Tämä on lupaava artikkeli.

Auguste Renoir

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Pierre-Auguste Renoir)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pierre-Auguste Renoir
Pierre-Auguste Renoir
Pierre-Auguste Renoir
Syntynyt 25. helmikuuta 1841
Limoges, Haute-Vienne, Ranska
Kuollut 3. joulukuuta 1919 (78 vuotta)
Cagnes-sur-Mer, Alpes-Maritimes, Ranska
Kansallisuus ranskalainen
Ala taidemaalari
Taidesuuntaus impressionismi
Kuuluisimpia töitä Soutajien aamiainen

Pierre-Auguste Renoir (25. helmikuuta 1841 Limoges, Haute-Vienne3. joulukuuta 1919 Cagnes-sur-Mer, Alpes-Maritimes) oli ranskalainen taidemaalari. Renoir oli uransa alkuvaiheessa yksi impressionistisen tyylin luojista, ja 1880-luvulta alkaen hänen tyylinsä sai vaikutteita antiikin ja renessanssin taiteesta. Renoir valitsi maalauksiinsa miellyttäviä aiheita, kuten huvittelevia ihmisiä ja kauniita maisemia.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen elämä ja taideopinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pierre-Auguste Renoir syntyi 25. helmikuuta 1841 Limogesissa, Ranskan keskiosissa. Hänen isänsä Léonard oli räätäli ja äitinsä Marguerite ompelija. Auguste oli seitsenlapsisen perheen toiseksi nuorin; kaksi lapsista kuoli jo pieninä. Renoirit muuttivat vuonna 1844 Pariisiin. Siellä Auguste pääsi kirkkokuoroon, ja hänelle suositeltiin musiikkiuraa. Hän oli myös lahjakas piirtäjä, ja kolmetoistavuotiaana hän pestautui posliinimaalarin oppipojaksi ja alkoi käydä iltaisin piirustustunneilla. Vuoden 1858 jälkeen Auguste alkoi maalata viuhkoja ja sermejä. Vuonna 1860 sai viranomaisilta luvan jäljentää Louvren taideteoksia. Vuonna 1861 Renoir pääsi maineikkaan Charles Gleyren oppilaaksi ja keväällä 1862 Ranskan valtion taidekorkeakouluun. Gleyren ateljeessa Renoir tutustui Claude Monet’hen, Alfred Sisleyyn ja Frédéric Bazilleen, joista tuli hänen laillaan merkittäviä impressionisteja.[1]

Taiteilijanura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aitio, 1874.

Renoir alkoi saada menestystä taiteilijana vuonna 1864, kun yksi hänen maalauksensa hyväksyttiin Ranskan valtion järjestämään Pariisin salongin näyttelyyn. Seuraavana vuonna Renoirilta kelpuutettiin mukaan kaksi maalausta, ja hän alkoi saada muotokuvatilauksia. Renoir ei maalannut vuosina 1871–1872 Ranskan ja Preussin välisen sodan vuoksi, mutta sen jälkeen Renoir järjesti ystäviensä kanssa taidenäyttelyn, jonka yhteydessä erään kriitikon käyttämä termi ”impressionismi” nousi ensi kertaa esiin. Vaikka näyttely ei saavuttanutkaan arvostelijoiden suosiota, Renoirin teos Aitio sai kiitosta.[2]

Pienestä menestyksestään huolimatta Renoir oli yhä köyhä ja maalasi elantonsa saamiseksi muotokuvia. Hänen tärkeimpiä asiakkaitaan tuolloin olivat varakas virkamies Victor Chocquet ja taidekauppias Paul Durand-Ruel, jonka tekemien ostosten ansiosta Renoir sai vihdoin 40-vuotiaana vapautua taloudellisista huolistaan.[3]

Taiteellisen kriisin keskellä ollut Renoir lähti talvella 1881–1882 Italiaan. Siellä hän tutustui antiikin ja renessanssin taiteeseen, mikä toi hänen maalauksiinsa uuden entistä lujemman ja kaavamaisemman muotokielen. 1880-luvun lopulla Renoir kehitti uudenlaisen notkean maalaustavan, jossa impressionismi ja klassinen taide yhdistyivät.[3]

Renoir oli saavuttanut 1900-luvun alkuun mennessä aseman yhtenä Ranskan johtavista taidemaalareista. Vuonna 1900 valtio palkitsi hänet kunnialegioonan ristin arvolla ja myöhemmin ritarikunnan kunniamerkillä.[4]

