Petulia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Petulia
Ohjaaja Richard Lester
Käsikirjoittaja Lawrence B. Marcus
John Haase
Barbara Turner
Perustuu John Haasen romaaniin Me and the Arch Kook Petulia
Tuottaja You Know My Name (Look Up the Number)
Säveltäjä John Barry
Kuvaaja Nicolas Roeg
Leikkaaja Antony Gibbs
Pääosat Julie Christie
George C. Scott
Richard Chamberlain
Shirley Knight
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdistynyt kuningaskunta
Tuotantoyhtiö Warner Bros.
Ensi-ilta 1968
Kesto 105 min
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Petulia on The Beatles -elokuvillaan maineeseen nousseen Richard Lesterin ohjaama brittiläinen romanttinen draamaelokuva vuodelta 1968. Se perustuu John Haasen romaaniin Me and the Arch Kook Petulia.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalifornian San Franciscoon sijoittuvassa tarinassa mieleltään epävakaa englantilaistaustainen seurapiirinainen Petulia (Julie Christie) jättää komean mutta väkivaltaisen miehensä (Richard Chamberlain), miljonääri-isänsä (Joseph Cotten) varoilla elävän tyhjäntoimittajan, ja antautuu sekavaan suhteeseen avioeron keskellä olevan lääkäri Archien (George C. Scott) kanssa. Sivujuonina ovat Petulian ongelmat meksikolaisen adoptiopoikansa kanssa ja Archien etääntynyt suhde sekä vaimoonsa (Shirley Knight) että omiin kouluikäisiin poikiinsa.[1][2][3]

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Julie Christie  … Petulia Danner  
 George C. Scott  … tohtori Archie Bollen  
 Richard Chamberlain  … David Danner  
 Arthur Hill  … Barney  
 Shirley Knight  … Prudence ”Polo” Bollen  
 Pippa Scott  … May  
 Kathleen Widdoes  … Wilma  
 Roger Bowen  … Warren  
 Richard Dysart  … motellivirkailija  
 Ruth Kobart  … nunna  
 Ellen Geer  … nunna  
 Lou Gilbert  … herra Howard  
 Nate Esformes  … herra Mendoza  
 Maria Val  … rouva Mendoza  
 Vincent Arias  … Oliver  
 Eric Weiss  … Michael  
 Kevin Cooper  … Stevie  
 Joseph Cotten  … Mr Danner  
 Austin Pendleton  … sairaalan harjoittelija  
 Howard Hesseman  … hippi (kreditoimaton)  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joidenkin arvioijien ”hyperaktiiviseksi” luonnehtimassa elokuvassa käytetään monia Ranskan uuden aallon elokuvan keinoja kuten hyppyleikkausta, nopeita ajallisia siirtymiä välähdyksenomaisine takaumineen ja tulevaa ennakoivine flashforwardeineen. Petulia oli Nicolas Roegin viimeinen pelkästään kuvaajan roolissa tekemä elokuva, ja myöhempien Roeg-ohjausten (esim. Kauhunkierre, 1973) perusteella voi päätellä monien elokuvan ratkaisujen olevan yhtä paljon Roegin kuin Lesterinkin käsialaa.[4][3]

Yläluokkaan sijoittuvan tarinan taustalla nähdään muutenkin tuon ajan sanfranciscolaisen hippiliikkeen ilmentymiä. Yöelämäkohtauksissa esiintyvät lyhyesti Big Brother and the Holding Company mukanaan myös Janis Joplin sekä Grateful Dead, jonka jäseniä esiintyy myös avustajina joissakin kohtauksissa.[3]

Vastaanotto ja myöhempi arvostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva sai teattereissa huonosti katsojia, mutta tuotti tekijöilleen joitakin palkintoehdokkuuksia: käsikirjoituksesta Lawrence B. Marcusille (Writers Guild of America) sekä rooleista Shirley Knightille (Laurel Award) ja George C. Scottille (New York Film Critics Circle ja National Society of Film Critics).[5]

Yhdysvaltalainen elokuvakriitikko Roger Ebert antoi Petulialle täydet neljä tähteä ja kirjoitti sen muistuttavan Antonionin Kuumetta (1962) ja Resnais’n elokuvaa Viime vuonna Marienbadissa (1961) siinä, ettei sekään tarjoa katsojalle valmista positiivista tunnetta koettavaksi vaan antaa katsojan välillä ärsyyntyneenäkin muodostaa oma käsityksensä tarinasta. Petulia herätti hänessä epätoivon ja surun tunteita ilman, että elokuvassa olisi silti yhtään mitään vikaa[6]. Helsingin Sanomien Mikael Fränti kirjoitti elokuvan tv-esitysten 1985 ja 1992 alla sen olevan Lesterin maineikkain ohjaustyö, toisaalta lohduttoman pessimistinen, toisaalta tolkuttoman vauhdikas nopeine leikkauksineen ja temppuilevine kuvauksineen. ”Lesterin näkemys 1960-luvun lopun etsinnästä on ristiriitainen ja särmikäs, hänen elokuvansa täyttyy sarjoista irrallisia kohtauksia, tilanteita ja tunnelmia. Hän kuvaa kommunikaatiokatkosta ja vieraantumisen dramatiikkaa, rakastamisen sietämätöntä vaikeutta ja seksin esineellistymistä.”[1][7]

The New York Timesin kriitikot valitsivat Petulian vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Fränti, Mikael: Helsingin Sanomat, 22.11.1985, s. 45. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  2. Talaskivi, Paula: Viikon elokuvia: Englannistakin "Punahilkka", San Franciscosta "Petulia". Helsingin Sanomat, 19.11.1968, s. 10. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. a b c Kehr, Dave: New DVD's: Richard Lester's 'Petulia' The New York Times. 4.7.2006. Viitattu 7.6.2019.
  4. Danks, Adrian: The Art of Falling Apart: Petulia and the Fate of Richard Lester Screening the Past. Viitattu 7.6.2019.
  5. Petulia Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi), Awards.
  6. Ebert, Roger: Petulia **** rogerebert.com. 1.7.1968. Viitattu 7.6.2019.
  7. Fränti, Mikael: Elokuva: Petulia. Helsingin Sanomat, . Näköislehden aukeama (tilaajille).
  8. The Best 1,000 Movies Ever Made. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.