Peltolan Mäkitupalaismuseo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Torppia
Aittoja
Esineistöä

Peltolan Mäkitupalaismuseo on Luhangan Tammijärvellä sijaitseva valtakunnallisesti arvokas kulttuurihistoriallinen perinnekohde. Rakennukset, interiöörit sekä esineistö kertovat elämästä, jota mäkitupalaiset viettivät 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka. Kesämuseossa on mahdollisuus tutustua vanhanajan tilaan ja rakennuksiin sekä peltoalueisiin.

Peltolan alueen pihapiirissä rakennukset sijoittuvat vapaamuotoisesti maastoon. Veikko Huuskolan omistuksesta mäkitupalaisalueen rakennukset siirtyivät vuonna 1960 Luhangan Kotiseutuyhdistyksen haltuun, joka on vastannut vanhojen rakennuksien ja museoalueen kunnossapidosta sen jälkeen. Alkuperäiselle paikalle museoitu rakennuskanta yhdessä ympäröivän perinnemaiseman kanssa on arvioitu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammijärven lounaisrannan ja Luhanka-Joutsa-maantien välissä sijaitseva alue on osa Mäentaloa, ja sitä kutsutaan Peltolan kyläksi. Mäkitupalaisten ja muonamiesten asuttama alue muutettiin museoksi vuonna 1962. Peltolan vanhin rakennus Isotupa rakennettiin alun perin savutuvaksi 1700-luvulla. Isotupaan on kytketty myöhemmin toinen asuinhuone ja aitta porstuoineen. Alueella on kaikkiaan 19 hirsirakennusta, jotka olivat usean perheen käytössä. Isotuvan lisäksi alueella on kaksi muuta asuinrakennusta (Keski-rakennus ja Juliuksen rakennus), useita aittoja, latoja, savusauna, talli ja navetta sekä vajoja ja kaksi keittokotaa. Mäkitupalaisalueella asui aikoinaan useampi perhe jopa neljä perhettä kerralla. Jokaisella perheellä oli oma navetta, jossa oli yksi tai kaksi lehmää ja syksyllä teurastettava sika. Jokaisella perheellä oli myöskin puoli hehtaaria peltoa viljeltävävään.

Mäkitupalaisilla oli tiettyä velvoituksia maanomistajaansa kohtaan, sillä veroja maksaakseen heidän täytyi tehdä työtä isännälle 4 viikkoa vuodessa. Ylimääräisestä työstä he saivat palkan esim. heinänteosta talonisännälle. Mäkitupalaisten oikeuksiin kuului talon hevosten käyttöoikeus mm. polttopuiden hakemiseen talon mailta. He eivät olleet maanviljelijöitä torpparien tapaan, vaan elättivät itseään palkkatyöllä, jota tekivät isännilleen tai muille tilallisille. Vuoden 1918 torpparilain perusteella mäkitupalaisetkin saivat lunastaa töllinsä itselleen. Kylä tyhjeni vasta 1960-luvulla, jolloin viimeiset asukkaat muuttivat Luhangan kirkolle.

Restaurointi ja kunnostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuussa 2006 Mäkitupalaismuseolla pidettiin kymmenpäiväinen korjausleiri, johon osallistui 17 Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston puurakentamisen ja arkkitehtuurin historian opiskelijaa. Leirillä tehtiin monenlaisia korjaus- ja uusimistöitä, joista tärkeimpiä olivat suupieliladon ja lammasnavetan pärekattojen uusiminen, isontuvan ja murjun kitti-ikkunoiden korjaaminen, isontuvan kynnyksen alla olleen hirren sekä kynnyspuun vaihtaminen ja uuden särentäaidan tekeminen. Leiri järjestettiin Luhangan kotiseutuyhdistyksen, Tammijärven Osuuspankin, Museoviraston sekä Suomen kulttuurirahaston tuella ja Keski-Suomen museon valvonnassa.[1]

Vuoden 2016 aikana Luhangan Kotiseutuyhdistys aloittaa museolla 3 vuotta kestävän kunnostusprojektin. Projektin rahoitukseen Luhangan Kotiseutuyhdistys on saanut tukea Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston[2] Leader-ryhmältä. Kunnostuksessa korjataan vain ihan välttämättömät rakennusten osat ja nekin noudattaen entistä tapaa. Ikään kuin vain vanhat osat vaihdetaan uusiin. Rakennusten oikaisut, kengittämiset ja kattamiset ovat olleet jo asukkaiden aikana tavanomaisia tehtyjä korjaustöitä. Museona jatketaan samaa perinnettä. Suuri osa käytännön töistä tehdään paikallisin talkoovoimin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Peltolan korjausleiri 2006 Teknillinen korkeakoulu. Viitattu 21.4.2016.
  2. [1] Maaseutukehitys

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]