Yksityiselämä ja viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omakuva, 1910

Renoir meni vuonna 1890 naimisiin Aline Charigotin kanssa. He saivat kolme poikaa, joista keskimmäinen oli maailmankuulu elokuvaohjaaja Jean Renoir (1894−1979).[5]

Renoirin terveys reistaili koko hänen aikuisikänsä, ja 1890-luvulta alkaen häntä vaivasi ankara reumatismi. Renoir asui ja työskenteli edelleen Pariisissa ja vietti kesät yleensä vaimonsa kotikylässä Essoyesissa. Vuodesta 1903 alkaen hän vietti kesänsä terveyssyistä Etelä-Ranskassa ja muutti Nizzaan 1907. Hän joutui halvauksen vuoksi pyörätuoliin 1912, mutta jatkoi maalaamista siitä ja reumatismistaan huolimatta. Hän kuoli 3. joulukuuta 1919 Cagnes-sur-Merissa keuhkoveritulppaan.[6]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Renoirin taiteilijanura kesti lähes kuusi vuosikymmentä. Hän teki noin kuusituhatta maalausta, ja uransa loppupuolella häntä jopa syytettiin ylituotannosta. Renoir oli kiinnostunut miellyttävistä aiheista, eikä hän kuvannut sankarillisia tai traagisia teemoja. Sen sijaan hän kuvasi ihmisiä syömässä, juomassa, tanssimassa ja huvittelemassa sekä kauniita maisemia, kukkia ja lapsia. Naiset hänen maalauksissaan olivat nuoria, reheviä ja kauniita. Renoir itse sanoi: ”Mielestäni kuvan pitää olla miellyttävä, iloinen ja sievä” ja ”Elämässä on niin paljon ikäviä asioita, ettei niitä tarvitse luoda yhtään lisää”.[7]

Renoirin aiheenvalinta ja maalaustyyli muuttuivat hänen Italian-matkansa 1881–1882 jälkeen. Impressionistiset katkonaiset siveltimenvedot ja epäselvät muodot vaihtuivat lujempiin ääriviivoihin ja hillitympiin väreihin. Renoir kuitenkin palasi pehmeämpään ja notkeampaan muotokieleen 1880-luvun lopulla, joskin se oli impressionismia mahtipontisempaa, pelkistetympää ja väritykseltään lämpimämpää. Hänen myöhäistuotantonsa väriskaala on korostetun punasävyinen ja henkilöhahmojen muodot liioitellun pyöreitä.[8]

Renoir tunnetaan alastomien naisvartalojen ihailustaan, ja hän on aihepiirin maineikkaimpia taiteilijoita. Hän alkoi maalata alastonfiguureja palattuaan Italiasta 1880-luvulla.[9] Piirroksiaan Renoir ei pitänyt arvokkaina ja heitti ne yleensä pois. Painokuvia hän alkoi tehdä 1890-luvulla, ja hän tuotti noin 50 teosta.[10] Ensimmäiset veistoksensa Renoir teki 66-vuotiaana vuonna 1907. Omin käsin hän teki vain kaksi veistosta, kummatkin poikansa Cocon muotokuvia. Sen jälkeen hän teki veistoksensa yhteistyössä espanjalaisen Richard Guinon kanssa.[11]

Renoir oli ateljeessaan poikkeuksellisen siisti ja täsmällinen.[12]

Maalauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Renoir muussa kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Renoirin elämän viimeisiä vuosia ja kiihkeää luomiskautta kuvaa ranskalaisen Gilles Bourdosin ohjaama elokuva Renoir (2012).[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Carriere, Massimo (päätoimittaja): Pinx. Maalaustaiteen mestareita 4. Weilin+Göös, 2004 (italiankielinen alkuteos 1999). ISBN 951-0-29198-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 50.
  2. Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 52.
  3. a b Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 53.
  4. Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 54.
  5. Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 54–55.
  6. Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 54–55.
  7. Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 56.
  8. Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 57–58.
  9. Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 60.
  10. Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 58.
  11. Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 61.
  12. Maalaustaiteen mestareita 2004, s. 58, 60.
  13. Renoir (2012) 12.08.2015. Yle. Viitattu 11.9.2016.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jean Renoir: Isäni, Renoir. Englanninkielisestä laitoksesta Renoir, My Father, 1962, suomentanut Heidi Järvenpää. Tammi 1963, 2. painos 1985, uudistettu laitos 2013. ISBN 9789513176099

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pierre-Auguste Renoir.