Punaisen kallion taistelu
| Punaisen kallion taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Kartta taistelun etenemisestä
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
250 000 |
10 000–50 000 | ||||||
Punaisen kallion taistelu eli Chibin taistelu oli vuonna 208 käyty taistelu kiinalaisten sotapäälliköiden välillä. Han-dynastia oli romahtamaisillaan ja maata käytännössä johtivat sotapäällikköt. Cao Cao oli jo liittänyt suuren osan maan pohjoisaa omaan hallintaansa ja hänen entiset liittolaisensa Sun Quan ja Liu Bei kävivät häntä vastaan. Taistelu käytiin Jangtsejoella ja sen rannalla, jossa Cao Cao lyötiin selvästi. Punaisen kallion taistelu on yksi Kiinan historian käännekohdista, sillä se sinetöi Han-dynastian hajoamisen ja valtakunnan jakautumisen kolmeen osaan.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Han-dynastiassa nousi 100-luvulla useita kapinoita tehotonta hallintoa vastaan. Vakavimpia näistä oli keltaisten turbaanien kapina. Keisari Lingdi joutui antamaan maaherroilleen laajemman autonomian ja vapauden kukistaa kapina alueillaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Maaherrat kokosivat omat armeijansa ja lopulta kukistivat kapinan alueittain.[1]
Lingdi kuoli vuonna 189 ja valtaan nousi hänen 12-vuotias poikansa Liu Bian. Tämä käynnisti hovissa valtataistelun, minkä seurauksena maaherrat Dong Zhuo ja Yuan Shao marssivat maan pääkaupunkiin Luoyangiin ja teloittivat valtaa pitäneet hovieunukit. Dong Zhuo otti Liu Bianin vangiksi ja nosti valtaistuimelle tämän nuoremman veljen Liu Xien.[1]
Muut maaherrat muodostivat liittouman Dong Zhuon valtaa vastaan, joka poltti Luoyangin ja siirsi maan pääkaupungin Chang'aniin. Sotaherrat voittivat Dong Zhuon, minkä jälkeen aloittivat keskinäisen valtakamppailun. Liu Xie pakeni vuonna 195 Pohjois-Kiinaan, jossa Cao Cao oli noussut voimakkaimmaksi sotaherraksi. Vuoteen 208 menneessä Cao Cao onnistui kasvattaa valtaansa entisestään ja alkoi suunnitella koko Kiinan valloittamista.[1]
Cao Cao kokosi valtavan armeijan ja marssi sen kanssa etelään. Häntä vastaan asettuivat sotaherrat Sun Quan ja Liu Bei. Cao Caon armeijan kooksi on väitetty aikalaislähteissä jopa 800 000 miestä, minkä todenperäisyyttä historiantutkijat epäilevät. Todennäköisesti Cao Cao sai kokoon noin 250 000 miestä, mikä sekin oli suuri määrä, sillä hänen vastustajillaan oli 10 000–50 000 sotilasta.[1] Liu Bein armeija lyötiin ensin Changbanin taistelussa syksyllä 208, mutta hänen lyöty armeija pääsi pakenemaan.
Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Cao Cao marssitti armeijansa Jianglingiin, joka oli tärkeä satama Jangtsejoella. Armeija oli väsynyt ja huonosti huollettu sekä useat sotilaista sairastui. Vihollisten armeija oli joen toisella puolella, joten armeija laivoihin Jianglingissa ja purjehti myötävirtaan. Merenkäyntiin tottumattomat sotilaat kärsivät merisairaudesta eivätkä osanneet kunnolla ohjata laivoja, joten Cao Cao käski köyttää laivat yhdeksi suureksi lautaksi.[1][2]
Cao Cao leiriytyi rannalle ja ankkuroitui laivansa odottamaan vastustajiensa liikettä, jolloin vihollisarmeijan yksi komentajista ilmoitti haluavansa antautua ja loikata Cao Caon puolelle. Cao Cao jäi odottamaan komentajan antautumista, mutta tämä kokosikin omiin veneisiinsä palavia materiaaleja ja sytytti ne ja lähetti kohti Cao Caon lauttaa. Yhteen köytetyt laivat eivät voineet väistää palavia veneitä, jotka törmätessään levittivät tulen koko lautalle. Suuri osa lautalla olleista sotilaista kuoli.[1]
Samalla vihollisarmeija yllätti leiriytyneet joukot, jotka lyötiin ja ajettiin Cao Caon kanssa perääntymään. Cao Caon armeijan rippeet marssivat takaisiin pohjoiseen ja paluumatkalla Liu Bein ja Sun Quanin toistuvat hyökkäykset rokottivat joukkoja lisää. Suurempi osa Cao Caon armeijasta kuoli kuitenkin paluumatkan nälkään ja tauteihin kuin taisteluihin.[1][2]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taistelu pysäytti Cao Caon vallan kasvun.[2] Etelä-Kiinan valta jakautui lopulta Sun Quanin ja Liu Bein kesken. Cao Cao julistautui kuninkaaksi ja perusti Wein valtion. Pian Liu Bei perusti alueelleen valtion Shu Han ja Sun Quan alueelleen valtion Wu.
Han-dynastian valtakunta oli jo käytännössä loppunut, mutta dynastian lopuksi katsotaan kun Cao Caon poika Cao Pi pakotti Liu Xien luopumaan kruunusta vuonna 220, mistä alkoi Kiinan historiassa kolmen kuningaskunnan kausi, jossa Wei, Shu Han ja Wu hallitsivat Kiinaa.[1]