Puolan toinen jako

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puolan toinen jako
Osa Puolan jaot I II III
Traktraatti Puolan toisesta jaosta 25. syyskuuta 1793
Traktraatti Puolan toisesta jaosta 25. syyskuuta 1793
Päivämäärä:

25. syyskuuta 1793

Paikka:

Puolan kuningaskunta ja Liettuan suuriruhtinaskunta

Casus belli:

Hrodnaan Venäjän keisarikunnan armeijan läsnä ollessa kokoontuneen painostetuksi ja korruptoituneeksi yleisesti epäillyn sejmin alistuminen alueluovutuksia koskeville uhkavaatimuksille

Lopputulos:

Puolan toinen jako 25. syyskuuta 1793 sejmin hyväksymällä traktraatilla

Vaikutukset:

Valtiopäivien 3. toukokuuta 1791 hyväksymän perustuslain kumoaminen ja 308 000 km² aluemenetykset

Osapuolet

Puolan kuningaskunta ja Liettuan suuriruhtinaskunta

Venäjän keisarikunta

Komentajat

Tadeusz Kościuszko

Mihail Nikititš Kretšetnikov, Venäjän Valko-Venäjän armeija, ja Mihail Vasiljevitš Kahovski, Venäjän Moldovan armeija

Vahvuudet

< 94 000 koko Venäjän keisarikunnan armeija, josta 32 000 (Valko-Venäjän armeija)

Puolan toinen jako oli seurausta Puolan ensimmäisen jaon aiheuttamasta tilanteesta. Kun Venäjän keisarikunta ja Pyhä saksalais-roomalainen valtakunta olivat liittoutuneet Osmanien valtakuntaa vastaan 1788 ja kun Preussin kuningaskunta alkoi pelätä itävaltalais-venäläisen yhteistyön heikentävän asemaansa, se liittoutui Puolan kuningaskunnan ja Liettuan suuriruhtinaskunnan kanssa.

Perustuslakia vastustaneet muodostivat Targowican konfederaation ja pyysivät Venäjän keisarikunnan Katariina II:lta apua siihen, että 3. toukokuuta 1791 sejmin hyväksymän perustuslain toimeenpanoa lykättäisiin. Tarkoituksena oli säilyttää liberum veto, jokaisen valtiopäivämiehen oikeus kieltää mikä tahansa päätös perustelematta, ja oikeus siihen, että puolalaiset (ja liettualaiset) saavat itse valita Puolan kuninkaan ja Liettuan suuriruhtinaan.

Taistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän keisarikunnan aloittaman hyökkäyksen päävoima kohdistui Dubienkaan, Bug-joen varren ja Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan rajan välille. Venälän keisarikunnan puolella komentajana oli puolalaisniminen kenraali Kochowski. Hänen komennossaan oli 18 000 sotilasta, joita tuki 40 tykkiä.[1] Joidenkin muiden arvioiden mukaan venäläisiä sotilaita saattoi olla 20 000 ja puolalaisia 5 000. Venäläiset alkoivat edetä kohti puolalaisten muodostuvaa puolustuskeskusta 16. heinäkuuta 1792.

Tadeusz Kosciuszkon johtamat puolalaisjoukot ryhmittyneet puolustukseen Dubienkassa. Puolustajien puolella oli 4 000 sotilasta, joita tuettiin kahdeksalla tykillä. Puolustukseen ryhmittymiseen oli ollut aikaa kohdissaan vain neljästä tunnista vuorokauteen, joten asemat eivät olleet vahvat.[1]

Venäläiset useiden rintamahyökkäysten jälkeen loukkasivat Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan alueen koskemattomuutta ja koukkasivat sen puolelta puolalaisia vastaan 18. heinäkuuta 1792 puolalaisten sivustaan. Huomattuaan aseman vaarantuneen Galitsiassa, puolalaiset joukot vedettiin pois. Puolalaisten tappiot olivat noin 900 sotilasta ja venäläisten 4 000.[1]

25. heinäkuuta 1792 Puolan kuningas ja Liettuan suuriruhtinas Stanislaus II Poniatowski alistui Targowican konfederaatio ehtoihin ja antautui Venäjän keisarikunnan armeijalle. Viisi päivää myöhemmin, 30. heinäkuuta, hänen neuvonantajakseen nimitetty Tadeusz Kosciuszko jätti eroanomuksensa.

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen jako

23. tammikuuta 1793 solmivat Preussi ja Venäjä sopimuksen, jonka perusteella Venäjä sai Puolan, Valko-Venäjän ja Ukrainan maakuntia ja Preussi Gdańskin, Thornin ja muita alueita myöhemmin Itä-Preussiksi kutsuttavalta alueelta. Puolan valtiopäivien, Sejmin, tuli suostua alueluovutuksiin ja peruuttaa samalla vuoden 1791 perustuslaki. 23. marraskuuta 1793 vahvistettiin Puolan toinen jako, jossa se menetti jäljellä olevasta alueestaan 42% Preussille ja Venäjälle. Näin Puolalle jäi 29% niistä alueista, jotka sillä oli hallussaan ennen Puolan ensimmäistä jakoa.

Absoluuttisin luvuin valtioliitto Puolan kuningaskunta ja Liettuan suuriruhtinaskunta menetti Puolan toisessa jaossa alueita 308 000 km² Preussin kuningaskunnalle ja Venäjän keisarikunnalle. Näin ollen toisen jaon jälkeen jäi jäljelle enää 223 000 km² ja 3 400 000 alamaista. Ennen Puolan ensimmäistä jakoa 1772 Puolan kuningaskunnan ja Liettuan suuriruhtinaskunnan alamaisten lukumäärän on arveltu olleen enemmän kuin 10 000 000 alamaista.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kosciuszko, sivu 142 (osion sivulta 138-149), Museum of foreign litterature, science art, nide 27, Google kirjat
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Second Partition of Poland