Peltomaitikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Peltomaitikka
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Lamiales
Heimo: Näivekasvit Orobanchaceae
Suku: Maitikat Melampyrum
Laji: arvense
Kaksiosainen nimi

Melampyrum arvense
L.

Katso myös

  Peltomaitikka Wikispeciesissä
  Peltomaitikka Commonsissa

Peltomaitikka (Melampyrum arvense) on yksivuotinen, puoliloisena elävä kasvi. Suomessa laji on erittäin uhanalainen[1] ja luonnonsuojeluasetuksella rauhoitettu.[2]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltomaitikka kasvaa 15–40 cm korkeaksi ja sen varsi on yleensä haarainen. Lehdet ovat tasasoukan suikeita, ylimpien lehtien lavan tyvessä on liuskamaisia hampaita. Varren ja haarojen latvoissa olevat harsuhkot kukinnot ovat 5–10 cm pitkiä. Kukkien tukilehdet ovat kapeita, pitkähampaisia ja tummanpunaisia. Purppuranpunaiset kukat ovat suuria ja käyrätorvisia. Kukan alahuuli on usein keltainen. Muiden maitikkalajien tapaan peltomaitikan siemeniä levittävät muurahaiset. Peltomaitikka kukkii heinäkuusta elokuuhun.[3][4] Suomessa tavattavista maitikkalajeista peltomaitikka muistuttaa lähinnä tähkämaitikkaa (Melampyrum cristatum).[4]

Peltomaitikka on puoliloinen. Kookkaimmillaan kasvi on kun sen lähistöllä on pensaita tai muita monivuotisia kasveja. Se kuitenkin pystyy loisimaan myös yksi- ja kaksivuotisilla kasveilla.[4]

Peltomaitikkaa tavataan Keski- ja Länsi-Euroopassa sekä Keski- ja Etelä-Venäjällä aina Etelä-Uralille ja Kaukasiaan saakka. Pohjoismaissa laji on tavallinen Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa.[5] Pohjoismaissa peltomaitikka on ikivanha kulttuuritulokas, joka lienee levinnyt alueelle viljanviljelyn myötä erityisesti rukiin siemenen mukana. Suomessa peltomaitikka kasvaa levinneisyytensä pohjoisrajoilla. Vakiintuneita kasvupaikkoja sillä on vain lounaissaaristossa Nauvossa, jossa se tunnetaan noin kymmeneltä saarelta. Muualta Etelä-Suomesta laji on tavattu satunnaisena muutaman kerran.[4]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltomaitikka on tyypillinen aurinkoisten ja hiekkaisten rinneketojen kasvi. Nykyään lajia tavataan yleisimmin kylä- ja tienvarsikedoilla. Aikaisemmin sitä tavattiin myös viljelymailta, mutta viljelytapojen muuttuminen ilmeisesti hävitti lajin pelloilta. Perinteisten ketojen umpeenkasvu ja laidunnuksen loppuminen on johtanut lajin kasvupaikkojen umpeenkasvamiseen. Myös tierakennus on vakava uhka lajille.[4]

  • Bonn, Thomas: Peltomaitikka. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 186.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  1. Hyvärinen, Esko & Juslén, Aino & Kemppainen, Eija & Uddström, Annika & Liukko, Ulla-Maija: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019, s. 196. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4974-0 Teoksen verkkoversio.
  2. Rauhoitetut lajit - ymparisto.fi Luonnonsuojeluasetuksen liitteet 2 ja 3 (pdf) s.7 Viitattu 31.3.2021.
  3. Retkeilykasvio 1998, s. 385.
  4. a b c d e Bonn 1997, s. 186.
  5. Arne Anderberg: Den virtuella floran: Pukvete Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 14.8.2007. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]