Petri Sahlström

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Petri Sahlström
Henkilötiedot
Syntynyt23. joulukuuta 1971 (ikä 52)
Kansalaisuus Suomi
Ammatti laskentatoimen professori, taloustieteet
Koulutus ja ura
Tutkinnot Vaasan yliopisto (KTM 1995, KTL 1998, KTT 2000)
Instituutti Oulun yliopisto
Tutkimusalue kansainvälinen laskentatoimi, rahoitusmarkkinat ja yritysrahoitus
Aiheesta muualla
Kotisivu

Petri Tapani Sahlström (s. 23. joulukuuta 1971) on suomalainen taloustieteilijä. Hän on toiminut Oulun yliopiston laskentatoimen professorina vuodesta 2005.[1][2] Hän on toiminut myös Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun dekaanina.[2]

Sahlström kirjoitti ylioppilaaksi Haukiputaan lukiosta (1990). Hän valmistui Vaasan yliopistosta kauppatieteen maisteriksi 1995, lisensiaatiksi (1998) ja tohtoriksi (2000). Osan jatko-opinnoistaan hän suoritti Yhdysvalloissa Louisianan osavaltionyliopistossa (1997-1998).[1] Hänen englanninkielinen, laskentatoimen ja rahoituksen alaan kuuluva väitöskirjansa (2000) oli otsikoitu The effects of stock derivative markets on the underlying stock market : a study of the option markets using Finnish market as a laboratory.[3] Sahlström sai dosentin arvon Vaasan yliopistosta vuonna 2007.[1]

Työurallaan Sahlström on toimi Vaasan yliopiston määräaikaisena professorina vuosina 1999–2003 ja varsinaisena professorina vuosina 2003–2005. Vuodesta 2005 hän on ollut Oulun yliopiston laskentatoimen professorina.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Juha-Pekka Kallunki, Anna-Maija Lantto & Petri Sahlström (2008). Tilinpäätösanalyysi IFRS-maailmassa. Talentum. (suomeksi)
  • Jussi Nikkinen, Timo Rothovius & Petri Sahlström (2002). Arvopaperisijoittaminen. (Investments). WSOY. (suomeksi). Toinen painos 2005.
  • Arto Ikola, Timo Rothovius & Petri Sahlström (2004). Yritystoiminnan tukeminen kunnissa (Municipal Subsidicing of Entrepreneurship) Kunnallisalan kehittämissäätiö, tutkimusjulkaisut nro 40. (suomeksi)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Suomen professorit 1640–2007, Professoriliitto, (ISBN 978-952-99281-1-8 ja 978-952-99281-2-5, viitattu 26 heinäkuuta 2019), s. 631View and modify data on Wikidata
  2. a b Petri Sahlström (homepage) Oulun yliopisto, oulu.fi. Arkistoitu 3.11.2015. Viitattu 26.7.2019. (englanniksi)
  3. Sahlström, Petri: The effects of stock derivative markets on the underlying stock market : a study of the option markets using Finnish market as a laboratory (Ph.D-thesis väitöskirja/ University of Vaasa; ISBN 951-683-873-1; julkaistu sarjassa Acta Wasaensia, Business administration, ISSN 1235-7871; 33) 2000. Vaasa: Vaasan yliopisto. Arkistoitu 26.7.2019. Viitattu 26.7.2019.