Siirry sisältöön

Wei-kuningaskunta

Wikipediasta
Wei
220–265
Wei, Wu ja Shu Han vuonna 262
Wei, Wu ja Shu Han vuonna 262
Valtiomuoto monarkia
Pääkaupunki Luoyang
Edeltäjä Han-dynastia
Seuraaja Jin-dynastia

Wei-kuningaskunta eli Cao Wei (魏 [wèi], 220-265) oli yksi Kiinassa Kolmen kuningaskunnan kaudella vallasta kilpailleista valtioista. Sen pääkaupunkina toimi Luoyang.[1]

Han-dynastian rappeutuessa Kiinan pohjoisosat olivat viimeisen Han-keisarin konsulin Cao Caon komennossa. Vuonna 213 hän sai tittelin Wei Gong (Wein herttua) ja kymmenen kaupunkia alueekseen. Alue sai nimekseen "Wein valtio". Jo tuohon aikaan Kiinan eteläosat olivat jaettuna kahden sotapäällikön hallintaan (myöhemmin Shu Han -kuningaskunta ja Wu-kuningaskunta). Vuonna 216 Cao Cao sai nimikkeen Wei Wang (Wein kuningas).[1][2]

Cao Cao kuoli vuonna 220. Hänen poikansa Cao Pi peri Wein kuninkaan arvonimen ja viran keisarillisena konsulina. Samana vuonna Cao Pi kaappasi keisarillisen valtaistuimen itselleen ja julisti perustaneensa Cao-Wei-dynastian[3], mutta Shu Han -valtion Liu Bei kiisti heti tämän oikeuden valtaistuimeen, ja Wu-valtion Sun Quan teki samoin vuonna 222. Näistä muodostui kolme erillistä valtakuntaa.[1]

Vuonna 226 Cao Rui nousi seuraavaksi keisariksi Cao Pin jälkeen, vuonna 239 Cao Fang, vuonna 254 Cao Mao ja viimeisenä Wei-kuningaskunnan keisarina nousi valtaan Cao Huan vuonna 260.[4]

Wei valloitti Shu Han -kuningaskunnan vuonna 263. Kuitenkin jo vuonna 265 Sima Yan, Wein keisarillinen konsuli, kukisti Wei-dynastian ja perusti Jin-dynastian.[1]

  1. a b c d Ulrich Theobald: Empire of Cao-Wei 曹魏 (www.chinaknowledge.de) www.chinaknowledge.de. Viitattu 30.7.2025. (englanniksi)
  2. Ulrich Theobald: Wei Wudi 魏武帝 Cao Cao 曹操 (www.chinaknowledge.de) www.chinaknowledge.de. Viitattu 30.7.2025. (englanniksi)
  3. Cao Pi | Chinese ruler, strategist, poet Encyclopædia Britannica. 2025. Viitattu 29.7.2025. (englanniksi)
  4. Ulrich Theobald: Empire of Cao-Wei 曹魏 (www.chinaknowledge.de) www.chinaknowledge.de. Viitattu 30.7.2025. (englanniksi)