Raevyn Rogers

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Raevyn Rogers kesäkuussa 2018.
Raevyn Rogers kesäkuussa 2018.
Maa:  Yhdysvallat
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Tokio 2020 800 metriä
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Doha 2019 800 metriä
Alle 18-vuotiaiden MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Donetsk 2013 viesti
Pronssia Pronssia Donetsk 2013 800 metriä

Raevyn Rogers (s. 7. syyskuuta 1996) on yhdysvaltalainen keskimatkan juoksija. Hän saavutti 800 metrin juoksussa hopeaa Dohan MM-kilpailuissa 2019 ja pronssia vuodelle 2021 siirretyissä Tokion olympialaisissa.[1]

Rogers voitti alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2013 kultaa viestissä ja saavutti pronssia 800 metrillä. Vuosina 2015–2017 hän voitti Yhdysvaltain yliopistomestaruuden 800 metrillä ja viimeisenä vuonna myös 4 × 400 metrin viestissä. Sisäratojen MM-kilpailuissa 2018 hän sijoittui 800 metrillä viidenneksi. Dohan MM-kilpailuissa 2019 hän saavutti hopeaa vuoden parhaalla ajallaan 1.58,18.[1]

Rogersin ennätys 800 metrin juoksussa on elokuussa 2021 Tokion olympiafinaalissa juostu 1.56,81. Ensimmäisen kerran hän alitti kahden minuutin rajan yliopistomestaruuskilpailuissa Eugenessa kesäkuussa 2015 ajallaan 1.59,71.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Raevyn Rogers Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.