Pohjoismaiden Suomen instituutti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pohjoismaiden Suomen instituutti (Nifin) oli Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisuuteen kuuluva pohjoismainen kulttuuri-instituutti. Instituutin tehtävänä oli levittää tietoa ja herättää kiinnostusta Pohjoismaita ja pohjoismaista kulttuuria kohtaan Suomessa sekä välittää tietoa Suomesta ja suomalaisesta kulttuurista muualle Pohjolaan. Lisäksi Nifin toimi yhteistyössä muiden pohjoismaisten instituuttien kanssa ja loi monikulttuurista yhteistyötä Pohjoismaiden sekä Pohjolan naapurimaiden välille.

Nifin ylläpiti pohjoismaista erikoiskirjastoa. Kirjaston kokoelmista löytyi noin 16 000 nimikettä kauno- ja tietokirjallisuutta sekä av-materiaalia.

Nifinin keskeisiä toimintamuotoja olivat mm. kirjallisuuteen, elokuviin, ajankohtaisiin yhteiskuntakysymyksiin, musiikkiin tai johonkin muuhun erityiseen teemaan liittyvät ohjelmaillat. Nifin järjesti myös seminaareja ja luentoiltoja sekä julkaisee materiaalia Pohjoismaista ja pohjoismaisista kielistä niin verkossa kuin painetussakin muodossa.

Nifin järjesti paljon ohjelmaa lapsille ja nuorille, ja yhteistyötä tehtiin myös monien eri organisaatioiden kanssa.

Vuonna 1997 perustettu Nifin sijaitsi Helsingin keskustassa, Kaisaniemenkatu 9:ssä, Pohjoismaiden Investointipankin talossa. Vuonna 2012:n lähtien instituutti toimii uudella nimella: Pohjoismainen kulttuuripiste

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]