Rahan kvantiteettiteoria

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rahan kvantiteettiteoria on alun perin David Humen kehittämä ja myöhemmin klassisen taloustieteen ydinteeseihin kuulunut teoria, jonka mukaan markkinoilla olevan rahan määrä verrattuna markkinoilla tarjolla olevien hyödykkeiden määrään, määrää yleisen kuluttajahintatason, eli kääntäen sanottuna rahan hinnan suhteessa hyödykkeisiin. Milton Friedman ja muut monetaristit herättivät unohtuneen ajatuksen henkiin.

Rahan kvantiteettiteorian perustana on Fisherin yhtälö:

,

missä

  • on rahan määrä eli tietyn periodin, kuten vuoden, aikana kierrossa olevan rahan määrä
  • on rahan kiertonopeus, joka kertoo missä ajassa keskimäärin yksi rahayksikkö kulutetaan
  • on yleinen hintataso
  • on taloudellisen toimeliaisuuden määrä, jota voidaan mitata transaktioiden reaaliarvon indeksillä

Yhtälö on saanut nimensä yhdysvaltalaisen taloustieteilijä Irving Fisherin mukaan.[1]

Yhtälöä voidaan pitää rahan kiertonopeuden määritelmänä, ja sellaisena se on yleispätevä. Kvantiteettiteoriassa kuitenkin oletetaan lisäksi, että rahan kierto­nopeus (V) on käytännössä vakio ja että keskuspankki pystyy säätelemään liikkeessä olevan rahan määrää (M), mutta ei vaikuttamaan liike­toiminnan kokonais­volyymiin (T). Täten yleinen hintataso määräytyy ennen kaikkea liikkeessä olevan rahan määrän mukaan. Kausaliteetti kulkee teorian mukaan vasemmalta oikealle.[2]

Rahan kvantiteettiteoria liittyy täten monetaristiseen neutraliteettiin, jonka mukaan vaikkapa rahavarannon tuplaus tuplaa hintatason ceteris paribus, muttei vaikuta mitenkään tavaroiden ja palveluiden reaaliseen kokonaistuotantoon, reaalikorkoihin tai työttömyyteen.

Rahan kvantiteettiteorian mukaan rahalla ei siis itsellään ole arvoa, vaan sillä on pelkkä vaihtoarvo tai välinearvo. Rahaa ei haluta sen itsensä takia, vaan niiden tuotteiden takia joita sillä voi ostaa.

Teoriaa ovat kritisoineet erityisesti keynesiläisen taloustieteen kannattajat. Heidän mukaansa rahan kvantiteettiteoria pätee ainoastaan täystyöllisyystilanteessa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”Fisher, Irving”, Otavan iso Fokus, 2. osa (Em–Io), s. 817. Otava, 1973. ISBN 951-1-00272-4.
  2. Matti Pohjola, Jukka Pekkarinen, Pekka Sutela: ”Kvantiteettiteoria”, Taloustiede, s. 171. WSOY, 2007. ISBN 951-0-32431-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]