Raid (kuvitteellinen henkilö)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Raid
Luoja(t) Harri Nykänen
Näyttelijä(t) Kai Lehtinen
Ensi-
esiintyminen
Raid (tv-sarja)
Viimeinen
esiintyminen
Raid (elokuva)
Henkilötiedot
Koko nimi Joel Teräsvuori
Suhteet
Tutut Uki Kukkamaa, Sundman, Takamäki

Raid on kirjailija Harri Nykäsen luoma kuvitteellinen rikollishahmo, joka seikkailee Nykäsen romaanisarjassa. Nykäsen kirjoittamien romaanien ohella Raid esiintyy myös Nykäsen yhdessä Jarkko Sipilän kanssa kirjoittamassa romaanissa Paha, paha tyttö (2010). Hahmoon ja sen maailmaan perustuvissa televisiosarjassa ja elokuvassa Raid-hahmoa esitti Kai Lehtinen.

Raid on lempinimi, joka liittyy Raid-hyönteismyrkyn mainoslauseeseen ”tappaa talossa ja puutarhassa”. Raidin nimi on Joel Teräsvuori, tämä selviää kirjasarjan kolmannessa osassa. Tosin Raid-elokuvassa rajavartioston papereiden mukaan hänen oikea nimensä olisi Matti Einari Virtanen.

Raid on syntynyt pienessä kylässä Keski-Suomessa perheeseen, johon isän ja äidin lisäksi kuului pikkusisko. Ruotsissa varttunut Raid työskenteli Volvon tehtaalla ennen kuin muutti Tukholmaan ja aloitti työnteon Maraboun suklaatehtaalla. Täällä hän myös tutustui Hammariin, Sundmaniin, Takamäkeen ja Uki Kukkamaahan.[1] Raid kuului Marabou-jengiin ja liittyi myöhemmin moottoripyöräjengiin. Raid joutui kuitenkin jättämään moottoripyöräpiirit jouduttuaan vankilaan epäonnistuneen pankkiryöstön jälkeen, jossa Hammar ampui häntä jalkaterään. Tämän takia Raidin oikeassa jalassa on vain yksi varvas.

Raidilla on poikkeuksellinen ystävyyssuhde komisario Eero Janssoniin. Miehiä yhdistää kiinnostus vanhoihin Mercedes-autoihin.

Raid-romaanit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Raid, romaanien hahmoihin perustuva televisiosarja vuodelta 2000. Sarja perustuu romaanien hahmoihin mutta itse tarina on sarjaa varten tehty. Nykänen toimi käsikirjoittajana yhdessä ohjaaja Tapio Piiraisen kanssa.
  • Raid, televisiosarjaan perustuva elokuva vuodelta 2003. Elokuva tehtiin pitkälti samalla tekijäjoukolla kuin sarja ja senkään tarina ei pohjaudu suoraan romaaneihin.
  1. Nykänen, Harri & Sipilä, Jarkko: Paha paha tyttö, s. 118. Helsinki: Crime Time, 2010. ISBN 9789529272167.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.