Pisteporstua

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pisteporstua oli irrallisista ranteen paksuisista riu'uista tai halkaistuista aidaksista tehty oveneteisrakennelma, jossa puut asetettiin toinen pää maata vasten, toinen pää vinosti pystyyn nojalleen seinää tai räystästä vasten. Se toimi ulko-oven edessä tuulen- ja sateensuojana sekä joskus myös keittokatoksena, jossa oli avoliesi patoineen. Pisteporstua juontui keilamaisesta kodasta. Sen käyttö loppui ensiksi asuinrakennuksen oven edestä ja myöhemmin saunan edestä peseytymispaikkana ja navetan edestä hauderehun teossa tarvittavan kuuman veden lämmityspaikkana.

Riu'ut ladottiin vierekkäin joko seinän suuntaisesti tai puolikaaren muotoon siten, että keskellä oli pidempiä riukuja. Muuten puut katkottiin vain summittaisesti saman mittaisiksi, joten puolen metrinkin pituuserot olivat tavallisia. Jos riukuseinä tehtiin halkaistuista kuusipuista eli haljispuolikkaista, aseteltiin ne sileä puoli ulospäin. Seinästä saatettiin tehdä myös kaksinkertainen, jolloin alemman kerroksen raot peitettiin päällimmäisen kerroksen haljispuolikkailla.

Pisteporstua oli joko päädyn levyinen tai se ulottui vain toisesta nurkasta hiukan oven toiselle puolelle. Rakennuksen ovi oli tavallisesti keskellä ja pisteporstuan kulkuaukko joko keskellä tai toisessa sivussa. Lattian leveys oli noin puolitoista metriä. Pisteporstuan rakennetta oli helppo muunnella, sillä riukujen asentoa ja paikkaa muuttamalla eteisrakennelman kokoa ja umpinaisuutta saatiin säädeltyä tilantarpeen ja sään mukaan.

Vanhin kirjallinen maininta suomalaisesta pisteporstuasta on vuodelta 1656 Huittisista. Länsi-Suomen viimeiset pisteporstuat toimivat pelkkinä oveneteissuojina. Keski- ja Itä-Suomessa niitä käytettiin myös keittopaikkoina. Kansatieteilijä Niilo Valonen on arvellut pisteporstuan syntyneen myöhäisrautakauden salvotun pirtin ja vanhan kartiomaisen erillisen keittokodan yhdistelmänä. Syyksi hän arvelee sitä, ettei pirtin kiukaassa ollut kunnon liettä eikä paistouunia, vaan keittäminen tapahtui keittokodassa ja paistaminen ulos rakennetussa uunissa. Pisteporstuassa nämä tulisijat olivat lähellä ja suojassa. Varhaiskeskiajalla Suomeen levisi lännestä savutupa, jossa oli sekä keittämiseen että paistamiseen soveltuva tulisija, ja pisteporstuan tehtäväksi jäi vain suojan antaminen. Toisen teorian mukaan pisteporstua syntyi vain pirtin oven sääsuojaksi, ainakin talviaikaiseksi suojaksi tuiskuja vastaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Teppo Korhonen: Kuisti. Kansatieteellinen tutkimus. Kansatieteellinen arkisto 37. Suomen muinaismuistoyhdistys 1991, ISBN 951-9057-02-1, sivut 36–38.