Pop Rocks

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pop Rocks
Ohjaaja Ron Lagomarsino
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Ensi-ilta 10. syyskuuta 2004
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Pop Rocks (esitetty televisiossa nimellä Metallifaija) on vuonna 2004 valmistunut yhdysvaltalainen elokuva. Elokuvan on ohjannut Ron Lagomarsino ja sen pääosissa ovat Gary Cole, Sherilyn Fenn, David Jensen, Douglas M. Griffin ja Dane Hereford. Elokuva kertoo pankkiiri-isä Jerry Hardenista, joka yrittää salata menneisyytensä perheeltään rockbändistä Rock Toxinista.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jerry Harden (Gary Cole) on töissä pankissa ja hänellä on vaimo ja tytär ja poika. Eräänä päivänä eräs mies soittaa hänelle ja pyytää häntä tapaamaan hänet. Jerry menee tapaamaan miestä ja katsojille paljastuu salaisuus Jerryn menneisyydestä: Jerry on ollut nuoruudessaan rockyhtye Rock Toxinin peruukkia pitävä ja meikkaava laulusolisti. Jerry ei halua salaisuutensa paljastuvan perheelleen ja onkin haukkunut bändin jäsenet vastuuttomiksi nilkeiksi. Jerryn vanha bändikaveri pyytää häntä tulemaan uudelleen perustetun Rock Toxinin laulusolistiksi. Jerry ei haluaisi suostua, mutta hänen on pakko, koska hänellä ei ole rahaa maksaa tyttärensä collegea. Rock Toxin perustetaan uudelleen ja aloittaa keikkailun uudestaan lähes samalla kokoonpanolla kuin ennen. Vain basisti on vaihtunut.

Jerryn tytär alkaa seurustella bändin uuden basistin kanssa ja Jerry (joka käyttää taiteilijanimeä Dagger) huomaa eräällä keikallaan tämän. Jerry sanoo tyttärelleen, ettei saa tavata basistia enää ja sanoo saman basistille. Lehdistötilaisuudessa bändiä haastatellaan ja yksi toimittajista on Jerryn vaimo.

Haastattelun jälkeen Jerry on kävelemässä autolleen kunnes eräs nainen tulee hänen luokseen ja haluaa alkaa seurustella tämän kanssa. Jerry yrittää pitää hänet loitolla ja hän lopulta luovuttaa, mutta jättää pikkuhousunsa Jerryn auton takapenkille. Jerry saapuu kotiin ja hänen vaimonsa käy hänen autossaan. Hän löytää pikkuhousut ja Jerry kertoo vaimolleen olevansa Rock Toxinin laulusolisti Dagger.

Jerryn pojalla on kavereidensa kanssa bändi, mutta Jerry suhtautuu kielteisesti tähän. Jerryn lapsetkin saavat selville, että hän on Dagger. Jerry ei pidä hänen työpaikastaan pankissa ja lopulta haukkuu hänen pomonsa kun tämä alkaa kommentoida hänen työtään. Jerry eroaa pankista ja päättää alkaa ammattimuusikoksi jälleen kerran.

Jerryn perhe on Rock Toxinin keikalla ja Jerry saapuu paikalle. Hän kysyy bändiläisiltä missä basisti on ja he sanovat, että hänmeni jonkun tytön kanssa jonnekin. Jerry löytää heidät ja huomaa, että basisti yrittää raiskata Jerryn tytärtä. Jerry hakkaa hänet ja lähtee lavalle. Hän pyytää poikaansa soittamaan bändiin bassoa ja bändi alkaa soittaa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.