Pentti Koivisto

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pentti Koivisto
Henkilötiedot
Syntynyt 17. toukokuuta 1917
Oulu, Suomi
Kuollut 5. joulukuuta 1961 (44 vuotta)
Oulu, Suomi
Kansallisuus Suomen lippu Suomi
Taiteilija
Ala taidemaalari

Pentti Kullervo Koivisto (17. toukokuuta 1917 Oulu5. joulukuuta 1961 Oulu) oli oululainen taidemaalari ja lapinaiheistaan tunnetun taiteilija Aukusti Koiviston poika. Pentti Koivisto opiskeli Kuvataideakatemiassa vuosina 19391941 ja 19441945. Opiskelun katkaisivat talvi- ja jatkosota, joiden aikana hän palveli ensin vänrikkinä ja sittemmin luutnanttina tykistön tulenjohtajan tehtävissä; talvisodassa Pitkärannan rintamalla ja jatkosodassa Uhtuan ja Kiestingin suunnalla käyttäen liikenevän vapaa-ajan näkymien tallentamiseen piirtämällä ja maalaamalla. Hän debytoi taiteilijana Helsingin Taidehallissa vuonna 1945.

Koivisto sanoutui jo nuorena irti isälleen luonteenomaisiksi muodostuneista Lappi-aiheista ja kuvasi öljyvärimaalauksissaan teollisempaa oululaista kaupunkimiljöötä kuten satama- ja rakennustyöläisiä työssään sekä teki impressionististyylisiä maisemamaalauksia. Hänen töissään esiintyi myös runsaasti tyyliteltyjä geometrisia pintoja, jotka lähentelivät kubismia. Öljyvärimaalausten lisäksi Koivisto teki paljon pastellimaalauksia.

Koivisto opetti kuvaamataidetta Oulun työväenopistossa vuosina 19571961 ja hoiti vapaa-aikanaan monien Oulussa vierailleiden näyttelyiden käytännön järjestelyt kaupungissa, jossa ei vielä 1950-ja 1960-lukujen vaihteessa ollut omaa taidemuseota. 1950-luvun loppuun mennessä Koivistosta kehittyi eräänlainen Oulun "hovitaiteilija", jolta tilattiin erityisesti kaupungin merkkihenkilöiden muotokuvia. Koivistolla oli muutenkin aktiivinen rooli Oulun kulttuurielämässä ja hän ajoi muun muassa taiteilijaseuran, taidekoulun, taideyhdistyksen ja Oulun taidemuseon perustamista, joka lopulta saatiinkin aikaiseksi vuonna 1963.

Julkisia teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vanhaa ja uutta Oulua, Tuiran keskikoulun seinämaalaus, Oulu 1955
  • Pöllinlastaajat Toppilassa, KOP:n Tuiran konttorin seinämaalaus, Oulu 1960
  • Huonekaluliike Seppo Oy:n seinämaalaus, Oulu 1953
  • Kokoelma maalauksia Oulun upseerikerholla
  • Lisäksi maalauksia monissa Oulun julkisissa rakennuksissa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valkonen, Olli: Aukusti ja Pentti Koivisto. Isä ja poika. Oulun taidemuseon julkaisuja 39/2000, Oulun taidemuseo, 2000. ISBN 951-9234-84-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]