Pullmantur Cruises

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pullmantur Cruises
Kotipaikka Espanja Madrid, Espanja
Toiminta-alue Karibia, Välimeri, Pohjois-Eurooppa
Toimiala Matkailu
Kotisivu www.pullmantur.es

Pullmantur Cruises oli espanjalainen laivanvarustamo. Varustamo aloitti toimintansa 1990-luvun lopulla. Varustamo oli Royal Caribbean Cruises Ltd.:n omistuksessa vuodesta 2006. [1]

Pulmantur ajautui COVID-19-pandemian vuoksi konkurssiin heinäkuussa 2020. Yhtiön laivat Monarch of the Seas ja Sovereign of the Seas myytiin Turkkiin Aliaga-laivapurkamolle.

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pullmantur Cruises oli aikansa suurin espanjalainen laivanvarustamo. Yhtiö markkinoi risteilyitään pääasiassa espanjankielisille matkustajille, mutta jotkut Pullmanturin risteilyt olivat myynnissä joillakin matkatoimistoilla myös espanjankielisten alueiden ulkopuolella. Useimmat yhtiön aluksista toimivat "all-inclusive"-periaatteella, jossa jotkut lisämukavuudet, esimerkiksi jotkut alkoholijuomat kuuluivat risteilyn hintaan.[1]

Useimmat Pullmanturin alukset eivät operoineet talvikaudella risteilyitä yhtiölle pohjoisella pallonpuoliskolla, vaan ne operoivat risteilyitä joillekin toisille varustamoille, esimerkiksi brasilialaiselle Viagens CVC:lle.[1]

Laivasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus Valmistunut Pullmanturille Matkustajia Bruttovetoisuus Lippu Huomioita Kotisatama (Kesä & Talvi)
MV Zenith 1992 2007 1774 47 255 GT Malta Ennen Zenith Celebrity Cruisesilla; Siirretään Croisieres de Francelle vuonna 2014.[2] Ravenna/Ateena
MS Sovereign 1988 2008 2852 73 192 GT Malta Siirretty Royal Caribbean Internationalilta marraskuussa 2008 Barcelona

Tulevat alukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus Luokka Toimitus Bruttovetoisuus Suunniteltu lippu Huomioita Tulevat kotisatamat
MS Monarch Sovereign Huhtikuu 2013 73 192 GT Malta Nykyisin Monarch of the Seas Royal Caribbean Internationalilla[3] Colon/La Guaira/Cartagena de Indias/Oranjestad/Curaçao

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.