Reima Saarinen (okkultisti)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Reima Johannes Saarinen (21. kesäkuuta 195031. joulukuuta 2003) oli suomalainen okkultisti ja seksuaalimaagikko, joka tunnetaan myös maagisilla nimillä Lin gHa-Rej alias Aswa Haidar el-Hayyat.

Turun seksuaalimaagiseksi soturiksi kutsuttu Saarinen allekirjoitti tunnetun okkultisti Aleister Crowleyn maailmankatsomuksen. Hänet tiedettiin myös edesmenneen Mana Mana-yhtyeen laulajan Jouni Mömmön maagisena opettajana.

Saarinen syntyi vasemmisto-perheeseen. Saarisen vanhemmat omistivat 70-luvulla osto- ja myyntiliikkeen Turussa. Teini-iässä Saarinen vaikutti Turun underground-liikkeessä. Saarisen sanotaan vaikuttaneen myös Hollannissa, Venäjällä, Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Englannissa, Skotlannissa, Belgiassa, Ranskassa, Libanonissa ja Syyriassa. Hänet tiedettiin fanaattisena Palestiinan tutkijana ja hän myös keräili aseita.

Saarinen halusi nuorena elokuvaohjaajaksi ja hän harrasti valokuvausta. Hänen tiedetään myös kirjoittaneen kirjan, jota ei koskaan ole julkaistu. Saarinen oli aktiivinen kirjailija ja laati paljon salatiedettä käsittelevää kirjallisuutta. Yksi ensimmäinen oli 1972 vuonna esitelty ja noteerattu Turun yliopiston proseminaariesitelmä "Käytännöllinen Kabbala (seremoniallinen magia)". Eläessään hänellä tiedetään olleen hallussaan harvinaisen laaja kirjo salatiedettä ja magiaa käsittelevää kirjallisuutta.

Saarinen oli kerran naimisissa 1988–1991 ja hänellä on 5 lasta.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Perttu Häkkinen, Vesa Iitti: Valonkantajat - Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä. Helsinki: Like kustannus, 2015. ISBN 978-952-01-1158-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]