Rasitusmurtuma

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rasitusmurtuma on rasitusvamma, luukudoksen murtuma, joka syntyy luun korjautumiskyvyn ylittävästä toistuvasta pienestä kuormituksesta. Kun luukudokseen syntyy liian paljon pieniä, sinänsä normaaleja mikrovaurioita tai mikromurtumia, ne eivät ehdikään enää korjaantua levossa, vaan kumuloituvat hiusmurtumiksi ja rasitusmurtumiksi.[1]

Rasitusmurtumia aiheuttavat yleisimmin alaraajan virheasennot, liian suuri harjoittelun intensiteetti tai määrä, tai vääränlaiset jalkineet tai alustat. Rasitusmurtuman voi aiheuttaa toistuva tärähdys, kompressio tai venytys. Väsymismurtumassa luuhun kohdistuu toistuvaa pitkittäis- tai kiertorasitusta. Vajaatoimintamurtumassa luukudoksen elastinen rakenne ja toiminta on muuttunut, minkä seurauksena luukudoksen vahvuus voi ylittyä pienessäkin kuormituslisäyksessä.[1]

Rasitusmurtuman pääasiallinen oire on kipu murtuman seudussa rasituksen aikana ja myöhemmin myös levossa. Joskus luuhun voi kehittyä aristava kyhmy tai asentovirhe.[2]

Rasitusmurtumassa luu ei yleensä siirry virheasentoon. Murtuma paranee muutamassa viikossa tai kuukaudessa kuormituksen vähentämisellä tai liikkumattomuudella. Ohut jalkapöydänluu paranee 2–3 viikossa, reisiluu 2 kuukaudessa, ja säären luut yhdessä tai kahdessa kuukaudessa.[1]

Rasitusmurtumia esiintyy yleisimmin alaraajoissa, etenkin sääriluussa, pohjeluussa ja jalkapöydänluissa. Niitä esiintyy usein myös lantioluussa, reisiluun kaulassa ja kantaluussa. Kehon painoa kannattamattomista luista rasitusmurtumista voivat kärsiä selkärangan nikamat, kylkiluut ja yläraajan luut, riippuen siitä, mitä ruumiinosaa urheilija joutuu lajissaan rasittamaan.[1]

Rasitusmurtumat ovat yleisiä etenkin juoksijoilla, kestävyysurheilijoilla, hyppääjillä sekä varusmiehillä (marssimurtumat).[1] Suomalaisista varusmiehistä rasitusmurtumia esiintyy noin 3–5 prosentilla. Huippu-urheilijoilla rasitusmurtumat ovat harvinaisia, noin 0,1 prosenttia, koska heidän luustonsa on sopeutunut kovaan kuormitukseen. Urheilijan rasitusmurtuma johtuu 80 prosentissa tapauksista juoksuharjoittelusta, etenkin yli 100 kilometriä viikossa juoksevilla tai nopeasti harjoitusintensiteettiä tai harjoitusmäärää lisänneillä urheilijoilla.[1]

Rasitusmurtumalle altistavia tekijöitä ovat heikko lihaskunto, syömishäiriöt ja kuukautishäiriöt, luusairaudet kuten osteoporoosi ja nivelreuma, putkiluiden pieni poikkileikkauspinta-ala, sädehoito ja ikääntyminen.[1]

Rasitusmurtumaa voi ehkäistä aloittamalla vaativa harjoittelu vähitellen, välttämällä yksipuolista kuormittamista ja yksipuolista lajiharjoittelua, sekä käyttämällä tärähdystä vaimentavia jalkineita.[2]

Rasitusmurtumat ovat harvinaisia lapsilla, koska lasten luilla on korkea elastisuus, ja lapset harjoittelevat vähemmän kuin aikuiset. Naisilla rasitusmurtuman riski on korkeampi kuin miehillä, etenkin kuukautiskierron häiriöiden yhteydessä. Rasitusmurtuman riskiä eivät lisää korkea paino tai korkea painoindeksi, alaraajojen pituusero tai virheasennot, luukudoksen tiheys tai matala maksimaalinen hapenottokyky.[1]

Parhaiten rasitusmurtuman voi varmistaa magneettikuvauksella, tietokonetomografiassa tai radioisotooppikuvauksessa, mutta se näkyy usein viiveellä myös tavallisessa röntgenkuvassa.[1]

  1. a b c d e f g h i Kauranen, Kari: Kuormitusfysiologia, s. 306–309. Liikuntatieteellinen Seura, 2022. ISBN 978-952-5762-23-5.
  2. a b Osmo Saarelma: Rasitusmurtuma (”marssimurtuma”) Lääkärikirja Duodecim. 7.9.2021. Viitattu 3.6.2023.