Platina(II)kloridi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Platina(II)kloridi

Platinum(II)-chloride-from-xtal-3D-balls.png

Tunnisteet
CAS-numero 10025-65-7
Ominaisuudet
Molekyylikaava PtCl2
Moolimassa 265,98
Ulkomuoto Ruskehtavan vihreitä kiteitä[1]
Sulamispiste 581 °C (hajoaa) [1]
Tiheys 6,05 g/cm3
Liukoisuus veteen Ei liukene[1]

Platina(II)kloridi (PtCl2) on platina- ja kloridi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Platian(II)kloridia käytetään valmistettaessa muita platinayhdisteitä.

Rakenne ja ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Platina(II)kloridilla on kaksi eri kidemuotoa. Näistä matalammissä lämpötiloissa stabiili α-PtCl2 on väriltään oliivinvihreää ja sen rakenne koostuu särmiä ja kulmia keskenään jakavista PtCl4-yksiköistä. Lämpötilavälillä 500–600°C stabiili β-PtCl2 on väriltään tumman punaista ja koostuu Pt6Cl12-yksiköistä ja on isomorfinen palladium(II)kloridin kanssa. Platina(II)kloridi hajoaa 581 °C:n lämpötilassa platinaksi ja kloorikaasuksi. Yhdiste ei liukene veteen, mutta liukenee eräisiin orgaanisiin liuottimiin, kuten bentseeniin. Suolahappo liuottaa platina(II)kloridin muodostaen kompleksisen tetrakloroplatinaatti(II)-ionin [PtCl4]2-. Ammoniakkiliuokset liuottavat yhdisteen muodostaen [Pt(NH3)4]2+-kompleksin.[1][2][3][4]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Platina(II)kloridia voidaan valmistaa suoralla platinan kloorauksella 240–250°C:n lämpötilassa. Sitä muodostuu myös kuumennettaessa platina(IV)kloridia. Muita tapoja valmistaa yhsitettä ovat tetrakloropaltina(II)hapon haihdutus vakuumissa, tai heksakloroplatinahapon pelkistys hydratsiinilla.[1][2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 479. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b Hermann Renner, Günthere Schlamp, Ingo Kleinwächter, Ernst Drost, Hans Martin Lüschow, Peter Tews, Peter Panster, Manfred Diehl, Jutta Lang, Thomas Kreuzer, Alfons Knödler, Karl Anton Starz, Klaus Dermann, Josef Rothaut, Ralf Drieselmann, Catrin Peter & Rainer Schiele: Platinum Group Metals and Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2001. Viitattu 15.08.2013
  3. a b H.M. Colquhoun,D.J. Thompson,M.V. Twigg: Carbonylation, s. 238. Springer, 1991. ISBN 978-0-306-43747-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 15.08.2013). (englanniksi)
  4. N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 1154. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.