirveiden historiasta, viitattu 23.5.2918
  4. ↑ a b Klimscha, Florian: Kupferne Flachbeile und Meißel mit angedeuteten Randleisten: Ihre Bedeutung für die Entstehung und Verbreitung technischer Innovationen in Europa und Vorderasien im 4.-3. Jahrtausend v. Chr.. Germania, 2010, nro 88, s. 101–144. ISSN 0016-8874. ResearchGate (PDF). Viitattu 25.5.2018. (saksaksi)
  5. ↑ Schmidt, P. K. & Burgess, C.B.: The Axes of Scotland and Northern England, s. 115. Prähistorische Bronzefunde, 7/9. C. H. Beck, 1981. ISBN 9783406040016. Google-books (viitattu 24.5.2018). (englanniksi)
  6. ↑ a b Jensen, Jørgen: De rituelle ofre Den Store Danske. Gyldendal. Viitattu 25.5.2018. (tanskaksi)
  7. ↑ Zadin, Kristiina: Eesti Pronksiaegsed Pronkskirved (PDF) (Bakalaureusetöö, tarkastaja professor Aivar Kriiska) 2012. Tarto, Viro: Tarton yliopisto. Viitattu 24.5.2018. (viroksi)
  8. ↑ Klimscha, Florian: Flint axes, ground stone axes and “battle axes” of the Copper Age in the Eastern Balkans (Romania, Bulgaria) (PDF) (s. 361–382) Stone Axe Studies III. Viitattu 25.5.2018. (englanniksi)
  9. ↑ Ezero culture (Arkistoitu – Internet Archive), Archaeology Wordsmith
  10. ↑ Enarsson, Emil: Mellan Sten och Brons (PDF) (opinnäytetyö, tarkastanut Joakim Goldhahn, s. 8,16) Växjö, Kalmar, Ruotsi: Linneuniversitetet. Viitattu 25.5.2018. (ruotsiksi)
  11. ↑ Inventarienummer SHM 3311 Statens historiska museum. Viitattu 25.5.2018. (ruotsiksi)
  12. ↑ Jensen, Jørgen: De første bronzestøbere Den Store Danske. Gyldendal. Viitattu 25.5.2018. (tanskaksi)
  13. ↑ Needham, Stuart: The Classification of Chalcolithic and Early Bronze Age Copper and Bronze Axe-heads from Southern Britain (PDF) Archaeopress. 2017. Viitattu 27.5.2018. (englanniksi)
  14. ↑ Axes, Introduction to the Bronze Age, viitattu 27.5.2018

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Reunuskirves&oldid=20935701”