Puudute
Puudute on lääkeaine, joka estää kipuaistimuksen ohella kaikkia muitakin tuntoaistin muotoja.[1]
Kemiallinen rakenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Useimmat puudutteet koostuvat lipofiilisesta ja ionisoituvasta ryhmästä, joita yhdistää esteri- tai amidisidos. Puudutteita voidaankin luokitella sidostyypin perusteella. Yleisesti ottaen esterisidokselliset puudutteet ovat alttiimpia hydrolyysille kuin amidisidokselliset ja siksi lyhytvaikutteisempia. Molekyylien stereoisomeerien teho voi poiketa toisistaan.[2]
Puudutteet ovat heikkoja emäksiä ja kliinisissä valmisteissa useimmiten suolan muodossa. Useimpien puudutteiden happovakio (pKa) on 7,5–9,0. Tämä tarkoittaa, että elimistön fysiologisella pH-tasolla (7,4 valtimoveressä)[3] suurin osa puuduteainemolekyyleistä on sähköisesti varautuneessa kationimuodossa. Poikkeuksen tekee bentsokaiini, jonka happovakio on 3,5 ja joka täten esiintyy elimistössä lähes kokonaan neutraalissa muodossa.[2]
Neutraalin ja kationimuodon välisellä tasapainolla on merkitystä puudutteen toiminnan kannalta. Vaikka kationimuoto on biologisesti aktiivisempi, se läpäisee solukalvon huonosti. Solukalvon läpi pääsevät lähinnä neutraalimuotoiset molekyylit, jotka solun sisällä jälleen osittain ionisoituvat.[2]
Esterisidoksellisiin puuduteaineisiin kuuluvat kokaiini, prokaiini, tetrakaiini ja bentsokaiini. Amidisidoksellisiin puuduteaineisiin kuuluvat lidokaiini, mepivakaiini, bupivakaiini, ropivakaiini ja artikaiini.[2]
Aineenvaihdunta elimistössä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puudutteiden siirtymisnopeus kudoksesta systeemiseen verenkiertoon riippuu muun muassa annoksesta, annostelupaikasta, paikallisesta verenkierrosta, samanaikaisesta adrenaliinin käytöstä ja käytetyn puudutteen kemiallisista ominaisuuksista. Siirtyminen on nopeinta runsaasti verisuonitetuista kudoksista, mutta verisuonia supistavan adrenaliinin käyttö puudutteen kanssa hidastaa sitä.[4]
Veressä kiertävä butyryylikoliiniesteraasi hydrolysoi esterisidokselliset puudutteet nopeasti. Esimerkiksi prokaiinin puoliintumisaika veressä on alle minuutti. Maksan sytokromi P-450 -entsyymit puolestaan hajottavat amidisidokselliset puudutteet. Molekyylien välillä on eroja puoliintumisajassa: lyhin se on prilokaiinilla (1,5 h) ja pisin ropivakaiinilla (4,2 h). Maksasairaus tai samoihin sytokromi p-450 -entsyymeihin vaikuttava lääkitys voivat hidastaa puudutteiden hajotusta.[4]
Vaikutusmekanismit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puudutteiden pääasiallinen vaikutusmekanismi on jänniteohjattujen natriumkanavien esto. Tämä estää hermosolujen depolarisaatiota, sillä sen aikana näiden kanavien pitäisi avautua ja päästää natriumia virtaamaan solun sisään. Puudutteiden vaikutus ei kohdistu pelkästään tuntohermoihin, vaan ne vaikuttavat jossain määrin myös liikehermoihin ja autonomiseen hermostoon. Eri hermosolujen herkkyys puudutteille kuitenkin vaihtelee. Vaikutus tuntohermoihin on suurempi muun muassa siksi, että niissä aktiopotentiaalit ovat runsaampia ja pitempikestoisia.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katzung, Bertram G.; Vanderah, Todd W.: Basic & clinical pharmacology. McGraw-Hill, 2021. ISBN 978-1-260-45231-0 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Katzung & Vanderah 2015, s. 476
- 1 2 3 4 Katzung & Vanderah 2015, s. 476-478 "Basic pharmacology of local anesthetics: Chemistry"
- ↑ Boron, Walter F. & Boulpaep, Emile L.: Medical Physiology, s. 634. Elsevier Inc., 2005. ISBN 1-4160-2328-3 (englanniksi)
- 1 2 Katzung & Vanderah 2015, s. 479-480 "Pharmacokinetics"
- ↑ Katzung & Vanderah 2015, s. 480–482 "Pharmacodynamics"