Reijo Salmi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Reijo Tapani Salmi (s. 13. huhtikuuta 1939 Riihimäki) on suomalainen yritysjohtaja, joka sai kauppaneuvoksen arvonimen. Hän työskenteli valtaosan urastaan Alkossa ja toimi sen ensimmäisenä toimitusjohtajana 1995–2000.[1]

Salmi valmistui Turun kauppakorkeakoulusta vuonna 1961 ja työskenteli ensin Kultateollisuus ky:ssä, kunnes aloitti Alkossa vuonna 1963. Hän työskenteli Alkossa Turun aluejohtajana 1969–1971, Oulun aluejohtajana 1971–1975 ja Tampereen aluejohtajana 1975–1984. Euroopan unionin jäsenyyden myötä tulleet Alkon sopeuttamistoimet johtivat siihen, että Alko yrityksenä pilkottiin. Salmi valittiin vuonna 1990 Alkon johtajaksi ja johtokuntaan, vuonna 1992 Alkon kaupan ryhmästä vastaavaksi johtajaksi ja uuden Alko Oy -tytäryhtiön muodostamisen myötä vuonna 1995 Alkon ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi. Kauppaneuvoksen arvonimen Salmi sai 2002.[1]

Salmi jäi eläkkeelle vuoden 2000 lopussa. Hänen seuraajansa Alkon toimitusjohtajana oli proviisori Jaakko Uotila.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Jäntti, Vesa-Pekka: Reijo Salmi. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]