Primäärilähde

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Primäärilähde tarkoittaa historiantutkimuksessa ja arkeologiassa sellaista evidentiaalista todistetta, joka on kiistatta yhdistettävissä jonkun historiallisen henkilön, paikkakunnan, hallitsijan tai muuhun sellaiseen aikakauteen ja henkilöhistoriaan.[1] Tyypillisiä primäärilähteitä ovat muun muassa:

  • henkilökohtaiset esineet
  • viralliset asiakirjat, dokumentit ja niin edelleen
  • henkilökohtaiset kirjeet, muistiinpanot, päiväkirjat ja niin edelleen
  • valokuvat, piirrokset, reliefit ja niin edelleen
  • aikalaisten tekemät muistiinpanot
  • konstruktiot, kuten rakennelmat, muistomerkit, asunnot ja niin edelleen
  • tutkittavat teokset, kuten kaunokirjalliset tai filosofiset tekstit [2]

Aihetodisteita (indiisejä) ei lasketa primäärilähteiksi. Lähteitä, jotka käyttävät pääasiallisena aineistonaan primäärilähteitä, kutsutaan sekundäärilähteiksi.[3] Tutkimuskirjallisuus nähdään sekundäärilähteenä tutkittavaan teokseen eli primäärilähteeseen nähden. Tutkimuksen aiheesta ja tutkimusotteesta riippuen sama aineisto voi kuitenkin olla joko primääri- tai sekundäärilähde.

Informaatiotutkimuksessa primäärilähde tarkoittaa eri asiaa. Primäärilähteet niitä lähteitä joista saadaan tietoa. Formaaleja primaarilähteitä ovat esimerkiksi tutkimukset, julkaisut, lait, patentit, standardit, aikakauslehdissä ja päivälehdissä julkaistut artikkelit. Historiantutkimuksen primäärilähteen käsitettä vastaavat paremmin informaalit primäärilähteet, kuten henkilökohtaiset keskustelut ja konsultointi alan asiantuntijan kanssa.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Graduopas jyu.fi. Viitattu 29.7.2014.
  2. Eco, Umberto: Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään, s. 154. Tampere: Vastapaino, 1995. ISBN 951-9066-29-2.
  3. Juhani E. Lahti: Tieteellisen kirjoittamisen ohjeita: essee, proseminaari, kandidaatintutkielma ja pro gradu -tutkielma 10/2012. Viitattu 29.7.2014.
  4. Tiedonlähteet internetix.