Puhallettu 60 sekunnissa (vuoden 1974 elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puhallettu 60 sekunnissa
Gone in 60 Seconds
Ohjaaja Henry Halicki
Käsikirjoittaja Henry Halicki
Tuottaja Henry Halicki
Säveltäjä Philip Kachaturian
Kuvaaja Jack Vacek
Leikkaaja Warner Leighton
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö H. B. Halicki Mercantile Co.
Ensi-ilta 1974
Kesto 105 minuuttia
108 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Puhallettu 60 sekunnissa (engl. Gone in 60 Seconds) on yhdysvaltalainen toimintaelokuva vuodelta 1974. Sen on käsikirjoittanut, ohjannut, tuottanut ja jonka pääosaa esitti Henry Halicki. Elokuvan keskiössä on joukko autovarkaita ja 48 autoa, jotka heidän on varastettava muutamassa päivässä. Elokuva tunnetaan siitä, että siinä romutetaan ja tuhotaan 93 autoa 40 minuutin takaa-ajokohtauksessa, joka on yksi elokuvahistorian pisimmistä.[1][2][3]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maindrian Pace (H.B. Halicki) on mestarillinen autovaras, joka johtaa monimutkaista ammattilaisten organisaatiota. Vakuutustutkintayhtiötä peiteyrityksenä käyttäen Pace ja hänen kumppaninsa ostavat romuautoja onnettomuuspaikoilta, varastavat uusia samanmallisia ja -värisiä autoja ja vaihtavat sarjanumerot jälleenmyyntiä varten. Se on tuottoisaa bisnestä, mutta kun eräät hämärähahmot tarjoavat heille 400 000 dollaria 50 tietyn luksusauton toimittamisesta, haasteesta ei voi kieltäytyä. Murtovarkaat pukeutuvat naamioihin eivätkä tuhlaa aikaa limusiinien, virallisten kilpa-autojen ja Rolls-Roycejen varastamiseen (he pysähtyvät jopa televisiostudiolle varastamaan näyttelijä Lyle Waggonerin avoauton). Kun Pace saa selville, että hiljattain varastetun Cadillacin takakontissa on miljoonan dollarin arvosta heroiinia, hän tuhoaa auton ja huumeet, mikä suututtaa hänen vastapuolen kumppaninsa Eugenen (Jerry Daugirda). Juuri kun Pace on varastamassa kirkkaan keltaista Mustangia (koodinimeltään Eleanor), Los Angelesin poliisi lähtee takaa-ajoon Eugenen nimettömän puhelun vihjeen saatuaan. Tästä alkaa elokuvan ydin, hurja 40-minuuttinen takaa-ajo, joka vie Pacen ja poliisin viiden kaupungin läpi ja johtaa 93 auton tuhoutumiseen.

Elokuvassa varastetut autot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvassa esiteltiin laaja autokokoelma, johon kuului useita Cadillac Fleetwood -malleja eri vuosilta (1971, 1972, 1973 ja 1974), kaksi Cadillac Coupe DeVilleä (1973, 1974), Cadillac Fleetwood Station Wagon vuodelta 1973, kaksi Cadillac Eldoradoa (1971, 1973), Rolls-Royce Silver Shadow (1970, 1971), Rolls-Royce Silver Cloud II ja III, Rolls-Royce Silver Ghost vuodelta 1924, Rolls-Royce Phantom V vuodelta 1959, Lincoln Continental vuodelta 1972, Lincoln Continental Mark IV vuodelta 1974, Citroën SM vuodelta 1971, Ford ”Big Oly” Bronco vuodelta 1971, Freightliner WFT 6364 vuodelta 1971, Chevrolet Vega vuodelta 1971, kaksi Chevrolet Corvette Stingrayta (1969 ja 1971), Citroën B14 Conduite vuodelta 1927, Manta Mirage vuodelta 1974, Intermeccanica Italia vuodelta 1968, Chrysler Coupe Elegance vuodelta 1953, kaksi Stutz Blackhawkia (1972 ja 1973), Plymouth Barracuda vuodelta 1972, Jensen Interceptor vuodelta 1973, De Tomaso Mangusta vuodelta 1969 ja toinen De Tomaso Pantera vuodelta 1971, Lotus Europa S1 vuodelta 1966, Mercedes-Benz 450SE vuodelta 1972 ja Mercedes-Benz 300SL vuodelta 1957. Ja jos ne eivät olisi vielä riittäneet, myös nämä upeat ajoneuvot olivat pääosassa: Jaguar E-Type vuodelta 1970, Lamborghini Miura vuodelta 1967, kolme Ferraria (Ferrari Daytona 365 GTB/4 vuodelta 1972, 340 America vuodelta 1962 ja Ferrari V12 vuodelta 1949), Maserati Ghibli Coupe vuodelta 1972 ja tietysti elokuvan tähti, Ford ”Eleanor” Mustang vuodelta 1973.[4]

Kirkkaan keltainen vuoden 1973 Ford ”Eleanor” Mustang on jo legenda autoteollisuudessa, ja Driving Line -lehti jopa kruunasi sen ”kaikkien aikojen parhaaksi elokuvamustangiksi”. Kuten HotCars -lehden toimittaja Arun Singh Pundir huomauttaa, ”Eleanorin” oli itse asiassa tarkoitus olla elokuvassa vuoden 1973 Mach I -malli elokuvassa, mutta todellisuudessa se oli vuoden 1971 malli.”[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gone-in-60-Seconds The New York Times. 8.7.2015. Arkistoitu 8.7.2015. Viitattu 29.8.2023. (englanniksi)
  2. Gone in 60 Seconds (1974): Ripper Car Movies Street Machine. 8.2.2016. Viitattu 29.8.2023. (englanniksi)
  3. Ballerini, Andrea: The Longest Car Chase Scenes in Movie History MovieWeb. 4.1.2023. Viitattu 29.8.2023. (englanniksi)
  4. a b Achim, Adina: The Story Behind The Original 1974 'Gone In 60 Seconds' Movie HotCars. 1.9.2022. Viitattu 29.8.2023. (englanniksi)